EU:n perustuslaillinen sopimus ja kansalaisen asema
Miten perustuslaillinen sopimus vaikuttaa kansalaisen asemaan? Ihmisoikeusyksikön päällikkö Johanna Suurpää ja Ihmisoikeusliiton edustajat Kristiina Kouros ja Aysu Shakir vastaavat.
Ulkoministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkö Johanna Suurpää
Euroopan unionin perusoikeuskirja:
– Mikä perusoikeuskirja on?
Perusoikeuskirja on Nizzassa vuonna 2000 hyväksytty poliittinen julistus. Siihen on koottu yhteen EU:a sitovat kansalaisia koskevat oikeudet. Perusoikeuskirjan avulla kansalaisille muodostuu parempi käsitys siitä, minkälaisia oikeuksia heillä EU:ssa on. Perusoikeuskirja koskee EU:n instituutioita ja EU:n jäsenvaltioita silloin, kun ne käyttävät EU-oikeutta.
EU:n käsittelemät asiat ja EU:n lainsäädäntö on laajentunut ajan myötä hiili- ja teräsyhteisöstä koskemaan hyvin monia eri aloja, jotka koskettavat suoraan kansalaisten elämää. Sen takia on hyvä, että perusoikeuskirjan ja uuden perustuslaillisen sopimuksen myötä myös kansalaisten oikeudet tulevat näkyvämpään asemaan EU:ssa.
Perusoikeuskirja on koottu kansalaisia varten, jotta he tietäisivät paremmin omat oikeutensa. Samalla EU:n instituutiotkin tiedostavat selvemmin rajansa.
– Miksi se otettiin osaksi perustuslaillista sopimusta?
Osana perustuslaillista sopimusta perusoikeuskirja muuttuu oikeudellisesti sitovaksi. Tähän asti esimerkiksi EY-tuomioistuin on ollut varovainen perusoikeuskirjan käyttämisessä ratkaisujensa perustana. Kun perusoikeuskirja saa oikeudellisesti sitovan aseman, sen asema vahvistuu myös ristiriitatilanteissa. Näin voidaan paremmin varmistaa että jos ihmisoikeudet joutuvat vastakkainasetteluun jonkin muun normin kanssa, ihmisoikeudet eivät jää heikompaan asemaan
– Miten perusoikeuskirja vaikuttaa suomalaisiin?
Kun perusoikeuskirjasta neuvoteltiin, Suomi piti erittäin tärkeänä, ettei EU:lle muodostuisi omaa perusoikeussaareketta, eikä syntyisi monia erisisältöisiä ihmisoikeusnormeja. Esimerkiksi Euroopan neuvostolla on pitkälle kehittynyt ihmisoikeusnormisto ja Strasbourgin tuomioistuin sitä valvomassa. Tämä tavoite saavutettiinkin hyvin ja EU:n perusoikeuskirja ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus ovat hyvin yhteensopivia.
Suomalaisille tutut hyvän hallinnon periaatteet on saatu mukaan myöskin perusoikeuskirjaan. Suomessa ollaan totuttu hallinnon toimivuuteen. Kuitenkaan esimerkiksi kuulemismenettely ei ole ollut EU:ssa itsestään selvää, nyt nämä yksilön oikeuksiin liittyvät asiat on huomioitu. Samoin esimerkiksi avoimuus hallinnossa ei ole samalla tasolla esimerkiksi ranskalaisessa hallintomallissa kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Myös avoimuusperiaate sisältyy perusoikeuskirjaan.
Demokratia:
-Lisääkö perustuslaillinen sopimus demokratiaa EU:ssa ja millä tavalla?
Tietyssä mielessä lisää, sillä toistaiseksi hajanaisten sopimusten kokoaminen yhteen lisää kansalaisen mahdollisuuksia ymmärtää Euroopan unionin toimintaa ja lainsäädäntöä. Myös lisääntynyt avoimuus on tärkeää yksilön oikeuksien toteutumisen kannalta. Siksi perustuslaillinen sopimus on parannus verrattuna nykyiseen sopimusviidakkoon. Siinä maailmassa myös EU-asioihin erikoistuneen juristin on välillä vaikea pysyä mukana, saatikka sitten tavallisen kansalaisen.
– Miten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet on otettu huomioon perustuslaillisessa sopimuksessa? Tuoko sopimus jotain uutta nykytilanteeseen?
Mitään radikaaleja muutoksia sopimus ei tuo. Hyvän hallinnon periaatteet kuitenkin jossain määrin vaikuttavat myös kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin, kansalaisilla on vetoamismahdollisuus ja EU:n toimielimillä on velvollisuus vastata kansalaiselle. Samoin Euroopan parlamentin aseman vahvistuminen voi jossain määrin lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Tietenkään kaikkia vaikutuksia ei osaa vielä sanoa. Suunnitteilla on esimerkiksi riippumaton perusoikeusvirasto, jonka tehtävänä olisi valvoa perusoikeuksien toteutumista. Ajan myötä näemme minkälaiseksi kehitys muodostuu.
Kansalaisuus:
– Mitä tarkoittaa käytännössä Euroopan unionin kansalaisuus? Mikä on EU:n kansalaisuuden suhde jäsenvaltion kansalaisuuteen?
Euroopan unionin kansalaisia ovat EU:n jäsenmaiden kansalaiset. Ensisijaisesti ihmiset ovat kuitenkin oman maansa kansalaisia ja tämä varmasti säilyy pitkään näin. EU:n kansalaisuuteen liittyy mm. liikkumisvapaus unionin alueella.
Samoin kuin koko perusoikeussektori, myös EU-kansalaisuus kehittyy koko ajan, ja ehkä tulevaisuudessa sillekin syntyy erilainen asema myös ihmisten mielissä.
Suomen näkökulmasta perusoikeusnäkökulman tulisi läpäistä EU:n päätöksenteko kaikilla aloilla. Tähän on vielä matkaa, mutta esimerkiksi EU:n puheenjohtajuuskaudella Suomella olisi hyvä tilaisuus olla aktiivinen tässä asiassa. Myös hallinnollisten uudistusten läpivienti hyvän hallinnon saavuttamiseksi vaatii työtä, ja tällä hetkellä se toteutuu vaihtelevasti. Muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa.
Sopimuksen myötä EU voi liittyä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tällöin myös EU:n toiminnan yhteensopivuus ihmisoikeuksien kanssa joutuu arvioitavaksi uudella tavalla. Tämän ihmisoikeussopimukseen liittymismahdollisuuden kirjaaminen uuteen perustuslailliseen sopimukseen on yksi suuri uusi asia verrattuna nykytilanteeseen.
Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros ja projektipäällikkö Aysu Shakir EU:n perustuslaillisen sopimuksen vaikutuksista ja EU:n ihmisoikeuspolitiikasta
Minkälaista keskustelua perustuslaillisesta sopimuksesta on syntynyt kansalaisjärjestökentällä?
Perustuslaillisesta sopimuksesta ei ole järjestöpuolella keskusteltu kovin paljoa, enemmänkin keskustelua on käyty teemoittain, jolloin perustuslakiin liittyviä asioita on tietysti käsitelty. Ehkä perustuslaillinen sopimus ei vielä ole niin tuttu kansalaisille, että siitä olisi syntynyt järjestöissäkään kovin suurta keskustelua.
Unionin arvot on otettu mukaan sopimukseen. Mitä I-2 artiklassa mainitut arvot kertovat mielestänne Euroopan unionista? Toteutetaanko näitä arvoja käytännössä?
(I-2 ARTIKLA Unionin arvot: Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.)
Meidän huomiomme tietysti kiinnitti arvoista käydyn keskustelun aikana kristillisyyden mainitsemisen vaatimukset. Tämän vaatimuksen esittäneet tahot, Vatikaani ja katoliset maat, ovat ihmisoikeuskeskusteluissa esiintyneet hyvin konservatiivisina. Se, ettei mitään uskontoa arvoissa lopulta mainittu, on erinomainen ratkaisu. Kaikissa ihmisoikeusasiakirjoissakin uskontoja käsitellään samanarvoisina, eikä yhtä voi nostaa muiden yläpuolelle. Ilman Turkin jäsenyyttäkin kristinuskon mainitseminen olisi ollut ongelmallista.
EU:n arvot ovat hyvin yleismaailmallisia arvoja, jotka varmaan kaikki maailman ihmiset voivat allekirjoittaa. On hyvä, että ne on kirjattu ylös, ja toivoa sopii, etteivät ne jää vain iskulauseiksi. Se konkretisoituvatko nämä arvot, riippuu tietenkin EU:n lainsäädännöstä ja miten se eri maissa toteutuu. Sopimuksen toteutuessa kansalaiset voivat myös kysyä, miksei näitä arvoja noudateta, vaikka niistä on paperilla sovittu. Kyllä Euroopassa on sellaisia maita, joissa näitä arvoja ei aina noudateta, silloin joillekin ihmisille tämä paperi on vessapaperin arvoinen.
Edistääkö kansainvälinen yhteistyö eurooppalaisten arvojen leviämistä?
Kansainvälisen yhteistyön tiivistyminen voi myös auttaa arvojen toteutumisessa. Uusissa jäsenmaissa on usein tehty näennäisiä muutoksia, jotta EU:n komissio olisi tyytyväinen ja jäsenyysneuvottelut sujuisivat hyvin, mutta käytännössä mikään ei ole muuttunut. Nyt kansalaiset voivat mennä EU:iin kertomaan oman hallituksensa vääränlaisista toimista. Hallitusten vastuu on kansainvälisen yhteistyön myötä kasvanut.
Mitä vaikutusta on perusoikeuksien ja arvojen ottamisella lainsäädännön piiriin? Mitä vaikutuksia tästä on erityisesti suomalaisille?
Suomellakin on vielä paljon tekemistä vähemmistöjen aseman parantamiseksi. Vähemmistön asemaa on ajettu Suomessa hyvin vähän aikaa vai muutaman vuosikymmenen ajan, eikä tavoitteita ole vielä saavutettu. Usein Suomea pidetään hyvin homogeenisena maana. Suomi ei kuitenkaan ole niin yhtenäinen kuin on haluttu uskoa, meillä on aina ollut omat vähemmistömme, esimerkiksi saamelaiset, romanit, juutalaiset ja tataarit. Valtaväestön silmissä näitä vähemmistöjä ei ole olemassa, eikä ongelmiakaan osata nähdä. Esimerkiksi saamelaisten ”suomalaistaminen” vielä 50 vuotta sitten on ollut hyvin julmaa. Usein kauhistellaan esimerkiksi intiaanien kohtelua Amerikassa, eikä tunneta oman maan historiaa tässä mielessä.
Euroopan mittakaavassa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemassa katolisissa maissa on parantamisen varaa. Mielenkiintoista on myös nähdä sopimuksen tulkinta vähemmistöjen kannalta Ranskassa, jossa periaatteena on, ettei Ranskassa ole olemassa vähemmistöjä, on vain Ranskan kansalaisia.
Unionin kansalaisuus on tunnustettu sopimuksessa. Hankaloittaako tämä niiden henkilöiden asemaa, joilla ei unionin kansalaisuutta ole?
Täytyisi tietenkin määritellä niiden henkilöiden asema, joilla ei unionin kansalaisuutta ole. Maahanmuuttokysymyksissä täytyy erottaa työvoimaperusteinen maahanmuutto ja pakolaispolitiikka. Pakolaispolitiikka on se alue, johon sovelletaan ihmisoikeussopimuksia. Työvoimaperusteiselle maahanmuutolle valtiot saavat toki määritellä omat kriteerinsä miten tiukkaksi haluavat. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun kolmansien maiden kansalaiset ovat jo EU:n rajojen sisällä, heidänkin oikeutensa on turvattava. Tästä esimerkkinä voisi mainita Saksan siirtolaispolitiikan turkkilaisten kanssa. Turkkilaisia on otettu tarvittaessa paljon maahan työvoimaksi, ja ajateltu, että kun työt on tehty, heidät voidaan laittaa takaisin omaan maahansa. Työntekijät ovat kuitenkin voineet työskennellä maassa jo vuosia, perustaa perheen, oppia kielen ja asettua maahan asumaan vakituisesti. Tällöin on jo kysymys muusta kuin pelkästä työvoiman vaihdosta, ei voida vain ottaa siirtotyöläisistä hyötyä irti ja sitten passittaa heitä muualle.
Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat:
Sopimuksessa on asetettu tavoitteeksi kehittää unionille turvapaikka-asioita ja maahanmuuttoa koskeva yhteinen politiikka (mm. III-266- ja III-267-artikla).
Kuinka vaikeaa yhteiset politiikat on saavuttaa? Minkälaisia ongelmia tähän liittyy?
Dublinin sopimuksessahan on jo sovittu, että turvapaikkaa hakevan henkilön on haettava turvapaikkaa siitä jäsenmaasta, johon hän on ensimmäiseksi saapunut. Turvapaikkamenettelyt eivät kuitenkaan ole samanlaisia kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä voi aiheuttaa hankaluuksia.
Esimerkkinä elävästä elämästä on Kiinassa uiguurivähemmistöön kuuluva mies, joka haki turvapaikkaa Saksasta. Hänellä oli uzbekistanilainen vaimo, ja he saivat Saksassa ollessaan kaksi lasta. He ehtivät olla Saksassa kuusi ja puoli vuotta, työskentelivät maassa ja oppivat saksan kielen. Turvapaikkaa heille ei kuitenkaan myönnetty. Pariskunta pakeni Norjaan, josta poliisi löysi heidät. Mies pääsi vielä pakenemaan Suomeen, vaimo ja lapset palautettiin Saksaan. Suomen viranomaiset palauttivat miehenkin Dublinin sopimuksen perusteella Saksaan. Saksa palautti miehen Kiinaan ja vaimon lapsineen Uzbekistaniin. Jos perhe olisi alun perin hakenut turvapaikkaa Suomesta, mies olisi saanut turvapaikan, koska uiguurit katsotaan meillä vainotussa asemassa olevaksi vähemmistöksi. Suomi ei myöskään halua hajottaa perheitä, eli tässä mielessä Suomen standardit ovat inhimillisemmät.
Kun turvapaikkapolitiikalle annetaan kasvot, ja nähdään käytännössä mitä päätökset voivat aiheuttaa, eivät tarinat ole kauniita. Sellaista tilannetta tuskin tulee, että päätöksillä saadaan katettua kaikki tapaukset. Asiat ovat monimutkaisia ja tilanne on aina erilainen eri ihmisten kohdalla. Siksi turvapaikkapolitiikan yhtenäistäminen koko EU:n laajuiseksi on hyvin hankalaa.
Turvapaikka-asiat ja työperustainen maahanmuutto olisi myös selvästi erotettava toisistaan. Usein käy niin, että vain toista puolta kehitetään aktiivisemmin, jolloin työntekijäksi haluavat käyttävät hyväkseen pakolaissäädöksiä tai pakolaiset työpaikkasäädöksiä. Lainsäädäntöä on kehitettävä molemmilla aloilla, jotta järjestelmä toimisi.
Miltä kuulostavat ehdotetut pakolaisleirit EU:n ulkopuolella ihmisoikeusnäkökulmasta?
Tähän suhtaudumme hyvin kriittisesti. Täytyy muistaa, että EU:n taakka maailman pakolaisista on murto-osa. Suurin osa maailman pakolaisista on kehitysmaissa.
Näissä asioissa EU:n retoriikka on usein yhtä, mutta toimet toista. Esimerkiksi kuljetusyhtiöiden sanktiot ovat itse asiassa vain lisänneet ihmissalakuljetusta. Perustusoikeuskirjassa taataan oikeus turvapaikkaan. Jos EU:n rajan yli ei kuitenkaan pääse, miten turvapaikkaa voi edes hakea? Turvapaikkaleirien yhteydessä ongelmallista olisi ihmisten asema. Olisiko leiri jonkin jäsenvaltion maaperää, vai EU:n maaperää, voiko EU:lla olla edes omaa maaperää? Minkä maan lakia leirillä noudatetaan? Ei voida luoda tilannetta, jossa ollaan ikään kuin ei-kenenkään-maalla, tyhjiössä, jossa kunnollista lainsäädäntöä ei ole. Tällaista tilannetta voisi verrata vaikka Guantanamo Bayhin.
Leirit eivät ole ratkaisu pakolaisongelmiin, enemmän pitäisi puuttua niihin syihin, joiden takia ihmiset joutuvat lähtemään pakolaisiksi.
