Kuva: Flickr/European Parliament

EU-lakien suhde Suomen lakiin

Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden vallanjaon perusperiaate on niin kutsuttu annetun toimivallan periaate eli jäsenvaltiot ovat tietyillä aloilla antaneet päätöksentekovaltaansa unionille. Periaatteen mukaan EU voi toimia vain niissä kysymyksissä, joista on perustamissopimuksissa määrätty.

Kaikki muu kuuluu jäsenvaltioille. EU:n toimivalta on siis rajattua. Euroopan unionin toimivallan laajuus vaihtelee suuresti toimialoittain. Esimerkiksi maatalouspolitiikassa unionilla on laaja toimivalta, kun taas vaikkapa terveyspolitiikassa toimivalta on huomattavasti rajoitetumpi.

EU-lainsäädännön keskeiset välineet: 

 

Euroopan unionin toimivalta luokitellaan kolmeen pääluokkaan: yksinomaiseen toimivaltaan, jäsenvaltioiden kanssa jaettuun toimivaltaan ja jäsenvaltioiden toimivaltaa täydentävään.

EU:n yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvissa asioissa ainoastaan unioni voi säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat alat:

  • tulliliitto
  • kilpailulainsäädäntö
  • euromaiden rahapolitiikka
  • meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen osana yhteistä kalastuspolitiikkaa
  • yhteinen kauppapolitiikka

Jaettu toimivalta on yleisin EU:n toimivallan muoto. Jaetun toimivallan aloilla sekä unioni että jäsenvaltiot voivat säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jaettuun toimivaltaan kuuluvat alat:

  • sisämarkkinat
  • osin sosiaalipolitiikka
  • taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus
  • maatalous ja kalastus
  • ympäristö

Unionin kolmas päätoimivaltaluokka eli toimivaltaa täydentävä luokka käsittää sellaiset alat, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa erilaisia tuki- ja täydennystoimia. Näitä ovat:

  • ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen
  • teollisuus
  • kulttuuri
  • matkailu
  • yleissivistävä koulutus, nuoriso, urheilu ja ammatillinen koulutus
  • pelastuspalvelu
  • hallinnollinen yhteistyö

Euroopan unionin ensisijaisuusperiaatteen mukaan EU-oikeudelle tulee antaa soveltamistilanteessa etusija sen kanssa ristiriitaiseen kansalliseen säädökseen nähden.