Saavutettavuustyökalut

Kuva: EEAS

EU:n ulkopolitiikan sisältö ja osa-alueet

Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan osa-alueet ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset.

Yhteinen kauppapolitiikka

EU:n ulkosuhteisiin kuuluu unionin yhteinen kauppapolitiikka. Unioni on maailman suurin kaupankävijä  –  sen osuus maailman tuonnista ja viennistä on noin 20 prosenttia.
Kaupankäynnin vapauttaminen oli yksi keskeisistä tavoitteista, kun unioni perustettiin. Kaupan ja yhteisriippuvuuden uskottiin olevan myös tae rauhasta. Käytännössä yhteinen kauppapolitiikka tarkoittaa sitä, että EU muodostaa tulliliiton, jolla on yhtenäiset tuontitullit.

Unioni toimii myös vienninedistämisessä. Maailman kauppajärjestö (WTO) on olennainen osa EU:n kauppapolitiikkaa, ja unionin jäsenmaat noudattavat sen säädöksiä. EU:n taloudelle tärkeintä on säilyttää kilpailukyky, lisätä kasvua ja vakiinnuttaa kansainvälisesti sovitut säännöt.

Kauppapolitiikka kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan. Kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa EU:n jäsenvaltioita edustaa Euroopan komissio. Komissio tekee kuitenkin tiivistä yhteistyöstä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kanssa. EU:n toimivalta kaupan alalla kattaa tavaroiden kaupan lisäksi myös palvelut, tekijänoikeuksien kaupalliset puolet ja suorat ulkomaiset investoinnit.

Komission rooli näkyy myös siinä, että se käyttää EU:n puheenvuorot Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa.

Ulkomaankauppa-ja kehitysministeri Kai Mykkänen Maltalla EU:n epävirallisessa kauppaministerien kokouksessa. Kuva: EU2017MT

Vaikka komission asema kauppapolitiikassa on vahva, tekee Eurooppa-neuvosto lopulliset päätökset. Jäsenvaltioiden hallitusten edustajista koostuva Euroopan unionin neuvosto (ministerineuvosto) päättää neuvottelumandaateista sekä kansainvälisistä sopimuksista samoin kuin erilaisista kauppapoliittisista toimista.

Komissiolla on velvollisuus konsultoida jäsenvaltioita säännöllisesti. Näin ollen jäsenvaltiot, kuten Suomi, vaikuttavat aktiivisesti kauppapolitiikan sisältöön kysymysten eri käsittelyvaiheissa.

Euroopan unionin jäsenvaltiona Suomen kauppapoliittinen edunvalvonta hoidetaan osana EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa. EU:n kauppapolitiikan valmistelu ja yhteensovittaminen Suomessa on ulkoministeriön tehtävä.

Suhteet EU:n ulkopuolisiin valtioihin

Euroopan unioni on luonut assosiaatio-, yhteistyö- ja kauppasopimuksia useiden kumppaneiden kanssa tiivistääkseen suhteitaan unionin ulkopuolisiin maihin. Kumppanuutta vaalitaan niin Euroopan läheisten naapurivaltioiden kuin kaukaisten suurvaltojenkin kanssa.
Suhteiden hoitamiseksi EU harjoittaa päivittäistä diplomatiaansa ja järjestää säännöllisiä huippu- ja ministerikokouksia.

Kehitysyhteistyö

EU on kehitysyhteistyön supervalta. Sen kumppaneina on noin 160 maata, aluetta ja järjestöä eri puolilta maailmaa. Vuonna 2014 EU ja sen 28 jäsenmaata käyttivät kehitysyhteistyöhön yhteensä noin 58 miljardia euroa. Tämä on yli puolet kaikesta maailman julkisesta kehitysavusta.
Kehitysyhteistyö kuuluu jaetun toimivallan aloihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan unionilla ja jokaisella jäsenmaalla on oma kehitysyhteistyönsä ja -politiikkansa. Jäsenmaiden kehitysyhteistyö täydentää ja tukee EU:n tekemää kehitysyhteistyötä. EU-maiden kesken sovitaan yhteisistä käytännöistä ja periaatteista, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden kehitysyhteistyön toimeenpanoa. Näihin Suomi on osaltaan vaikuttamassa.

Kuva: EU/ECHO/Isabel Coello
EU:n humanitaarisen avun tuella on saatu puhtaan veden varastoja Nigeriaan. Kuva: EU/ECHO/Isabel Coello

Suomen kehitysministeri on mukana päättämässä EU:n kehityspolitiikasta ulkoasiainneuvoston (UAN) kehitysministerien kokouksessa. Suomessa EU:n kehityspolitiikkaan liittyvästä valmistelusta, kantojen kansallisesta koordinaatiosta sekä eduskunnalle tiedottamisesta vastaa ensisijaisesti ulkoministeriön kehityspolitiikan yksikkö.

EU:n kehitysyhteistyötä rahoitetaan kehitysyhteistyön rahoitusvälineen (DCI) kautta. Lisäksi Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT-maiden) maiden kehitysyhteistyötä rahoitetaan Euroopan kehitysrahastosta (EKR), joka on EU:n budjetin ulkopuolella.

Turvatakuut ja puolustusyhteistyö

Lissabonin sopimus lisäsi EU-maiden keskinäistä yhteistyötä ja sitoutumista ulkopolitiikassa. Sopimuksessa vahvistettiin Euroopan unionin avunantolauseke eli niin kutsutut turvatakuut. Tällä tarkoitetaan jäsenmaiden keskinäistä velvoitetta auttaa toisiaan tarvittaessa myös sotilaallisesti.
EU tekee tiivistä yhteistyöstä Naton kanssa. Unionilla on kriisinhallinnassa mahdollisuus tukeutua Naton johtamis- ja komentojärjestelmiin. EU:n puolustusyhteistyön vahvistaminen tukee EU:n ja Naton yhteistyön edelleen kehittämistä. EU:n ja Naton toimet ovat toisiaan täydentäviä ja hyödyttäviä.
Suomi tukee EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä muun muassa hybridiuhkiin vastaamiseksi, Euroopan tason huoltovarmuusjärjestelyiden luomiseksi sekä puolustusteollisen ja -teknologisen pohjan vahvistamiseksi.

Sotilaallinen kriisinhallinta

EU on ollut mukana kriisinhallintatehtävissä useissa maailman kriisipesäkkeissä. EU:n kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen on unionin jäsenvaltioille vapaaehtoista; valtioilla on oikeus päättää kansallisesti operaatioihin osallistumisesta.
Unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseen ovat vaikuttaneet ennen muuta kokemukset 1990-luvun Länsi-Balkanin kriiseistä sekä Afrikan konfliktit. Sotilaallista kriisinhallintaa on alettu kehittää, koska unionilla ei aina ole ollut riittävää kykyä toimia kriisien ennaltaehkäisemiseksi ja konfliktien ratkaisemiseksi.

EU on kehittänyt yhteisiä voimavarovaan esimerkiksi sopimalla vuonna 2004 nopean toiminnan taistelujoukkojen muodostamisesta. Näillä joukoilla on kyky siirtyä kriisialueille nopeasti. Taistelujoukkoja voidaan käyttää joko erillisenä kriisinhallintajoukkona tai osana laajempaa operaatiota, esimerkiksi YK:n rauhanturvaoperaatioissa. Taisteluosasto koostuu noin 1 500–2 500 sotilaasta. Kerralla valmiudessa on kaksi osastoa. Tavoitteena on, että unioni kykenisi lähettämään tarvittaessa taisteluosaston kahteen eri kriisinhallintaoperaatioon samanaikaisesti. Toistaiseksi nopean toiminnan joukkoja ei ole käytetty kriisialueilla.

EU:n taisteluosastoihin osallistuminen, kuten unionin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen yleensäkin, on vapaaehtoista ja kullakin jäsenmaalla on oikeus päättää siitä kansallisesti.
Vuonna 2004 perustettu Euroopan puolustusvirasto (European Defence Agency) on ollut merkittävä askel EU:n sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä.

Young Syrian children aged 6-10, during a painting session called “Dreams and colors”, during a visit to UNICEF Child Friendly Space (funded by EUTF) by the BUG – Committee on Budgets Delegation of the European Parliament, in Turkey on 10th February, 2016. Kuva: European Union 2016 – European Parliament

Siviilikriisinhallinta vie asiantuntija-apua kriisialueille

Siviilikriisihallinta tarkoittaa muun muassa asiantuntijoiden lähettämistä Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen operaatioihin kriisialueille sekä alueille, joilla oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat tukea ja koulutusta.

Näillä alueilla yhteiskunnan keskeisimmät toiminnot kaipaavat usein ulkopuolista vahvistusta esimerkiksi poliisitoiminnan, oikeuslaitoksen, rajavartioinnin, tullilaitoksen, vankeinhoitolaitoksen sekä muun hallinnon kehittämisessä. Siviilikriisinhallinnan tehtävät ovat usein tarkkailu-, koulutus- ja neuvontatehtäviä.
Unionin siviilikriisinhallintaoperaatioiden tehtävät voivat koskea myös rauhan- tai tulitaukosopimusten valvontaa sekä vähemmistökysymysten, demokratian ja turvallisuussektorin kehityksen edistämistä.
Konfliktin ja sodan jälkihoito edellyttää yleensä aina rauhanturvaamista, humanitaarista apua ja jälleenrakentamista.

EU:n siviilikriisinhallintaoperaatiot:

Suomi aktiivinen siviilikriisinhallinnassa

Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen siviilikriisinhallintaan. Suomen kannalta keskeisin siviilikriisinhallinnan toimija on Euroopan unioni. Suomi osallistuukin suurimpaan osaan unionin siviilikriisinhallintaoperaatioista tai tukitoimintoinnoista.

Suomessa ulkoasiainministeriö vastaa siviilikriisinhallinnan poliittisesta ohjauksesta ja päättää niistä operaatioista, joihin suomalaiset asiantuntijat osallistuvat. Osallistumisesta koituvat kulut katetaan ulkoasianministeriön budjetista.

Sisäasiainministeriö vastaa puolestaan siviilikriisinhallinnan kansallisten valmiuksien ylläpitämisestä, kehittämisestä ja koordinoinnista.

Seuraa meitä