Uutinen 15.10.2008

Uudet säännöt kuluttajan oikeuksia määrittelemään

Kuva: Euroopan komissioUusi kuluttajansuojadirektiivi yhtenäistäisi EU-maiden kuluttajan oikeudet. Ulkomaisesta verkkokaupasta ostamisen säännöt olisivat samat kuin kotimaassa asioimisen. Vielä selvitetään parantaako vai huonontaako harmonisoiminen suomalaisen kuluttajan oikeuksia. (Kuva: Euroopan komissio)

Euroopan komissio on ehdottanut uutta kuluttajanoikeusdirektiiviä, jonka tarkoitus on parantaa kuluttajansuojaa koko EU:ssa. Suomessa ollaan kuitenkin huolissaan suomalaisen kuluttajan oikeuksien kaventumisesta.

Uuden direktiivin tarkoitus on yhtenäistää lainsäädäntöä ja edistää rajat ylittävää kauppaa. Tavoitteena on vähentää epävarmuutta, jota kuluttajat ja kauppiaat tuntevat maan rajat ylittävään kaupankäyntiin. EU:n tutkimuksen mukaan noin 80 % kauppiaista ei myy oman maan rajojen ulkopuolelle. Epävarmuus johtuu osin siitä, että EU-maiden säännöt poikkeavat toisistaan. Kuluttajat pelkäävät, ettei heillä ole suojaa huijauksilta ja petoksilta ulkomailla. Kauppiaat ovat puolestaan haluttomia ottamaan riskejä tai maksamaan kustannuksia, jotka liittyvät EU-maiden toisistaan poikkeavien sääntöjen noudattamiseen.

Ehdotettu uusi kuluttajanoikeusdirektiivi korvaa neljä nyt voimassa olevaa direktiiviä. Se kattaa kaikki ostoksiin liittyvät seikat: tuotetiedot, sopimusehdot, toimitukset, palautukset, maksun palauttamisen, korjaukset, takuut ja kaupan peruuttamisen. Vastaavat säännöt ovat jo voimassa joissakin EU-maissa. Euroopan kuluttajakeskuksen ylitarkastaja Fabien Fedyn mukaan on mahdollista, että direktiivi voisi heikentää suomalaisen kuluttajan oikeuksia, sillä Suomen kuluttajansuoja on jo valmiiksi vahva. Jäsenmaat eivät saa säätää kuluttajalle EU-direktiiviä parempaa suojaa. Direktiivistä ei kuitenkaan ole tehty vielä tarkempaa analyysiä Suomessa, joten on liian aikaista sanoa miten se tulee käytännössä vaikuttamaan suomalaisen kuluttajan arkeen.

Direktiivistä on poimittu julkisuuteen muun muassa virhevastuukysymys: direktiivin mukaan myyjän virhevastuu loppuu kahden vuoden jälkeen ostotapahtumasta, kun taas Suomen laissa vastuu kestää koko tuotteen eliniän. Kestokulutushyödykkeiden, kuten pesukoneiden ja autojen, kohdalla on iso merkitys sillä, kestääkö myyjän vastuu vain pari vuotta vai pitempään. Direktiivin mukaan etämyynnissä katumapäälle tullut kuluttaja maksaa itse postikulut tuotteen palauttamisesta. Suomalaisen käytännön mukaan postikulut maksaa myyjä.

Harmonisoinnista on kuluttajalle kuitenkin myös hyötyä. Kuluttajat voisivat ostaa EU:n alueelta tuotteita samoilla säännöillä kuin kotimaassa. Samojen tuotteiden hinnat voivat vaihdella paljonkin maasta toiseen. Yritykset perustelevat usein hintaerojaan markkinointi- ja juridisilla kustannuksilla, joita aiheutuu toimiessa vieraalla maalla. Kuluttajansuojan yhtenäistäminen voi parantaa kilpailua Euroopan sisällä, joka koituisi lopulta kuluttajien hyödyksi alhaisempien hintojen muodossa. On kuitenkin muistettava, että yritysten kansainvälistymisintoa hillitsevät paitsi juridiset, myös eri käytännöt liiketoimintatavoissa ja kulttureissa. EU-maiden ja Euroopan parlamentin on vielä hyväksyttävä kuluttajanoikeusdirektiivi ennen kuin se astuu voimaan.

Lisätietoja:

Euroopan komissio: Kuluttajien oikeuksia parannetaan

Helsingin Sanomat: EU-komissio yrittää heikentää suomalaista kuluttajansuojaa

Harhaanjohtavaa markkinointia koskevat säännökset uudistuvat