Tuomioja ennakoi sopua EU-Nato-yhteistyöstä (STT)
Euroopan unionin ja sotilasliitto Naton yhteistyöstä on sovittu, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kertoi varhain perjantaiaamuna.
Ratkaisun mukaan EU voisi käyttää tarvittaessa Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissa. ”Se on EU:n puolesta selvä. Muotoilulle on myös Kyproksen ja Maltan hyväksyntä”, Tuomioja sanoi Kööpenhaminassa.
Sopimukselta puuttui kuitenkin toisen osapuolen eli sotilasliitto Naton ja erityisesti Turkin vahvistus. Tämä vaikutti epävarmalta perjantaiaamuna, koska Turkkia tuskin tyydyttää EU:n lupaus tarkastella maan edistymistä vuoden 2004 lopulla.
Tuomiojan mukaan unioni päätti asiasta omalta osaltaan, kun EU-Nato-suhteita käsiteltiin jäsenmaiden ulkoministerien illallisella. Mukana oli myös EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. ”Solana kertoi, että asia pitäisi olla hyväksyttävissä Pohjois-Atlantin neuvostossa. Se tarkoittaa siis myös Turkin hyväksyntää”, Tuomioja sanoi viitaten Naton jäsenmaiden päättävään elimeen.
Solana on jo reilun kahden vuoden ajan ennakoinut, että ratkaisu yhteistyösuhteista syntyy pian. Viimeksi Solana oli toiveikas lokakuun Brysselin EU-huippukokouksen yhteydessä.
Tuomioja arvioi, että EU:n ensimmäinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio voisi toteutua ensi vuonna Bosniassa. EU suunnitteli ottavansa vastuulleen Makedonian rauhanturvaoperaation tänä vuonna, mutta Nato on ilmoittanut hoitavansa sitä edelleen.
Turkki ja Kreikka ovat jarruttaneet Berlin plus -järjestelyksi kutsuttua yhteistyötä jo yli kaksi vuotta. Taustalla ovat maiden vanhat kaunat, kiistat Aigeanmeren saarten hallinnasta ja Kyproksen kahtiajako.