Saavutettavuustyökalut

Kuva: European Commission

Historia

Nykyinen Euroopan unioni oli alun perin ennen kaikkea rauhan hanke. Kahden raskaan ja tuhoisan maailmansodan jälkeen eurooppalaiset haaveilivat pysyvästä rauhasta mantereellaan ja samalla pelkäsivät uutta suursotaa. Toisen maailmansodan kokemusten ei haluttu enää toistuvan.

Läntisen Euroopan ytimessä olivat vanhat veriviholliset Saksa ja Ranska. Yksi vaikeimmista ongelmista Saksan ja Ranskan suhteissa koski saksalaista Saarin aluetta, joka oli tunnettu hiilivaroihin perustuvasta terästeollisuudestaan. Ranskalaiset näkivät alueella uhan: terästuotantoa oli käytetty Ranskaa vastaan asetuotannon muodossa jo kahdessa sodassa. Saksalaisille Saar taas edusti Saksalle kuuluvaa aluetta, jonka Ranska oli sodan jälkeen kaapannut itselleen.

Hiili- ja teräsyhteisöllä oli kuusi perustajajäsentä

Ranskalainen virkamies Jean Monnet oli yksi monista Saarin alueen ongelmaa pitkään pohtineista. Hän otti yhteyttä maansa ulkoministeriin Robert Schumaniin mielessään uusi idea: Saksan ja Ranskan tulisi yhdistää hiili- ja teräsvarantonsa. Ehdotuksen pohjana oli ajatus, että näitä raaka-ainevaroja valvoisi kansainvälinen, riippumaton viranomainen. Näin yksi syy Saksan ja Ranskan väliseen jännitykseen olisi poistettu. Monnet arvioi järjestelyn tuovan myös varoja, joita tarvittiin kipeästi sodan jälkeisen Euroopan jälleenrakennuksessa.

Hiili- ja teräsyhtiöiden perustamissopimus allekirjoitettiin keväällä 1951 Pariisissa. Kuva: European Commission.

Schuman julkisti ajatuksen lehdistötilaisuudessa 9. toukokuuta 1950. Schumanin julistuksena tunnettu ehdotus käynnisti neuvottelut, jotka johtivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustamissopimuksen allekirjoittamiseen Pariisissa 18. huhtikuuta vuonna 1951. Saksan ja Ranskan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg.
Rooman sopimuksella perustettiin Euroopan talousyhteisö.

Rooman sopimuksella perustettiin Euroopan talousyhteisö

Hiili- ja teräsyhteisö käynnisti prosessin, joka johti laajempaan yhteistyöhön Euroopassa. Euroopan talousyhteisön (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sopimukset allekirjoitettiin Roomassa 25. maaliskuuta 1957.

Euroopan talousyhteisön kivijalkana olivat tulliliitto jäsenmaiden välillä sekä asteittain toteutettavat yhteismarkkinat. Sopimuksessa päätettiin luoda yhteiset politiikat maataloudelle, liikenteelle, työvoiman liikkumiselle ja talouden tärkeille sektoreille. Euroopan atomienergiayhteisö taas keskittyi atomienergian rauhanomaisen käytön ja tutkimuksen kehittämiseen.

Näille kolmelle yhteisölle (EHTY, ETY, Euratom) perustettiin samalla yhteiset toimielimet. Yhteisöjen toimielinrakennetta muutettiin vuonna 1967 voimaantulleella sulautumissopimuksella, jolla Euroopan yhteisöille perustettiin yhteinen neuvosto ja yhteinen komissio

1970- ja 80-luku olivat laajentumisen aikaa

Yhteisö laajentui ensimmäisen kerran vuonna 1973, kun Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti ja Tanska liittyivät jäseniksi. Kreikasta tuli jäsen vuonna 1981 ja Espanjasta ja Portugalista vuonna 1986.

Poliittinen yhteistyö alkoi vähitellen kehittyä yhteisörakenteiden ulkopuolisena järjestelmänä 1970-luvulla. Tätä kehitystä tuki myös Eurooppa-neuvoston perustaminen vuonna 1974.
Euroopan parlamentin vaikutusvalta vahvistui, ja vuonna 1979 kansalaiset saivat ensi kertaa valita parlamentin jäsenet suorilla vaaleilla. Aiemmin kansalliset parlamentit olivat valinneet edustajansa.
Seuraava askel kohti yhtenäisempää Eurooppaa otettiin 17. helmikuuta 1986, kun Euroopan yhtenäisasiakirja allekirjoitettiin. Ryhdyttiin luomaan sisämarkkinoita, jotka tekivät yhteisöstä tiiviimmän talousalueen.

Euroopan unioni perustettiin Maastrichtin sopimuksella 1992

Vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksen myötä Euroopan yhteisö muutti nimensä Euroopan unioniksi.

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin vuonna 1992. Kuva: European Commission.

Sopimuksella vahvistettiin unionille niin sanottu pilarirakenne. Euroopan yhteisöjen eli ensimmäisen pilarin lisäksi yhteistyö ulotettiin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (II pilari) ja oikeus- ja sisäasioihin (III pilari). Juridisesti ainoastaan Euroopan yhteisö säilyi oikeushenkilönä, koko unionille tätä oikeustoimikelpoisuutta ei sopimuksessa tunnustettu. Ensimmäisen pilarin asioista päätetään ylikansallisesti. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät unioniin vuoden 1995 alusta. Norjalaiset sen sijaan hylkäsivät EU-jäsenyyden jo toistamiseen kansanäänestyksessä.

Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus käsitti myös sitovan suunnitelman talous- ja rahaliitosta, joka toteutettiin kolmessa vaiheessa. Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1999 ja 12 maata otti yhteisvaluutta euron käyttöön vuonna 2002.

2000-luvulla EU laajentui 28 maan unioniksi

Berliinin muurin murtuminen ja Euroopan kahtiajaon päättyminen 1990-luvun alussa loi edellytykset unionin laajentumiselle Itä- ja Keski-Eurooppaan. Tätä varten toimielinrakennetta ja päätöksentekoa oli kuitenkin uudistettava ja tehostettava. Vuonna 1997 allekirjoitetulla Amsterdamin sopimuksella muun muassa vahvistettiin yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa ja lujitettiin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Nizzan sopimus taas valmisti unionia vuoden 2004 laajentumiseen.

Euroopan unionin suurin ja monipuolisin laajentuminen tapahtui 1.5.2004, jolloin Euroopan unioniin liittyi kymmenen uutta valtiota: Latvia, Liettua, Kypros, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro. Jäsenmaiden määrä kasvoi 27:ään vuoden 2007 alusta, jolloin Bulgaria ja Romania liittyivät EU:iin. Kroatiasta tuli 28. EU-maa 1.7.2013.

Sopimusuudistuksella halutaan nykyaikaistaa unionin toimintaa

Eurooppa-neuvosto kutsui joulukuussa 2001 koolle Eurooppa-valmistelukunnan eli konventin, joka sai tehtäväkseen unionin keskeisten ongelmien ja tulevaisuuden haasteiden käsittelemisen. Valmistelukunnan työn tuloksena syntyi ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista.
Perustuslaillisen sopimuksen tarkoituksena oli selkiyttää unionin ja jäsenvaltioiden toimivallanjakoa, yksinkertaistaa unionin oikeusjärjestelmää sekä lisätä demokraattisuutta, tehokkuutta ja avoimuutta unionin päätöksenteossa.
Perustuslakisopimus allekirjoitettiin Roomassa lokakuussa 2004. Voimaantulo edellytti kuitenkin sopimuksen ratifiointia kaikissa unionin jäsenvaltioissa. Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kesällä 2005 enemmistö äänesti uutta sopimusta vastaan.

Eurooppa-neuvosto pääsi kesäkuussa 2007 yksimielisyyteen seuraavista askelista. Kokouksessa sovittiin uuden sopimusuudistuksen sisällöstä ja siitä, että hallitusten välinen konferenssi ryhtyy valmistelemaan sopimusta.
Sopimus allekirjoitettiin Portugalin puheenjohtajakauden päätteeksi joulukuussa 2007 ja se sai nimekseen Lissabonin sopimus. Sopimus on hyväksytty jokaisessa jäsenvaltiossa maiden omien perustuslaillisten säännösten mukaisesti. Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen 11.6.2008 äänin 151-27.

Sopimus tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.

2010-luku ja nykypäivä

Euroopan unioni muisti Nizzan terrori-iskun uhreja 2016. ”Je suis”-kampanjat saivat alkunsa vuoden 2015 Charlie Hebdo-lehden iskujen jälkeen. Kuva: Flickr/European Parliament.

Talouskriisi

Maailmanlaajuinen talouskriisi on koetellut Eurooppaa viime vuodet. Euroalueen talouskriisillä tai velkakriisillä tarkoitetaan euron ajautumista syvään kriisiin 2010-luvulla. Kriisin puhkeamiseen vaikutti Yhdysvalloissa samaan aikaan alkanut finanssikriisi. Oma roolinsa on ollut myös euromaiden löyhällä rahankäytöllä ja EU:n rahaliiton niin sanotuilla valuvioilla.

Vuonna 2009 tuli ilmi, että Kreikka oli vuosien ajan vääristellyt taloustilastojaan. Paljastus horjutti sijoittajien luottamusta Kreikan talouteen ja sen oli maksettava yhä korkeampaa korkoa lainoistaan. Kreikalla ei ollut mahdollisuuksia selvitä 360 miljardin euron velkojensa maksamisesta. Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulivat sen vuoksi keväästä 2010 alkaen tukemaan Kreikkaa satojen miljardien eurojen takuilla (huhtikuun 2010 pelastusohjelma ja helmikuun 2012 Kreikka II -tukiohjelma).

Tässä yhteydessä euromaat perustivat Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuonna 2010 sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuonna 2012 turvaamaan euroalueen rahoitusvakautta. Kreikan jälkeen euromaat ovat joutuneet tekemään tukipaketteja myös muille euromaille, kuten Espanjalle (2012), Irlannille (2010), Kyprokselle (2012) sekä Portugalille (2011).

EU:lle 2012 Nobel-palkinto

Euroopan unionille myönnettiin vuoden 2012 Nobelin palkinto rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.

Euroopan unioni vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012. Kuva: Flickr/European Parliament.

Norjalainen Nobel-valintakomitea totesi, että päätös rauhanpalkinnon myöntämisestä perustui EU:n vakauttavaan rooliin. Pitkälti EU:n ansiosta on aiemmin sotien repimässä Euroopassa viime vuosikymmeninä laajalti vallinnut rauha.

Komitean mukaan EU:n merkittävin saavutus on ollut menestyksekäs kamppailu rauhan ja sovinnon sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Kroatian jäsenyys ja laajentuminen

Kroatiasta tuli EU:n 28. jäsenvaltio vuonna 2013. Kroatia on viimeisen Euroopan unioniin liittynyt jäsenmaa. Jäsenyysneuvottelevia maita ovat Montenegro, Serbia ja Turkki. Ehdokasmaiden asema on puolestaan Albanialla ja Makedonialla. Mahdollisia tulevia ehdokasmaita ovat Bosnia-Hertsegovina sekä Kosovo. Islanti on keskeyttänyt jäsenyysneuvottelut.

Iso-Britannian ero EU:sta

Iso-Britanniassa järjestettiin vuoden 2016 kesäkuussa kansanäänestys Euroopan unionin jäsenyydestä, jossa britit äänestivät, tulisiko Ison-Britannian pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai irtautua siitä. Äänestäjistä 52 % äänesti Euroopan unionista irtautumisen puolesta ja 48 % EU-jäsenyyden puolesta.

Virallisen ilmoituksen Britannia antoi erostaan 29.03.2017. Kuvassa vasemmalla Iso-Britannian pääministeri Theresa May ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Kuva: European Commission.

Virallisen ilmoituksen Iso-Britannia antoi erostaan 29. maaliskuuta 2017 pääministeri Theresa Mayn johdolla ja eroprosessin on ennakoitu kestävän kaksi vuotta. Iso-Britannian eroa on kutsuttu nimellä brexit. 

Turvallisuus ja pakolaiskriisi

Vuonna 2014 tapahtunut Krimin miehitys, jota seurasi Itä-Ukrainan sota sekä Itämeren alueella kasvanut jännite ovat muuttaneet Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta viime vuosina.

Uskonnolliset ääriliikkeet ovat nostaneet päätään niin Lähi-idässä kuin muuallakin maailmassa. Tätä seuranneet levottomuudet ja sodat ovat pakottaneet ihmiset etsimään turvaa Euroopasta. Samalla kun EU on pyrkinyt ratkaisemaan sotaa on se kohdannut paenneiden vastaanottamiseen liittyviä haasteita sekä terrori-iskuja, joista viimeisimmät ovat tapahtuneet Englannin Manchesterissa ja Lontoossa.

Pakolaiskriisi on haastanut Euroopan viime vuosina. Kuva: Flickr/European Parliament.

Seuraa meitä