Uutinen 21.8.2008

Julistekilpailu nuorille ”Lasten oikeus suojeluun”

2006 julistekilpailun satoaVuoden 2006 "EU ja lapsen oikeudet” -julistekilpailun Suomen karsinnan voitti keuruulainen joukkue 15-18 -vuotiaiden sarjassa. Julisteen sanoma on, että EU-tähdet suojaavat lapsia. (Kuva: Euroopan komissio)

Euroopan komissio avasi 31. heinäkuuta Euroopan unionin 10-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille ”Lasten oikeus suojeluun” -kilpailun. Palkintona on matka joulukuussa Brysseliin, jossa voittajajoukkueet pääsevät tutustumaan Euroopan unionin toimielimiin ja osallistumaan palkintojenjakoseremoniaan, jota isännöi Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari Jacques Barrot.

Osanottajien tehtävänä on suunnitella juliste, jonka aiheena on lasten ja nuorten oikeus suojeluun EU:ssa. Osallistujat jaetaan iän perusteella kahteen sarjaan (10-14-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat), ja heidän on muodostettava vähintään neljän hengen joukkueita. Parhaan kansallisen työn palkinnon saaneiden julisteiden tekijät osallistuvat Euroopan tasolla järjestettävään karsintaan. Kummankin ikäsarjan kolme parasta joukkuetta kutsutaan Brysseliin 7.-9. joulukuuta 2008.

Kilpailun tavoitteena on, että Euroopan nuoret tuntisivat paremmin heitä koskevan oikeuden ja pystyisivät puolustamaan sitä paremmin. Euroopan komission varapuheenjohtaja Barrot’n mukaan yksi eurooppalainen perusarvo toteutuu siinä, että jokainen EU:n kansalaisuuden omaava tai EU:ssa asuva nuori voi peräänkuuluttaa oikeuttaan suojeluun ja tulla oikeasti kuulluksi. Aloite on merkityksellinen myös siksi, että se on osa komission politiikkaa, jolla pyritään edistämään kaikkien oikeuksien toteutumista. Komission tavoitteena onkin sisällyttää oikeuksien suojelu kaikille sisä- ja ulkopolitiikan aloille.

2007 julistekilpailun satoaVuoden 2007 "Euroopan unioni syrjintää vastaan" -julistekilpailun 10-14 -vuotiaiden sarjan voitti ranskalainen joukkue. (Kuva: Euroopan komissio)

Kilpailu on jatkoa kahdelle aiemmalle kilpailulle: ensimmäinen järjestettiin vuonna 2006 aiheesta lasten oikeuksien tunnustaminen yleisellä tasolla ja toinen vuonna 2007 syrjinnän vastustamisesta. Vuoden 2006 kilpailuun osallistui yli 2000 joukkuetta ja vuoden 2007 kilpailuun yli 6000 joukkuetta eri puolilta EU:ta.

Suomessa kilpailun järjestelyistä vastaa Euroopan komission edustusto Helsingissä ja käytännön järjestelyissä on mukana kansallinen koordinaattori EYP Finland ry. Joukkueita kehoitetaan ilmoittautumaan mahdollisimman nopeasti, töiden on oltava perillä kansallisella koordinaattorilla viimeistään 31. lokakuuta 2008. Kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät alla olevasta linkistä.

 

Lastensuojelu on lasten oikeus -kilpailun verkkosivut