Julkaisuluettelo
Julkaisut, 2.8.2002

Schengenin sopimukset ja Suomi

Eurooppa-tietoa 170/1998
Julkaisijat: Sisäasiainministeriö & UM:n Eurooppa-tiedotus

SISÄLLYS

1. Schengenin>Schengenin sopimusten tausta tausta ja pääasiallinen sisältö
2. Pohjoismaiden liittyminen Schengenin sopimukseen
3. Sisärajatarkastusten poistaminen ja ulkorajavalvonta
4. Viisumit ja oleskeluluvat
5. Turvapaikka
6. Poliisiyhteistyö
7. Schengenin tietojärjestelmä - SIS
8. Henkilötietojen suoja
9. Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa
10. Huumausaineet ja ampuma-aseet
11. Schengenin toimielinjärjestelmä ja rahoitus
12. Schengen ja Amsterdamin sopimus
13. Suomen liittymissopimuksen voimaantulo ja soveltamisen aloittaminen

--------------------------------------------------------------------------------

LUKIJALLE

Schengenin sopimukset ja Suomi -julkaisu kertoo lukijalleen, mitä vuoden 1985 Schengenin sopimus ja vuoden 1990 Schengenin yleissopimus pitävät sisällään. Sisärajatarkastusten poistamisen lisäksi yleissopimuksessa on muita sisärajatarkastuksiin kiinteästi liittyviä aloja koskevia artikloita. Julkaisussa on pyritty antamaan mahdollisimman selkeä yleiskuva Schengen-yhteistyöstä. Kaikkia Schengenin sopimuksiin liittyviä monimutkaisia yksityiskohtia ei ole haluttu sisällyttää tekstiin, koska julkaisu on tarkoitettu erityisesti yleistiedoksi Schengenin sopimuksista.

Julkaisun tekijät ovat kaikki osallistuneet Schengenin sopimuksia käsittelevän hallituksen esityksen kirjoittamiseen ja osallistuvat Schengenin työryhmätyöskentelyyn.

Helsingissä kesäkuussa 1998

Kirjoittajat ja Eurooppa-tiedotus

--------------------------------------------------------------------------------

1. SCHENGENIN SOPIMUKSEN TAUSTA JA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Euroopan yhteisön jäsenmaat sopivat vuonna 1986 poistavansa tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääomien vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet jäsenvaltioidensa väliltä. Tavarat, palvelut ja pääomat liikkuvatkin nykyisin vapaasti maasta toiseen, mutta henkilöihin kohdistuvia rajatarkastuksia ei ole poistettu. EU:sta ei ole vielä muodostunut "aluetta, jolla ei ole sisäisiä rajoja".

Vauhdittaakseen henkilöiden vapaan liikkuvuuden toteutumista Ranska, Saksa, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg tekivät vuonna 1985 Luxemburgissa, Schengenin kylässä sopimuksen rajatarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla. Sopimus sisälsi sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteet sisärajatarkastusten poistamiseksi sopimusvaltioiden väliltä.

Vuonna 1990 samat viisi valtiota allekirjoittivat Schengenin yleissopimuksen, jolla ne sopivat, miten Schengenin sopimusta käytännössä sovelletaan. Yleissopimukseen sisältyvät määräykset mm. poliisiyhteistyöstä, oikeudellisesta yhteistyöstä, tietosuojasta, huumerikostorjunnasta, yhteisestä viisumipolitiikasta ja yhteisestä ulkorajavalvonnan tasosta.

Schengenin sopimusten keskeinen sisältö on henkilöiden rajatarkastusten lakkauttaminen sopimusvaltioiden keskinäisiltä rajoilta ja yhdenmukaisten, yleissopimuksessa määriteltyjen tarkastusten suorittaminen ulkorajoilla. Liikkumisvapauden vastapainoksi Schengen-maat ovat sopineet tehostavansa sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten yhteistyötä.

Kaikilla EU-mailla on oikeus liittyä Schengen-yhteistyöhön. Vuoden 1995 loppuun mennessä sopimukseen olivat liittyneet alkuperäisten sopimusmaiden lisäksi Espanja, Portugali, Italia, Kreikka ja Itävalta. Sopimusta sovelletaan käytännössä jo kaikissa muissa maissa paitsi ei Kreikassa. Suomi, Ruotsi ja Tanska allekirjoittivat Schengenin liittymissopimukset joulukuussa 1996. Iso-Britannia ja Irlanti ovat ainoita EU-maita, jotka eivät ole liittyneet Schengen-yhteistyöhön.

Schengenin sopimuksiin liittyminen on monivaiheinen prosessi. Kaikkien jäsenmaiden on ratifioitava uuden jäsenen liittymissopimus. Ratifioinnin yhteydessä Schengen-valtiot arvioivat uuden jäsenen edellytyksiä osallistua yhteistyöhön. Uuden valtion liittymissopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun viimeinen Schengen-valtio on tallettanut ratifiointisopimuksensa Luxemburgiin.

Kun liittymissopimus on tullut voimaan, Schengenin toimeenpaneva komitea tekee päätöksen, että yleissopimusta aletaan soveltaa uuden Schengen-valtion osalta. Yleensä soveltaminen alkaa joko maalis- tai lokakuussa, jolloin uudet lentoaikataulut tulevat voimaan.

Schengenin yleissopimuksen mukaan Schengen-säännökset ovat toissijaisia EY-oikeuteen nähden. Jos EU:n I pilarissa hyväksytään Schengen-sopimuksiin sisältyviä säännöksiä, Schengen-säännökset kumoutuvat automaattisesti. Jos näin tapahtuu III pilarissa, Schengenin jäsenvaltiot tekevät tarvittavat muutokset Schengenin säännöksiin. Tämä järjestely osoittaa, että Schengen oli alunperinkin tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelyksi. Amsterdamin sopimuksella Schengen-järjestelmä sulautetaan EU:n rakenteisiin.

Hallitusneuvos Pekka Järviö, sisäasiainministeriö

--------------------------------------------------------------------------------

2. POHJOISMAIDEN LIITTYMINEN SCHENGENIN SOPIMUKSIIN

Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja sopivat vuonna 1954, että Pohjoismaiden kansalaiset voivat liikkua pohjoismaissa ilman passia ja oleskelulupaa. Passintarkastukset poistettiin näiden maiden välisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1957. Islanti liittyi pohjoismaiseen passiunioniin vuonna 1965. Pohjoismainen passiunioni ja Schengenin sopimus perustuvat samalle perusperiaatteelle: henkilöiden tarkastukset maiden välisillä rajoilla poistetaan, ja alueen ulkorajoilla toteutetaan yhdenmukaiset rajatarkastukset.

Tanskan asema vaikeutui vuonna 1995, jolloin Schengenin yleissopimusta alettiin soveltaa. Aikaisemmin melko avoin Saksan ja Tanskan välinen raja muuttui Schengenin ulkorajaksi. Jos Tanska ainoana pohjoismaana olisi liittynyt Schengen-yhteistyöhön, niin Schengenin ulkoraja olisi siirtynyt sen ja muiden pohjoismaiden välille. Jotta pohjoismaisen passiunionin jatkuvuus pystyttiin turvaamaan, niin piti löytää ratkaisu, jolla kaikki pohjoismaat, myös EU:n ulkopuoliset Norja ja Islanti pystyivät liittymään Schengen-yhteistyöhön.

Pohjoismaiden pääministerit esittivät helmikuussa 1995 Schengen-valtioille yhteistyötä. Neuvottelut pohjoismaiden liittymisestä Schengen-yhteistyöhön alkoivat vuoden 1996 alussa. Huhtikuussa Schengenin toimeenpaneva komitea päätti tarjota kaikille pohjoismaille tarkkailija-asemaa toukokuun alusta lähtien. Koska Norja ja Islanti eivät voineet liittyä Schengenin täysjäseniksi, niille pyrittiin löytämään lähes jäsenyyttä vastaava asema Schengen-yhteistyössä. Norjan ja Islannin aseman järjestämisestä saavutettiin yhteisymmärrys lokakuussa. Suomen, Ruotsin ja Tanskan liittymissopimukset sekä Norjan ja Islannin yhteistyösopimus allekirjoitettiin Luxemburgissa 19.12.1996.

Kolmen pohjoismaisen EU-valtion liittymissopimukset vastaavat suurelta osin aiemmin Schengeniin liittyneiden valtioiden sopimuksia. Tanskan sopimus sisältää määräyksen sopimuksen soveltamisesta Grönlannissa ja Fär-saarilla. Suomen sopimus sisältää julistuksen Ahvenanmaan erityisasemasta EU:n veroalueen ulkopuolisena alueena.

Norjalla ja Islannilla on oikeus osallistua kaikkeen Schengen-yhteistyöhön ja päätösten valmisteluun, mutta ne eivät saa osallistua äänestyksiin. Mikäli Norja tai Islanti joutuisivat ilmoittamaan, etteivät ne voi hyväksyä jotain toimeenpanevan komitean päätöstä, niin samalla ne käytännössä sanoisivat yhteistyösopimuksen irti.

Vaikein Norjan ja Islannin yhteistyösopimuksen kohta koskee näiden maiden oikeuksia ja velvollisuuksia suhteessa EU:n I pilarissa hyväksyttyihin, Schengenin säännökset korvaaviin yhteisösäännöksiin. Niihin liittyy EY:n tuomioistuimen toimivalta ja komission valvontavalta sekä suhde Schengenin ulkopuolella oleviin Isoon-Britanniaan ja Irlantiin. Yhteistyösopimusta ei aleta soveltaa ennen kuin näihin kysymyksiin on löydetty ratkaisu.

Hallitusneuvos Pekka Järviö, sisäasiainministeriö

--------------------------------------------------------------------------------

3. SISÄRAJATARKASTUSTEN POISTAMINEN JA ULKORAJAVALVONTA

Käytännössä Schengenin sopimusten päätavoitteena oleva henkilöiden vapaa liikkuvuus toteutuu siten, että henkilöt voivat ylittää sisärajat kaikkialta ilman tarkastusta. Schengen-valtioiden sisärajoja ovat maarajat, sellaiset lentoasemat, joille tulee Schengen-valtioiden välisiä suoria lentoja ja ne satamat, joiden välillä kulkee Schengen-valtioiden välistä säännönmukaista reittiliikennettä. Kun Schengenin sopimusta aletaan soveltaa Suomessa, niin henkilöiden tarkastukset lopetetaan Ruotsin ja Norjan vastaisilla maarajoilla, Suomen ja Ruotsin ja Saksan välisessä lauttaliikenteessä sekä kaikilla suorilla lennoilla Suomen ja muiden Schengen-valtioiden välillä. Suomen ja Norjan välinen raja on edelleen EU:n ulkoraja, jolloin kyseiseen liikenteeseen sovelletaan edelleen tullilaitoksen käsityksen mukaan EU:n tullilakia. Tämä tarkoittaa sitä, että matkustajien, liikennevälineiden ja tavaroiden nykyiset tullimuodollisuudet säilyvät.

Schengenin yleissopimuksen mukaan poikkeuksellisissa yleistä järjestystä tai kansallista turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa maat voivat suorittaa rajoitetun ajan kansallisia rajatarkastuksia. Sisärajoilla voidaan kansallisen lainsäädännön nojalla suorittaa myös rajavalvontaa alueellisen koskemattomuuden ja valtion suvereenisuuden turvaamiseksi. Schengenin sisärajoilla voidaan Rooman sopimuksen 36 artiklan mukaisia tarkastuksia suorittaa sellaisten tuontia, vientiä, tai kauttakuljetusta koskevien kieltojen ja rajoitusten valvomiseksi, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen, terveyden jne. suojelemiseksi.

Schengenin yleissopimus ei kuitenkaan vapauta Schengen-alueella matkustavia henkilöitä pitämästä mukanaan kunkin valtion vaatimia matkustusasiakirjoja, olivatpa ne sitten passeja tai henkilökortteja. Sen sijaan sopimus tulee vähentämään rajatarkastusten suorittamista, joten Schengen-alueella matkustavalta ei tulla enää maastalähdön ja maahantulon yhteydessä vaatimaan kyseisen asiakirjan esittämistä kovinkaan usein. Muutoksen yhteydessä ei siis ole kysymys varsinaisesta passivapaudesta.

Schengenin sopimusalueen ulkorajoja ovat kolmansiin maihin rajoittuvat maarajat, merirajat yleensä sekä sopimuspuolten lentoasemat ja satamat elleivät ne ole sisärajoja. Suomella on yleissopimuksen tarkoittama maaulkoraja Venäjän kanssa. Lisäksi useat Suomen satamat ja lentoasemat muodostuvat ulkorajoiksi. Useille Suomen lentoasemille ja satamiin tulee sekä sopimusalueen sisäistä että ulkopuolista liikennettä. Sopimusmääräysten mukaan ulkoinen liikenne on joko rakenteellisin tai aikataulujärjestelyin erotettava sopimusalueen sisäisestä liikenteestä.

Sopimusalueen ulkorajat saa ylittää ainoastaan maarajojen, lentoasemien ja satamien rajanylityspaikkojen kautta. Niillä suoritetaan yhdenmukaiset kaikkien Schengen-valtioiden edut huomioivat rajatarkastukset. Ulkorajatarkastuksiin sovellettavat yhteiset menettelytavat vahvistaa Schengenin toimeenpaneva komitea.

Ulkorajan ylityksen yhteydessä jokaisen, myös Schengen-valtion kansalaisen, henkilöllisyys todetaan matkustusasiakirjasta (passi, viisumi). Schengeniin kuulumattomien maiden kansalaisten osalta todetaan lisäksi muut maahantuloedellytykset kuten viisumi sekä toimeentuloon ja paluumatkaan tarvittavat varat. Lisäksi tarkistetaan, onko henkilö maahantulokiellossa tai aiheutuuko hänestä uhkaa Schengen-valtioiden turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle. Tässä tarkoituksessa voidaan tarkastaa ajoneuvo ja henkilön hallussa olevia tavaroita. Rajatarkastuksissa hyödynnetään kansallisia henkilörekistereitä ja Schengenin tietojärjestelmää.

Laittoman maahantulon estämiseksi sopimusvaltiot valvovat tehokkaasti rajojaan.

Komentaja Timo Eckstein, SM/rajavartiolaitos
Toimistopäällikkö Lauri Ervola, tullihallitus

--------------------------------------------------------------------------------

4. VIISUMIT JA OLESKELULUVAT

Ihmisten vapaata liikkuvuutta Schengen-alueella pyritään edistämään yhdenmukaisella viisumipolitiikalla. Viisumipolitiikkaa luotaessa otettiin huomioon erityisesti turvallisuuteen ja laittomaan maahantuloon liittyvät seikat. Kielteiset ilmiöt on pyritty torjumaan jo ennakolta.

Schengen-valtiot ovat sitoutuneet noudattamaan yhteisiä viisumimääräyksiä. Yksittäinen maa voi erityistapauksessa poiketa määräyksistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä pakottavista syistä. Schengen-valtion on kuitenkin ennakolta neuvoteltava muiden jäsenmaiden kanssa ja otettava päätöksessään huomioon muiden edut sekä päätöksen seuraukset.

Viisuminhakijan tulee täyttää Schengenin yleissopimuksessa määritellyt maahantulon edellytykset ennen kuin hänelle voidaan myöntää Schengenin yhtenäisviisumi. Yhtenäisviisumilla voi liikkua kaikissa jäsenmaissa enintään kolme kuukautta puolen vuoden aikana. Viisumimääräyksistä voidaan poiketa vain erityistapauksissa, kuten humanitaarisesta syystä, kansallisen edun vuoksi tai kansainvälisen velvoitteen perusteella. Tällöin henkilölle voidaan myöntää alueellisesti rajoitettu viisumi, joka oikeuttaa liikkumaan vain sen myöntäneessä Schengen-valtiossa. Poikkeuksista on etukäteen ilmoitettava muille jäsenmaille.

Jonkin Schengen-valtion myöntämän oleskeluluvan saanut henkilö voi liikkua vapaasti Schengen-alueella enintään kolmen kuukauden ajan, jos hän täyttää sopimuksen mukaiset maahantuloedellytykset ja jos hän ei ole kansallisessa maahantulokieltoluettelossa.

Sopimuksen mukaan ulkomaalaisen on ilmoittauduttava sen Schengen-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka alueelle hän tulee. Ilmoittautumismenettely voi vaihdella eri maissa, mutta sen on tapahduttava viimeistään kolmen arkipäivän kuluessa alueelle tulosta. Käytännössä ilmoittautuminen tapahtuu esimerkiksi kirjoittauduttaessa hotelliin.

Maahantulokielto

Maahantulokielto koskee yleensä koko Schengen-aluetta. Joissakin tapauksissa jokin Schengen-valtio saattaa määrätä maahantulokiellon ulkomaalaiselle, jolla on jonkin toisen Schengen-valtion myöntämä oleskelulupa. Tällöin kyseisten valtioiden on neuvoteltava keskenään, sillä koko aluetta koskeva maahantulokielto ja koko Schengen-alueella liikkumiseen oikeuttava oleskelulupa eivät voi olla samanaikaisesti voimassa.

Asia voidaan ratkaista kahdella tavalla. Koko aluetta koskeva maahantulokielto peruutetaan ja ulkomaalaiselle määrätään harkinnan mukaan kansallinen, vain kyseisen valtion aluetta koskeva maahantulokielto. Toinen vaihtoehto on, että oleskelulupaa ei myönnetä.

Kuljetusyhtiöiden vastuu ja laittoman maahantulon järjestäminen

Schengenin yleissopimus edellyttää, että Schengen-valtiot säätävät kansallisessa lainsäädännössään liikenteenharjoittajille velvollisuuden tarkistaa Schengen-alueelle tulevien kolmansien maiden kansalaisten matkustusasiakirjat. Liikenteenharjoittajat tulee myös velvoittaa viemään takaisin sellaiset ulkomaalaiset, joiden matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa.

Lisäksi liikenteenharjoittajia tulee rangaista ilman matkustusasiakirjoja maahan tuoduista ulkomaalaisista. Rangaistusta määrättäessä tulee ottaa huomioon pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan pöytäkirjan määräykset sekä kunkin Schengen-valtion perustuslaki.

Suomessa yleissopimuksen velvoite toteutettaneen lisäämällä rikoslakiin pykälä, jossa säädetään rangaistavaksi matkustajien kuljettaminen Suomeen ilman matkustusasiakirjoja. Määräystä sovellettaisiin niihin liikenteenharjoittajiin, jotka ovat laiminlyöneet matkustusasiakirjojen tarkistuksen.

Yleissopimus velvoittaa Schengen-valtioita myös ottamaan käyttöön soveltuvia seuraamuksia kaikkia niitä kohtaan, jotka hyötyä tavoitellakseen auttavat tai yrittävät auttaa ulkomaalaista pääsemään jonkin Schengen-valtion alueelle tai oleskelemaan siellä ulkomaalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevan lainsäädännön vastaisesti. Suomen lainsäädännössä laittoman maahantulon järjestäminen on säädetty rangaistavaksi teoksi.

Ulkoasiainneuvos Juhani Hyytiäinen, ulkoasiainministeriö
Hallitusneuvos Pentti Visanen, SM/ulkomaalaisosasto

--------------------------------------------------------------------------------

5. TURVAPAIKKA

Schengenin yleissopimuksessa määritellään, mikä maa on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen. Periaatteessa turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä sopimusvaltiossa. Yleissopimuksen määräykset vastaavat pääosin ns. Dublinin yleissopimuksen määräyksiä.

Schengen-valtiot ovat sopineet, että yleissopimuksen turvapaikkamääräyksiä ei sovelleta sen jälkeen, kun Dublinin yleissopimus on tullut voimaan. Dublinin yleissopimus tuli voimaan alkuperäisissä Schengen-maissa 1.9.1997 ja Suomessa 1.1.1998.

Hallitusneuvos Pentti Visanen, SM/ulkomaalaisosasto

--------------------------------------------------------------------------------

6. POLIISIYHTEISTYÖ

Schengenin yleissopimuksen mukaan jäsenvaltioiden poliisiviranomaiset tarjoavat kansallisen lainsäädäntönsä ja toimivaltansa rajoissa toisilleen apua rangaistavien tekojen ehkäisemiseksi ja tutkimiseksi. Tehokkaammalla poliisiyhteistyöllä pyritään ehkäisemään vapaasta liikkuvuudesta sisäiselle turvallisuudelle mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Eri maiden poliisiviranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa, jolloin käytännön poliisitoiminta nopeutuu ja helpottuu.

Kunkin Schengen-valtion määrittelemät toimivaltaiset virkamiehet voivat rikoksen selvittämiseksi jatkaa rangaistavaan tekoon syylliseksi epäillyn henkilön tarkkailua myös toisen Schengen-valtion puolella. Rajan yli tapahtuvalle tarkkailulle on pääsääntöisesti saatava etukäteen lupa kansainvälisten oikeusapusäännösten mukaisesti. Kiireellisessä tapauksessa, ja mikäli tutkittavana on joku Schengenin yleissopimuksessa luetelluista törkeistä rikoksista, tarkkailua voidaan jatkaa ilman ennakkoilmoitusta. Tällöin tarkkailu on lopetettava viimeistään viiden tunnin kuluttua rajan ylityksestä tai heti paikallisten poliisiviranomaisten määräyksestä. Tarkkailussa noudatetaan aina sen maan kansallista lakia, jonka alueella toimitaan.

Verekseltä tavattua rikoksentekijää voidaan ajaa takaa toisen sopimusvaltion alueella, jos takaa-ajettava on syyllistynyt johonkin sopimuksessa erikseen luetelluista törkeistä rikoksista tai sellaiseen rikokseen, josta voi seurata rikoksentekijän luovuttaminen. Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä takaa-ajo on mahdollista, jos takaa-ajettava on syyllistynyt sellaiseen rikokseen, josta voi seurata rikoksen tekijän luovuttaminen. Suomessa myös rajavartiomiehet ja tullivirkamiehet ovat toimivaltaisia tietyin rajoituksin rajan ylittävään tarkkailuun ja takaa-ajoon.

Takaa-ajo-oikeutta voidaan rajoittaa. Joissakin Schengen-valtioissa takaa-ajo on mahdollista vain 30 km:n matkalla rajasta tai 30 minuutin ajan rajan ylityksen jälkeen. Suomi, Ruotsi ja Norja eivät ole rajoittaneet ajallisesti tai maantieteellisesti takaa-ajo-oikeutta. Takaa-ajo on kuitenkin mahdollista vain maarajan ylitse. Meri- ja ilmarajojen ylitse voidaan sen sijaan suorittaa rajan yli tapahtuvaa tarkkailua. Toisen valtion poliiseilla ei ole oikeutta takaa-ajotilanteessa käyttää pakkokeinoja, virka-asettakin vain hätävarjelutilanteissa. Takaa-ajavilla ruotsalais- ja norjalaispoliiseilla on oikeus ottaa takaa-ajettu kiinni Suomessa, mikäli Suomen poliisi ei voi tehdä sitä välittömästi.

Muita Schengenin yleissopimuksen yhteistyömuotoja ovat poliisiyhdysmiesten lähettäminen ja tiedonvaihdon kehittäminen. Schengen-valtio voi toimittaa toiselle Schengen-valtion viranomaiselle tärkeitä tietoja myös ilman erityistä pyyntöä. Schengen-valtioihin pyritään luomaan myös teknisesti yhteensopivia radioverkkoja, joita tarvitaan erityisesti rajojen yli tapahtuvassa poliisitoiminnassa.

Komisario Minna Hulkkonen, SM/poliisiosasto

--------------------------------------------------------------------------------

7. SCHENGENIN TIETOJÄRJESTELMÄ, SIS

Schengenin yleissopimuksen mukainen sisärajatarkastusten lakkauttaminen edellyttää nopeaa ja varmaa tietojenvaihtoa Schengen-valtioiden välillä. Tätä varten on perustettu Schengenin tietojärjestelmä, SIS (Schengen Information System).

SIS-tietojärjestelmän rakenne ja toiminta on yksityiskohtaisesti määritelty Schengenin yleissopimuksessa. Tietojärjestelmä koostuu Strasbourgiin sijoitetusta, yhteisesti ylläpidettävästä teknisen tuen yksiköstä (C.SIS) ja siihen yhteydessä olevista kansallisista osista (N.SIS). Oman kansallisen osan lisäksi kukin jäsenmaa perustaa ns. SIRENE-toimiston tai nimeää sen tehtävistä vastaavan viranomaisen. SIRENE-toimiston kautta toimitetaan kaikki ilmoitukset SIS-tietojärjestelmään. SIRENE-toimistoa ei nimeltä mainita Schengenin yleissopimuksessa, mutta sen on katsottu olevan välttämätön suodatin tietojenvaihdossa keskusyksikön ja kansallisten osien välillä. Suomessa SIRENE-toimiston tehtäviä tulee hoitamaan keskusrikospoliisi.

SIS-tietojärjestelmä toimii siten, että Schengen-valtion toimivaltainen viranomainen lähettää tietojärjestelmään talletettavaksi haluamansa ilmoituksen ensin oman maansa SIRENE-toimistoon. Siellä tarkastetaan, että ilmoitus on Schengenin yleissopimuksen ja kansallisten lakien mukainen. Tarkastuksen jälkeen ilmoitus toimitetaan teknisen tuen yksikköön, josta se jaetaan edelleen Schengen-maiden kansallisiin osiin. Mikään maa ei voi suoraan toimittaa ilmoituksia omaan kansalliseen osaansa, vaan tietojen jakelu tapahtuu aina keskusyksikön kautta. Tällä menettelyllä varmistetaan, että Schengenin kansallisten osien tietokannat ovat keskenään identtisiä.

Schengen-tietojärjestelmään talletetaan tietoja henkilöistä, ajoneuvoista ja esineistä. Tietojärjestelmän tietosisältö on tarkasti rajattu Schengenin yleissopimuksessa.

a. Tietojärjestelmään voidaan tallettaa tietoja henkilöistä, jos

  • henkilöä etsitään hänen pidättämisekseen luovutustarkoituksessa (95 artikla),
  • ulkomaalainen on määrätty maahantulokieltoon (96 artikla),
  • henkilö on kadonnut tai suojelun tarpeessa (97 artikla),
  • henkilö on todistajana haastettu rikosprosessissa oikeusviranomaisen eteen vastaamaan syytteeseen tai henkilölle on ilmoitettava rangaistustuomiosta tai vapauden menettämistä koskevasta rangaistuksesta (98 artikla) tai
  • henkilö on salaisen tarkkailun tai erityistarkastuksen alaisena (99 artikla).

 

b. Tietojärjestelmään voidaan tallettaa tietoja ajoneuvoista ja esineistä, jos

  • ajoneuvo on salaisen tarkkailun tai erityistarkastuksen alaisena (99 artikla) tai
  • esineitä etsitään haltuunottamista varten tai rikosprosessin todisteeksi (100 artikla). Tietojärjestelmään voidaan tallettaa tietoja varastetuista, kavalletuista tai muutoin kadonneeksi ilmoitetuista moottoriajoneuvoista, joiden sylinteri on yli 50 cc, perävaunuista ja asuntovaunuista, joiden lastiton paino on yli 750 kg, tuliaseista, blankoasiakirjoista, henkilöllisyystodistuksista (passit, henkilöllisyystodistukset, ajokortit) sekä rekisteröidyistä seteleistä.

Schengenin yleissopimuksen mukaan vain:

  • rajatarkastuksia,
  • poliisi- ja tullitarkastuksia,
  • viisumeita ja oleskelupia antavat ja tutkivat tai yleissopimuksen ulkomaalaislainsäädäntöön liittyvien henkilöiden liikkumista koskevia määräyksiä

    soveltavat toimivaltaiset viranomaiset pääsevät suoraan SIS-tietojärjestelmään talletettuihin tietoihin ja voivat tehdä niistä hakuja.

    Kukin Schengen-valtio määrittelee itse ne kansalliset viranomaiset, joilla on oikeus käyttää SIS-tietojärjestelmän tietoja suorakäyttöisesti. Suomessa näitä viranomaisia olisivat poliisi, rajavartiolaitos, tullilaitos, ulkomaalaisvirasto, ulkoasiainministeriö, Suomen diplomaattinen edustusto, lähetetyn konsulin virasto ja muu Suomen edustusto, jos ulkoasiainministeriö on antanut tarvittavan valtuuden viisumin ja oleskeluluvan myöntämiseen siinä palvelevalle, nimetylle Suomen kansalaiselle. Viranomaiset voivat tehdä hakuja ainoastaan tiedoista, jotka ovat tarpeen niiden tehtävien suorittamiseksi.

SIS-tietojärjestelmän tietojen käyttö on tiukasti säännelty. Tietoja voidaan käyttää vain niihin tarkoituksiin, jotka Schengenin yleissopimuksessa on määrätty kunkin ilmoitustyypin kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 95 artiklan nojalla tallennettuja tietoja voidaan käyttää vain tässä artiklassa mainittuihin tarkoituksiin. Tietoja voidaan käyttää muihin tarkoituksiin ainoastaan, jos se on välttämätöntä yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi, valtion turvallisuuteen liittyvien vakavien syiden vuoksi tai rangaistavan teon ehkäisemiseksi edellyttäen, että se sopimuspuoli, joka on toimittanut tiedot SIS-tietojärjestelmään on ennakolta antanut tähän luvan.

Se Schengen-valtio, jossa SIS-tietojärjestelmässä ilmoitettu henkilö tai esine tavataan, on velvollinen ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin. Schengen-valtiot ovat kehittäneet SIRENE-toimistojen yhteyteen menetelmät, miten tällaisissa hit- eli osumatapauksissa menetellään.

Tarkoituksena on, että tietojärjetelmän käyttöön oikeutetut viranomaiset suorittaisivat kyselyn SIS-tietojärjestelmään aina heidän hoitaessaan Schengenin yleissopimuksen mu-kaisia tehtäviä.

Tietohallintopäällikkö Aulis Gerlander, SM/poliisiosasto

--------------------------------------------------------------------------------

8. HENKILÖTIETOJEN SUOJA

Schengenin yleissopimukseen sisältyy määräykset SIS-tietojärjestelmän sisältämien ja myös muiden sopimusten perusteella toimitettavien henkilötietojen suojasta. Henkilötietojen suojan tulee olla vähintään yhtä laaja kuin yksilöiden suojasta henkilötietojen automaattisesta tietojenkäsittelyssä tehty Euroopan neuvoston yleissopimus (SopS 35-36/1992) edellyttää.

Jokainen Schengen-valtio nimeää Schengenin tietojärjestelmän kansallisen osan tiedostojen itsenäisestä valvonnasta vastaavan valvontaviranomaisen. Tämä viranomainen myös tarkistaa, että Schengenin tietojärjestelmään liitettyjä tietoja ei käsitellä eikä käytetä asianomaisen henkilön oikeuksien vastaisesti. Valvontaviranomaisella on oikeus päästä Schengenin tietojärjestelmän kansallisen osan tiedostoon. Suomessa tämä valvontaviranomainen on tietosuojavaltuutettu.

Jokaisella henkilöllä on oikeus pyytää valvontaviranomaisia tarkistamaan itseään koskevat tiedot Schengenin tietojärjestelmästä. Valvontaviranomaista voi myös pyytää tarkistamaan, mihin tietoja on käytetty. Tämä oikeus määräytyy sen Schengen-valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jolle pyyntö on esitetty. Jos toinen Schengen-valtio on liittänyt tiedot järjestelmään, tarkistus tehdään kiinteässä yhteistyössä tämän maan valvontaviranomaisen kanssa.

Schengenin tietojärjestelmän teknisen tuen yksikön (C.SIS) valvontaa varten on perustettu yhteinen valvontaviranomainen. Siinä on kaksi kunkin kansallisen valvontaviranomaisen edustajaa. Valvonta suoritetaan Schengenin yleissopimuksen, Euroopan neuvoston ministerikomitean antaman suosituksen ja teknisen tuen yksiköstä vastaavan jäsenmaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Mikään Schengen-valtio ei voi aloittaa Schengenin yleissopimuksen soveltamista, ellei kansallista henkilörekisterilainsäädäntöä ole saatettu tietosuojasopimuksen ja tietosuojasuosituksen mukaiseksi.

Jokaisella on oikeus vaatia, että häntä itseään koskevat asiavirheet oikaistaan tai oikeudettomasti tallennetut itseään koskevat tiedot poistetaan. Oikaisu-, poistamis- ja vahingonkorvausvaatimuksen voi saattaa tuomioistuimen tai viranomaisen ratkaistavaksi missä tahansa Schengen-valtiossa. Jokainen maa on vastuussa niistä vahingoista, joita Schengenin tietojärjestelmän kansallisten tiedostojen käytöstä aiheutuu ihmisille. Jos tarkastuspyynnön vastaanottanut Schengen-valtio joutuu vastuuseen sellaisesta ilmoituksesta, jota se ei itse ole tehnyt järjestelmään, ilmoituksen tehneen maan on pyynnöstä korvattava vahinko.

Tietohallintopäällikkö Aulis Gerlander, SM/poliisiosasto
Lainsäädäntöneuvos Leena Vettenranta, oikeusministeriö

--------------------------------------------------------------------------------

9. SCHENGENIN YLEISSOPIMUKSEN OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSASIOISSA

Schengenin yleissopimus sisältää määräyksiä kansainvälisestä yhteistyöstä rikoasioissa. Yleissopimus sisältää säännöksiä kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa, toisessa sopimusvaltiossa annetun tuomion vaikutuksesta uuden oikeudenkäynnin esteenä (ns. ne bis in idem -sääntö), rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta ja rikostuomioiden täytäntöönpanon siirrosta.

Suomen lainsäädäntö vastaa erittäin hyvin yleissopimuksen asettamia yhteistyövelvoitteita. Vuonna 1994 tuli voimaan laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa. Se sisältää laaja-alaiset säännökset rikosasioiden käsittelyyn liittyvästä oikeusavusta. Suomi on myös liittynyt tärkeimpiin rikosoikeudellista yhteistyötä koskeviin YK:n ja Euroopan neuvoston sopimuksiin.

Keskinäinen oikeusapu rikosasioissa

Keskinäistä oikeusapua rikoasioissa koskeva yleissopimuksen luku täydentää eurooppalaista keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaa yleissopimusta. Luku sisältää määräyksiä etsinnästä ja takavarikosta, määrättyjen verorikosten tutkintaan liittyvästä oikeusavusta, asiakirjojen lähettämisestä postitse toisessa sopimusvaltiossa olevalle vastaanottajalle sekä suorista yhteydenotoista toimivaltaisten viranomaisten välillä.

Sopimusmääräyksessä edellytetään, että oikeusapupyynnön vastaanottaneen sopimusvaltion on oikeusapupyynnön perusteella suoritettava etsintä tai takavarikko, jos rikoksesta siinä maassa voi seurata vähintään kuuden kuukauden vapausrangaistus. Suomessa sitä vastoin kotietsintä voidaan suorittaa vain sellaisten rikosten selvittämiseksi, joista voi seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta.

Sopimusvelvoitteen täyttämiseksi pakkokeinolakia muutetaan siten, että kotietsintä voitaisiin suorittaa sellaisten rikosten selvittämiseksi, joista voi seurata vähintään kuusi kuukautta vankeutta.

Ne bis in idem -periaatteen soveltaminen

Ns. ne bis in idem -säännösten tarkoituksena on estää lainvoimaisesti yhdessä sopimusvaltiossa ratkaistun rikosasian käsittely uudestaan toisessa sopimusvaltiossa. Suomen rikoslaki sisältää säännöksen ulkomaisen tuomion vaikutuksesta uuden oikeudenkäynnin esteenä. Sen mukaan vieraassa valtiossa annettu tuomio pääsääntöisesti estää saman asian käsittelemisen suomalaisessa tuomioistuimessa.

Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen

Yleissopimuksen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevat säännökset täydentävät vastaavaa eurooppalaista yleissopimusta. Yleissopimuksen säännökset sisältävät määräyksiä vanhentumisesta, yleissopimuksessa tarkoitettujen verorikosten luovuttamiskelpoisuudesta, suorista yhteydenotoista luovuttamispyyntöjä käsittelevien viranomaisten välillä sekä yksinkertaistetusta luovuttamismenettelystä tilanteissa, joissa luovutettavaksi pyydetty henkilö on antanut suostumuksensa luovuttamiseen.

Suomi on ratifioinut eurooppalaisen luovuttamissopimuksen. Lisäksi Suomessa on voimassa laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta sekä laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat oikeus- ja sisäasiain yhteistyön alalla tehneet kaksi rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa yleissopimusta. Ensimmäinen yleissopimus yksinkertaistetusta menettelystä rikoksen johdosta tapahtuvassa luovuttamisessa allekirjoitettiin vuonna 1995. Toinen yleissopimus rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä allekirjoitettiin vuonna 1996. Se sisältää aineellisia säännöksiä luovuttamisen edellytyksistä EU:n jäsenvaltioiden välillä.

Molemmat luovuttamissopimukset täydentävät aikaisempia jäsenvaltioiden välillä voimassa olevia luovuttamissopimuksia ja pääsääntöisesti syrjäyttävät niiden kanssa ristiriidassa olevat sopimusmääräykset, mukaan lukien eräät Schengenin yleissopimuksen säännökset. Osa EU:n luovuttamissopimusten määräyksistä vastaa sisällöltään Schengenin yleissopimuksen säännöksiä.

Suomen on tarkoitus ratifioida lähitulevaisuudessa EU:n jäsenvaltioiden väliset luovuttamissopimukset. Schengenin yleissopimuksen määräykset eivät edellytä erillisiä lainsäädäntötoimenpiteitä.

Rikostuomioiden täytäntöönpanon siirto

Yleissopimuksen rikostuomioiden täytäntöönpanon siirtoa koskevat säännökset täydentävät tuomittujen siirtämistä koskevan yleissopimuksen määräyksiä. Yleissopimus sisältää säännöksiä tuomitun siirtämisestä kotivaltioonsa suorittamaan hänelle määrättyä vapausrangaistusta.

Suomi on ratifioinut tuomittujen siirtämistä koskevan yleissopimuksen. Lisäksi Suomessa on voimassa laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa sekä laki Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa.

Suomen lainsäädäntö vastaa pitkälti Schengenin yleisssopimuksen velvoitteita. Yleissopimuksen 68 artikla kuitenkin edellyttää uutta lainsäädäntöä. Artiklassa edellytetään, että kotivaltioonsa paenneelle henkilölle tuomiovaltiossa määrätty rangaistus on voitava panna täytäntöön tuomitun suostumuksesta riippumatta siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on. Nykyinen lainsäädäntö sitä vastoin ei mahdollista vapausrangaistuksen täytäntöönpanon siirtoa ilman tuomitun suostumusta.

Euroopan neuvostossa on tammikuussa 1998 allekirjoitettu tuomittujen siirtämistä koskevaan yleissopimukseen liittyvä lisäpöytäkirja, johon sisältyy Schengenin yleissopimuksen 68 artiklaa vastaava määräys. Suomen on tarkoitus ratifioida lähiaikoina lisäpöytäkirja. Sen jälkeen Suomen lainsäädäntö olisi kaikilta osin sopusoinnussa myös Schengenin yleissopimuksen määräysten kanssa.

Lainsäädäntöneuvos Katariina Jahkola, oikeusministeriö

--------------------------------------------------------------------------------

10. HUUMAUSAINEET JA AMPUMA-ASEET

Schengenin yleissopimuksen huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden lailliseen sekä laittomaan kauppaan liittyvät määräykset täydentävät Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksia. Schengenin yleissopimuksen mukaan huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laittoman maahantuonnin estämiseen tähtäävät toimenpiteet keskitetään ulkorajatarkastusten yhteyteen. Laitonta kauppaa pyritään torjumaan syventämällä poliisi- ja tulliviranomaisten yhteistyötä, kehittämällä tietojenvaihtoa ja yhdenmukaistamalla kansallisia lainsäädäntöjä. Myös keskinäisen oikeusavun tehostamiseen kiinnitetään huomiota.

Laittoman kaupan tuottojen takavarikointi mahdollistetaan valtion sisäisellä lainsäädännöllä. Yleissopimus määrää myös valvottujen läpilaskujen käyttöönotosta laittoman kaupan valvonnassa ja estämisessä. Laillisen kaupan osalta pyritään yhdenmukaistamaan ja selkeyttämään kansallisia säännöksiä yleissopimuksessa asetettujen vähimmäisvaatimusten avulla.

Schengenin yleissopimuksen ampuma-aseita koskevilla määräyksillä pyritään yhdenmukaistamaan ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden hallussapitoa ja kaupan valvontaa koskevat kansalliset säännökset. Lisäksi pyritään kehittämään Schengen-valtioiden tietojenvaihtoa. Yleissopimuksen edellyttämät määräykset ovat vähimmäisvaatimuksia, joten kansalliseen lainsäädäntöön voidaan sisällyttää tiukempiakin määräyksiä. Määräykset ovat osin päällekkäisiä ampuma-aseiden hankinnasta ja hallussapidosta annetun EY:n direktiivin 91/477/ETY kanssa, mutta osin menevät myös EY-säännöksiä pidemmälle.

Sekä EU:n että Schengenin puitteissa selvitellään parhaillaan Schengenin yleissopimuksen ampuma-aseita koskevien määräysten voimassaoloon liittyviä kysymyksiä. Suomea tämä selvitystyö ei juurikaan koske, sillä Schengenin yleissopimuksen ampuma-aseita koskevat määräykset on tarpeellisin osin jo sisällytetty 1.3.1998 voimaan tulleeseen uuteen ampuma-aselakiin.

Poliisiylitarkastaja Reijo Pöyhönen, SM/poliisiosasto
Lainsäädäntöneuvos Tomi Vuori, SM/poliisiosasto

--------------------------------------------------------------------------------

11. SCHENGENIN TOIMIELINJÄRJESTELMÄ JA RAHOITUS

Schengenin sopimuksiin perustuva yhteistyö on hallitustenvälistä yhteistyötä. Kun Schengenin sopimukset tehtiin, oletettiin että Schengen integroidaan EU:n rakenteisiin melko pian. Tästä syystä yhteistyömuotoja leimaa tietynlainen väliaikaisuus.

Schengen-yhteistyötä avustaa sihteeristö, jolla ei ole oikeushenkilöllisyyttä. Se toimii Benelux-sihteeristön tiloissa. Sihteeristössä työskentelee noin 60 henkilöä, suurin osa tulkkeja ja kielenkääntäjiä.

SIS-tietojärjestelmää ja sen taloutta hallinnoi oma yksikkö, Management Unit, joka sijaitsee Strasbourgissa. Management Unitissa työskentelee kolme henkilöä.

Schengenin korkein päättävä elin on toimeenpaneva komitea, joka koostuu jäsenvaltioiden ministereistä tai valtiosihteereistä. Euroopan komission sisämarkkinoista vastaava jäsen osallistuu tarkkailijana komitean kokouksiin. Toimeenpaneva komitea kokoontuu keskimäärin neljä kertaa vuodessa. Päätökset tehdään yksimielisesti. Puheenjohtajuus kiertää puolivuosittain omakielisessä aakkosjärjestyksessä, josta voidaan poiketa.

Keskusryhmä on Schengenin korkein virkamieselin. Sen päätehtävä on valmistella toimeenpanevan komitean päätöksiä ja johtaa työryhmien työtä. Keskusryhmään kuuluu korkea virkamies jäsenvaltion sisäasiain-, oikeus- tai ulkoasiainministeriöistä.

Suoraan keskusryhmän alaisena toimii pysyvä hallintokomitea, joka käsittelee hallinnollisia kysymyksiä sekä budjetti- ja henkilöstökysymyksiä. Sen jäsenet edustavat niitä ministeriöitä, joiden pääluokkaan Schengenin menot on budjetoitu. Samoin suoraan keskusryhmän alainen on sopimukset ja säännökset -työryhmä. Se käsittelee muun muassa kysymyksiä, jotka koskevat Schengen-sopimusten tulkintaa ja kansainvälisoikeudellisia kysymyksiä.

Yhteinen valvontaviranomainen toimii täysin itsenäisenä ja koostuu jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten edustajista. Sen tehtävänä on valvoa Schengenin tietojärjestelmän (SIS) keskusyksikköä. Se antaa vuosittain toiminnastaan kertomuksen.

Schengenin sihteeristön budjetti vuonna 1998 on 272 miljoonaa Belgian frangia eli noin 40,5 milj. Suomen markkaa. Pääperiaatteen mukaan kaikki Schengen-valtiot maksavat sihteeristön kuluista yhtä paljon. Poikkeuksena Benelux-valtiot maksavat yhdessä vain yhden jäsenmaksun ja Pohjoismaat kukin puolet yhdestä jäsenmaksusta, lukuunottamatta Islantia, joka maksaa 0,1 % yhdestä jäsenmaksusta. Tämä perustuu siihen, että Pohjoismaat eivät saa täysiä kielipalveluja vaan käyttävät kokouksissa englantia.

Jokainen jäsenvaltio vastaa Schengenin tietojärjestelmään kuuluvan kansallisen järjestelmän perustamisesta ja käytöstä aiheutuvista kuluista. Ranskan Strasbourgissa sijaitsevan keskusyksikön C.SIS:n kulut jaetaan EU:n arvonlisäveropohjan perusteella.

Hallitusneuvos Pekka Järviö, sisäasiainministeriö
Ylitarkastaja Tarja Mankkinen, SM/poliisiosasto

--------------------------------------------------------------------------------

12. SCHENGEN JA AMSTERDAMIN SOPIMUS

Amsterdamin huippukokouksessa EU-maat sopivat Schengen-järjestelmän integroimisesta Euroopan unionin rakenteisiin. Schengeniin liittyneet 13 EU-maata voivat jatkaa läheisempää yhteistyötään Schengenin sopimusten ja niihin liittyvien sopimusten ja määräysten (Schengenin säännöstö) mukaisesti.

Schengen-yhteistyö tapahtuu EU-oikeuden ja EU:n toimielinten puitteissa. Schengen-järjestelmän sulauttamista koskeva pöytäkirja tulee voimaan samanaikaisesti Amsterdamin sopimuksen kanssa. Amsterdamin sopimuksella ulkorajavalvonta ja sisärajatarkastusten poistaminen sekä vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä siirtyvät hallitusten välisestä yhteistyöstä (III pilari) yhteisön toimivaltaan (I pilari).

Hallitusneuvos Pekka Järviö, sisäasiainministeriö
lainsäädäntöneuvos Antti Pelttari, sisäasiainministeriö

--------------------------------------------------------------------------------

13. SUOMEN LIITTYMISSOPIMUKSEN VOIMAANTULO JA SOVELTAMISEN ALOITTAMINEN

Suomi on käyttänyt äänivaltaansa ja osallistunut kaikkien päätösten valmisteluun Schengenin liittymissopimuksen allekirjoittamisesta 19.12.1996 lähtien. Seuraava vaihe Suomen Schengen-jäsenyydessä on liittymissopimuksen voimaantulo. Tämä edellyttää sopimuksen ratifiointia Suomessa ja kaikissa Schengen-valtioissa. Suomen liittymissopimus tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun viimeinen Schengen-valtio on tallettanut liittymissopimusta koskevan ratifioimiskirjansa Luxemburgiin.

Liittymissopimusta ei voida kuitenkaan soveltaa ennen kuin sen soveltamisen edellytykset on todettu täytetyiksi. Soveltamisen aloittamisesta päättää toimeenpaneva komitea yksimielisesti. Soveltamisedellytyksiä on seitsemän:

1. yhtenäisviisumin käyttöönotto
2. turvapaikkahakemusten tutkimisvelvoite
3. huumausaineita koskevien sopimusmääräysten täyttäminen
4. riittävä tietosuojalainsäädännön taso
5. riittävä ulkorajavalvonnan taso
6. Schengen-alueelta ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevien matkustajien fyysinen      erottelu lentoasemilla
7. valmius ottaa käyttöön Schengenin tietojärjestelmä, SIS. Suomi täyttää pian viisi ensimmäistä edellytystä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajavirrat saataneen eriytettyä vuonna 1999. SIS-järjestelmän käyttöönoton osalta tilanne on epäselvempi. Nykyinen SIS I -järjestelmä perustuu 1970-luvun teknologiaan ja se on rakennettu ja suunniteltu vain kahdeksan maan tarpeisiin. Tällä hetkellä järjestelmää käyttää jo kymmenen Schengenin yleissopimusta soveltavaa valtiota.

Viittä pohjoismaata ei voi liittää nykyiseen järjestelmään ilman suurehkoja muutostöitä. Schengenissä on tehty päätös tietojärjestelmän kokonaisuudistuksesta (SIS II), mutta uudistuksen arvioidaan valmistuvan aikaisintaan vuonna 2003. Koska SIS I:n ylläpito vuoden 2000 jälkeen edellyttää laajennusinvestointeja, niin pohjoismaat voidaan kytkeä laajennettuun SIS I:een 1999-2000. SIS II saataneen käyttöön vuonna 2004.

Hallitusneuvos Pekka Järviö, sisäasiainministeriö
Lainsäädäntösihteeri Laura Yli-Vakkuri, ulkoasiainministeriö

 

Päivitetty 26.9.2007