Rooman sopimus solmittiin 50 vuotta sitten
Euroopan unioni syntyi sen vuoksi, että riittävän monella ihmisellä oli yhteinen unelma: luoda Euroopasta rauhan tyyssija, jossa talous kehittyy ja sitä kautta eurooppalaisten hyvinvointi lisääntyy. Tämän haaveen takaa löytyy kaksi Euroopassa käytyä raskasta ja tuhoisaa sotaa, jotka olivat lyöneet sen ajan ihmisiin vahvan tahdon saada aikaan pysyvä rauha asuinsijoilleen. Sanapari "Euroopan Yhdysvallat" ilmestyi monen puheisiin, mm. Winston Churchill ehdotti sen perustamista – ilman Britanniaa tietenkin.
Viisi vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ranskalainen liike- ja virkamies Jean Monnet otti yhteyttä oman maansa ulkoministeriin Robert Schumaniin ja kertoi kuningasajatuksensa: Ranskan ja Saksan tulisi yhdistää hiili- ja teräsvaransa. Tämä yhteydenotto johti siihen, että kuusi maata perusti ensin vuonna 1951 Pariisin sopimuksella Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja vuonna 1957 Rooman sopimuksella Euroopan talousyhteisön. Vuonna 1967 perustamissopimukset yhdistettiin ja synnytettiin EY eli Euroopan yhteisöt. Ja lopulta vuonna 1993 voimaan tullut Maastrichtin sopimus loi nykyisen Euroopan unionimme.
Rooman sopimuksia on itse asiassa kaksi. Toisella perustettiin Euroopan talousyhteisö ja toisella Euratom eli Euroopan atomienergiayhteisö, jonka tehtävänä on valvoa ja edistää atomienergian rauhanomaista käyttöä ja tutkimustyötä. Tämä Euratomin perustanut sopimus ei kuitenkaan koskaan ole johtanut kovin merkittäviin tuloksiin.
Sopimus Euroopan talousyhteisöstä koski tulliliittoa, josta sittemmin kuoriutuivat Euroopan sisämarkkinat. Jo Rooman sopimuksessa olivat mukana yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka sekä ajatus sisämarkkinoista neljine vapauksineen: ihmiset, tavarat, palvelut ja pääomat saavat liikkua vapaasti kaikkien jäsenvaltioiden alueella. Jos tarkkoja ollaan, puhuttiin alun perin työvoiman vapaasta liikkumisesta, mutta aika nopeasti se laajeni koskemaan kaikkia kansalaisia.
Rooman sopimuksessa olivat mukana myös yhteiset, ylikansalliset hallintoelimet. Tavoitteeksi asetettiin toimiminen sitovien oikeussääntöjen ja riippumattomien toimielinten kautta. Pakko on kuitenkin myöntää, että parin ensimmäisen vuosikymmenen aikana yhteisössä edistyttiin lähinnä vain kaupan tullien ja maatalouden alalla. Varsinkin 1970-luku oli Euroopassa synkkä: öljykriisi aiheutti konkursseja ja massatyöttömyyttä. Talousyhteisön sisämarkkinat junnasivat paikoillaan.
Kehitys sai lisää vauhtia, kun Euroopan komissio sai puheenjohtajakseen Jacques Delorsin. Hän ehdotti vuonna 1986, että olisi jo korkea aika todella toteuttaa se, mitä Rooman sopimuksessa aikoinaan oli sovittu eli avata rajat ja päästää ihmiset, tavarat, palvelut ja pääomat vapaasti liikkumaan. Delors saikin jäsenvaltiot hyväksymään suunnitelman, joka sisälsi paitsi päämäärän, myös aikarajan: sisämarkkinat avataan viimeistään 1.1.1993. Tavoitteessa pysyttiin ja sisämarkkinat saatiin avatuiksi, ainakin suurimmaksi osaksi.
Nyt, 50 vuotta Rooman sopimuksen jälkeen, moni meistä asiaa sen kummallisemmin pohtimatta lähtee toiseen EU-maahan opiskelemaan, työskentelemään, pyörittämään omaa yritystä tai eläkepäiviään viettämään. Me liikumme kautta koko yhteisön niin työn kuin lomankin merkeissä, maksamme ostoksemme isolla alueella samalla rahalla ja ostamme tavaramme mistä parhaaksi katsomme. Elämme sisämarkkinoilla.
Vaikka me kuinka olisimme eri mieltä siitä, mihin suuntaan Euroopan unionia nyt tulisi lähteä kehittämään, pidämmekö parempana tiiviimpää vaiko löyhempää yhteistyötä unionin sisällä, kannatammeko ylikansallisen yhteistyön lisäämistä, vähentämistä vaiko ennallaan pitämistä, yksi on kuitenkin varmaa: nykyisen EU:n pohjana on se rakenne, jonka yhteisön perustajat Rooman sopimuksessa hahmottelivat.
Näin Rooman sopimuksen merkkivuotenakin on kuitenkin pidettävä mielessä se tosiasia, että tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen vaatii meiltä nykyajan ihmisiltä samanlaista kykyä uudenlaiseen ajatteluun kuin Rooman sopimuksen viisikymmentä vuotta sitten solmineilta edeltäjiltämme. Edessä on suuria haasteita, jotka on saatava ratkaistua ja joiden hoitaminen onnistuu vain yhteistyöllä. Näitä haasteita ovat mm. ilmaston lämpeneminen, elinympäristömme saastuminen, unionin byrokratian purkaminen ja hallinnon uudistaminen. Työtä riittää vielä uudelle 50-vuotiskaudellekin!
Leena Halonen, aluetiedottaja, Kymenlaakson Eurooppatiedotus, Kouvola
Anneli Nevalainen, aluetiedottaja, Etelä-Karjalan Eurooppatiedotus, Lappeenranta
Rooman sopimuksen juhlavuoden verkkosivut
