Saavutettavuustyökalut

Kuva: European Commission

Schengen

Schengenin säännöstön tarkoituksena on helpottaa henkilöiden vapaata liikkumista Euroopan unionin alueella. Käytännössä se tarkoittaa, että rajatarkastukset yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla on poistettu. Matkustajalla pitää kuitenkin pyydettäessä olla esittää voimassaoleva matkustusasiakirja – passi tai uudenmallinen henkilökortti.

Tämän lisäksi Schengen-maat tehostavat poliisiyhteistyötä sekä sopimusten mukaisesti ulkorajavalvontaansa suhteessa muihin kuin Schengen-maihin. Jäsenvaltiot voivat turvalausekkeen nojalla ottaa tilapäisesti tarkastukset uudelleen käyttöön Euroopan unionin sisällä, jos kyseessä on vakava yleiseen politiikkaan tai turvallisuuteen kohdistuva uhka.

Eräät Euroopan yhteisön vanhat jäsenmaat sopivat vuonna 1986 Luxemburgin Schengenissä poistavansa henkilöiden vapaata liikkuvuutta rajoittavat esteet valtioidensa väliltä. Vuonna 1990 samat jäsenmaat allekirjoittivat Schengen-sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen, joka tuli voimaan vuonna 1995.

Schengenin sopimus säätelee ihmisten liikkuvuutta rajojen yli sopijamaiden välillä. Kuva: EC/Patricia De Melo Moreira.

Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Schengen-järjestelmä päätettiin sulauttaa Euroopan unioniin. Kaikilla EU-mailla on ollut siitä lähtien oikeus liittyä Schengen-yhteistyöhön. Iso-Britannia ja Irlanti eivät ole liittyneet Schengen-sopimuksiin. Bulgaria, Romania ja Kypros eivät vielä sovella Schengenin sopimusta täysimääräisesti. Suomi ja muut Pohjoismaat aloittivat Schengenin sopimusten soveltamisen yhtä aikaa 25.3.2001.

Schengen-valtiot

Schengen-valtioita ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.

Seuraa meitä