Nuoret ja ympäristöasiat kiinnostivat Lahdessa
Ruotsalaisuuden viikko ei olisi voinut paremmin alkaa. Pakkoruotsista ei ollut puhettakaan kaupungissa, jossa ruotsin kieltä harvemmin kuulee tavallisessa arjessa.
Kuninkaalliset vieraat sykähdyttivät
Lahdessa elettiin jännittäviä hetkiä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Harmaan syksyisen maanantain piristykseksi kaupunkiin oli saapumassa arvovaltaisia vieraita, joita oli malttamattomina odotettu paikalle jo kuukauden päivät. Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin kolmipäiväiseen Suomen-vierailuohjelmaan kuului käynti Lahdessa, mikä oli kaupungissa suuri ilon aihe.
Pariskunnan kiinnostuksen kohteina olivat erityisesti nuoret ja heidän tapaamisensa, mutta myös ympäristöasiat. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailukohteina olivat Tiirismaan koulu, Sibeliustalo ja uusiutuvan energian tutkimuskeskus Energon. Ohjelmaan kuului myös kansalaisten kohtaamisia.
Tiirismaan koululla lippumeri
Jännitys oli huipussaan ensimmäisen vierailukohteen, Tiirismaan koulun pihamaalla, jossa vieraita odotti runsas joukko lapsia. He olivat tulleet paikalle lähialueen kouluista ja päiväkodeista Ruotsin ja Suomen liput heiluen. Monet koululaiset olivat itse askarrelleet lippuja jo ennen syyslomalle jäämistä. Paluu loman jälkeiseen arkeen oli poikkeuksellista, kun tavallisen koulupäivän rytmi muuttui täysin yhdeksi päiväksi.
Jännittääkö? Joo, raikuu yleisön joukosta vastaus yhteen ääneen, ennen kuin autosaattue lipuu tietä pitkin koulua kohti. Yöllä oli saatu sentään hyvin nukuttua. Ja vielä ennen autoletkan saapumista, taivaalla pörräävä helikopterikin saa osakseen suosionosoituksia lapsilta. Vieraat taitavat jo saapua.
Lasten odotus palkittiin, kun hymyilevä pariskunta astui autosta ulos ja lähti tervehtimään aidan reunustoilla olevia lapsia. Kaikki kiire oli poissa. Se ei ollut sittenkään pelkkä musta auto, joka lipui ohitse, jää monelle mieleen harvinaisten vieraiden visiitistä.
Tiirismaan koulussa Victoria ja Daniel osallistuivat lukion ruotsin kielen oppituntiin. Musiikkiluokistaan tunnetun koulun kasvatti, lauluyhtye Enchant sai myös mahdollisuuden esiintyä vieraille koulussa.
Sibeliustalolla häikäisevän suuri väkijoukko
Seuraavaan vierailukohteen, Sibeliustalon edustalle oli kokoontunut runsaasti väkeä, noin kolme tuhatta ihmistä odottamaan kruununprinsessaparin saapumista. Eturivin paikat oli varattu jo hyvissä ajoin, joitain tunteja ennen h-hetkeä. Jotkut olivat matkanneet paikalle kauempaakin kuin Lahdesta. Vesijärveltä puhaltanut viimakaan ei haitannut sinnikkäimpiä odottajia.
Paikalla oli niin nuorempia kuin vanhempiakin ihailijoita, jotka odottivat näkevänsä edes vilauksen kruununprinsessaparista. Monet olivat tehneet heille omia tervehdyksiään ja kukkiakin oli varattu ojennettavaksi kruununprinsessa Victorialle.
Tämäkin odotus palkittiin. Kruununprinsessa Victorialla ja prinssi Danielilla oli jälleen aikaa tervehtiä monia ihailijoitaan ja keskustella heidän kanssaan. Monelle tämä jäi ikimuistoiseksi hetkeksi.
Sibeliustalolla pariskunta osallistui Lahden kaupungin tarjoamalle lounaalle, tutustui lahtelaiseen muotoiluun ja kuuli Sinfonia Lahden esittämän musiikkiesityksen.
Pääkaupunkiseudulla kuninkaallisten vieraiden ohjelmaan kuului muun muassa tasavallan presidentin tarjoama lounas, vierailu nuorten toimintakeskus Hapessa ja tulevaisuusfoorumin avaaminen. Myös Helsingissä he kohtasivat kansalaisia.
Aluetiedottaja Helena Kiiskinen, Päijät-Hämeen Eurooppatiedotus