Valinta Euroopan parlamenttiin

Valinta Euroopan parlamenttiin

Kuva: EUP-images
Suomalaismepit 2014

Euroopan parlamentti on ainoa Euroopan unionin toimielin, jonka kokoonpanosta kansalaiset saavat suoraan päättää. Euroopan parlamentin jäsenet eli ”mepit”(= members of the European Parliament) valitaan suorilla vaaleilla viiden vuoden välein. Vaalit pidetään samaan aikaan kaikissa EU-maissa.

Viimeisimmät EU-vaalit pidettiin  25. toukokuuta  2014. Silloin Euroopan parlamenttiin valittiin 751 jäsentä. 

Suomesta valittuja meppejä on, vuonna 2009 voimaantulleen Lissabonin sopimuksen mukaisesti, 13. Euroopan unionin laajentuminen on vaikuttanut Euroopan parlamentin jäsenten lukumäärään; uusien jäsenmaiden myötä meppien lukumääriin on tullut muutoksia. Ensimmäisissä eurovaaleissa Suomessa valittiin 16 meppiä, samoin vuonna 1999. Vuonna 2004 suomalaismeppejä valittiin 14.

Mepit eivät työskentele samassa ryhmässä vaan eri yleiseurooppalaisissa poliittisissa ryhmittymissä. Suomen Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien edustajat kuuluvat EPP-ryhmään, Suomen Keskustan ja RKP:n edustajat kuuluvat ALDE-ryhmään, SDP:n edustajat S&D-ryhmään, Vihreät Greens/EFA –ryhmään, Vasemmistoliitto GUE/NGL-ryhmään ja perussuomalaiset EFD-ryhmään (vaalikaudella 2009-2014).

Viimeisimmissä EU-vaaleissa äänestysprosentti Suomessa oli 40,9. Edellisissä vaaleissa vuonna 2009 äänestysprosentti oli 40,3.

Europarlamenttivaalit järjestetään kaikissa EU-jäsenmaissa kansallisen vaalilainsäädännön pohjalta. Lisäksi noudatetaan EU:n vaalisäädöstä.

Suomessa koko maa on eurovaaleissa samaa vaalipiiriä. Tämä tarkoittaa, että ehdokkaat ovat ehdokkaina koko maassa ja äänestäjä voi äänestää ketä tahansa ehdokasta. 

Suomalaismepit vaalikaudella 2014-2019:

  • Jussi Halla-Aho (ps, ECR)
  • Heidi Hautala (vihr, Greens/EFA)
  • Liisa Jaakonsaari (sdp, S&D)
  • Anneli Jäätteenmäki (kesk, ALDE)
  • Miapetra Kumpula-Natri (sdp, S&D)
  • Merja Kyllönen (vas, GUE/NGL)
  • Sirpa Pietikäinen (kok, EPP)
  • Pirkko Ruohonen-Lerner (ps, ECR)
  • Petri Sarvamaa (kok, EPP)
  • Hannu Takkula (kesk, ALDE)
  • Nils Torvalds (rkp, AlLDE)
  • Henna Virkkunen (kok, EPP)
  • Paavo Väyrynen (kesk, ALDE)

Edellisten kausien suomalaismepeistä löytyy tietoa Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston verkkosivuilta.

Parlamentti säätää lakeja

Euroopan parlamentin asema ja lainsäädäntövalta ovat kasvaneet perussopimusuudistusten myötä 1990-luvulta alkaen. Lissabonin sopimus teki Euroopan parlamentista tasavertaisen budjettivallan käyttäjän neuvoston rinnalle. Lisäksi Euroopan parlamentti päättää lainsäädännöstä lähes kaikissa keskeisissä kysymyksissä yhdessä neuvoston kanssa. Kun parlamentti ja neuvosto päättävät yhdessä lainsäädännöstä tehdään päätökset silloin niin sanotussa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Merkittävä osa parlamentin lainsäädäntötyöstä tehdään valiokunnissa. Valiokunnissa ovat tärkeässä roolissa niin sanotut raportöörit eli esittelijät, jotka laativat mietinnön komission lakiehdotuksista.