Uutinen 26.1.2012

EU luomassa romanistrategiaa

Euroopan unionille on tekeillä oma romanistrategia. Romaniasiat ovat olleet EU:ssa esillä pitkään. Euroopan komission kehotuksesta EU:n jäsenvaltioiden tuli luoda oma kansallinen romanistrategia vuoden 2011 loppuun mennessä. Määräaikaan mennessä 17 maata sai tehtävän valmiiksi. Kansallisten strategioiden perustalta valmistellaan nyt koko EU:n yhteistä romanistrategiaa.

Romaniväestö Euroopassa

EU:n jäsenvaltioissa asuu noin 10-12 miljoonaa romania. Romanit ovat yksi suurimmista etnisistä vähemmistöistä EU:ssa. Suomessa romaneja asuu arviolta noin 10 000 – 12 000 henkilöä.

EU:n tuleva romanistrategia painottaa romanien oikeutta koulutukseen ja työllistymiseen.EU:n tuleva romanistrategia painottaa romanien oikeutta koulutukseen ja työllistymiseen. Kuva: flickr/Rachel Titiriga (CC)

Romaniväestön kohdalla eivät toteudu EU:n arvot ja perusoikeudet. Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö Eikka Kososen mukaan esimerkiksi koulutuksen, työllistymisen, terveydenhoidon ja asumisen suhteen romanit usein jäävät EU:n perusarvojen ja oikeuksien ulkopuolelle. Vain 42 prosenttia romanilapsista käy peruskoulun alemman asteen loppuun. Elinikä romaneilla on noin kymmenen vuotta alhaisempi kuin valtaväestöllä ja lapsikuolleisuus on suurempaa.

Romanistrategialle selkeät tavoitteet

EU:n romanistrategian lähtökohtana on, että jokaisella jäsenvaltiolla on toimivalta parantaa oman maansa romaniväestön oloja. Siksi jokaisen maan tulisi luoda oma strategiansa. Jokaisen jäsenmaan on asetettava selkeät konkreettiset tavoitteet. Myös rahoituksen ja jälkiseurannan pitää olla kunnossa.

Jäsenvaltioiden vahva rooli strategian valmistelussa mahdollistaa myös kansalaisjärjestöjen osallistumisen.  Romanien olojen parantaminen on myös asennekysymys. Paljon on tehtävää ennakkoluulojen poistamiseksi.

Panostus koulutukseen ja työllistämiseen

Kansallisten strategioiden tavoitteena on varmistaa, että kaikki romanilapset suorittavat ainakin alemman perusasteen koulun. Pyrkimyksenä on taata romaneille pääsy ammattikoulutukseen, työmarkkinoille ja yrittäjyysohjelmiin. Erityisesti romaninaisten työllistymistä olisi tuettava.

Lisäksi tavoitteena on taata romaneille yhtäläiset mahdollisuudet terveydenhoitoon, sairauksien ennaltaehkäisyyn ja sosiaalipalveluihin. Erityisesti lapsikuolleisuus olisi saatava vähentymään. Strategioissa olisi myös varmistettava syrjimättömyys asumis- ja julkisten palvelujen saannissa.

Suomi edelläkävijänä

Suomi on ollut romaniasioissa edelläkävijä. Suomen ensimmäinen romanipoliittinen ohjelma valmistui vuonna 2009.

Helsingissä, Eurooppasalissa, keskusteltiin viime viikolla EU:n tulevasta romanistrategiasta. Kuvassa Suomen romanifoorumin puheenjohtaja Miranda Vuolasranta.Helsingissä, Eurooppasalissa, keskusteltiin viime viikolla EU:n tulevasta romanistrategiasta. Kuvassa Suomen romanifoorumin puheenjohtaja Miranda Vuolasranta. Kuva: Anu Peltoniemi

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalineuvos Viveca Arrheniuksen mukaan Suomen ohjelma on esimerkillinen kokonaisuus. Romaniväestö on ollut mukana romaanipoliittisen ohjelman muodostamisessa sen suunnittelusta seurantaan asti. Tavoitteena on romaniväestön ihmisoikeuksien ja sosioekonomisen aseman parantaminen, heidän yhteiskuntaan integroitumisensa vahvistaminen sekä vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Samalla pyrkimyksenä on myös romanikulttuurin ja romani-identiteetin säilyttäminen elinvoimaisina.

Suomen romanifoorumin puheenjohtaja Miranda Vuolasrannan mukaan romanien oma yhteiskunnallinen osallistuminen ja voimaannuttaminen edellyttävät osaamisen sekä tiedon lisääntymistä. Siksi romaniväestön opetukseen ja koulutukseen panostaminen on tärkeää.

Vuolasranta toteaa yleisen romanikeskustelun kulkevan kolmella tasolla: poliittinen taso, konkreettisten asioiden taso ja tavallisen romanin näkökulman taso. Nämä kolme tasoa eivät aina etene samanaikaisesti, joten niiden keskinäistä vuorovaikutusta tulisi lisätä.

Romanistrategioiden toimeenpaneminen sekä sosiaalisen eriarvoisuuden poistaminen ovat EU:n lähitulevaisuuden keskeisiä haasteita.

Lisätietoa

Suomen eurooppalaisen romanipolitiikan käsikirja

Suomen romanipoliittinen ohjelma

Euroopan romanifoorumi

EU:n perusoikeusvirasto: romaniasiat