Näin syntyy EU-laki

EU:n toiminnan ytimessä on lainsäädäntö, jolla EU pyrkii saavuttamaan poliittiset tavoitteet. Euroopan komissio laatii lakiesityksen. Se toimitetaan Euroopan parlamentille, ministerineuvostolle ja kansallisille parlamenteille. Neuvosto ja parlamentti päättävät lakialoitteesta yhteistyössä. Tätä niin kutsuttua yhteispäätösmenettelyä sovelletaan nykyisin noin 95 prosenttiin EU-lainsäädännöstä.


Lainsäädäntötarpeen havaitsemisen jälkeen asian valmistelu aloitetaan komissiossa. Komissio kerää tietoa yrityksiltä, viranomaisilta ja muilta tahoilta, joita asia koskee. Komissio tekee myös vaikutustenarvion eli tutkii, mitä vaikutuksia uudella lailla olisi. Se myös konsultoi sidosryhmiä, jotka saavat kertoa aiheesta mielipiteensä.

Komission virkamiehet luonnostelevat asetustekstin ja komission muut pääosastot kommentoivat tekstiä. Sitten lakiesitys julkistetaan ja asetusehdotuksen käsittely alkaa parlamentissa ja ministerineuvostossa.

Seuraavaksi jäsenmaat ryhtyvät käsittelemään asetusehdotusta jäsenmaiden virkamiehistä koostuvassa sektorityöryhmässä. Eri alojen työryhmiä toimii Brysselissä yhteensä 200. Jokainen jäsenmaa muodostaa oman kantansa asetusehdotukseen.

Tämän jälkeen parlamentti aloittaa työnsä. Parlamentissa päätetään ensin, mille valiokunnalle lakialoite kuuluu. Sitten väännetään kättä siitä, mikä poliittinen ryhmä saa asetusehdotuksen omakseen ja kuka Euroopan parlamentin jäsen eli meppi tuossa ryhmässä saa mietinnön laadittavakseen. Muut poliittiset ryhmät nimittävät niin sanotun varjoesittelijän eli mepin, joka kertoo oman ryhmänsä näkemyksen varsinaiselle mietinnön tekijälle. Parlamentti hyväksyy kantansa täysistuntoäänestyksessä.

Tätä seuraavat neuvottelut parlamentin ja ministerineuvoston kesken. Näiden neuvotteluiden pohjalta asetus lopulta hyväksytään.