Suomen ja Italian yhteistyötä Venäjän kaupassa kehitetään
Suomen mahdollisuus toimia yhteistyökumppanina Venäjälle suuntautuvissa liiketoiminnoissa nousi keskeisesti esiin ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin työvierailulla Italiassa.
Suomen mahdollisuus toimia sijoittautumiskohteena, kuljetus- ja logistiikkakeskuksena sekä yhteistyökumppanina Venäjälle suuntautuvissa liiketoiminnoissa nousi keskeisesti esiin ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin työvierailulla Italiassa 11. ja 12. heinäkuuta. Ministeri Vilén tapasi vierailullaan mm. apulaistuotantoministeri Adolfo Urson ja Eurooppa-ministeri Rocco Buttiglionen.
Ministeri Vilén kertoi ministeri Ursolle, että Suomen vienninedistämistoimisto Finpro on käynnistämässä näitä tavoitteita tukevaa toimintaa New Northern Europe (Uusi pohjoinen Eurooppa) -hankkeen nimellä. Italialaiset ovat perinteisesti investoineet merkittävässä määrin Venäjälle, ja yhteistyöstä avautuisi uusia mahdollisuuksia myös suomalaisille.
Esillä oli myös pienen ja keskisuuren teollisuuden merkittävä asema talouselämän perustana sekä Suomessa että Italiassa. Italialaisyritysten vahvuutena on joustavuus ja erittäin pitkälle viety verkottuminen, josta ministeri Vilén oli erityisen kiinnostunut kuulemaan. Ministerit keskustelivat myös maailman kauppajärjestö WTO:n kauppaneuvottelukierroksen näkymistä ja Venäjän tulevasta WTO-jäsenyydestä.
Eurooppa-ministeri Buttiglionen kanssa käydyissä keskusteluissa molemmat ministerit toivat esille maidensa sitoutumisen EU:n laajentumisen toteuttamiseen suunnitellussa aikataulussa. Ministerit keskustelivat myös EU:n tulevaisuustyöstä sekä laittoman siirtolaisuuden vastaisista toimista. Ministeri Vilén toi myös esille Suomen hallituksen toiveen, että Italian EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2003 voitaisiin tehdä päätös uudesta Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmasta.
Lisätietoja: virkamiessihteeri Arja Makkonen, gsm: 040-757 8403