EUH – yksi palvelija, monta isäntää

Vuosi sitten perustettu Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) herätti kiinnostusta, kun kansainvälinen joukko asiantuntijoita piti avoimen keskustelutilaisuuden uudehkon organisaation tilasta ja tulevaisuudesta.

Ulkosuhdehallintohan tunnetaan ennen muuta koko EU:n ulkoministeristä Catherine Ashtonista. Mutta miten EU-jäsenmaat ovat ottaneet vastaan uuden ulkopoliittisen toimijan? Ja onko Euroopan talouskriisi vaikeuttanut organisaation ensiaskelia? Entä mitä annettavaa EUH:lla on jäsenmaille? Näihinkin etsittiin vastausta Ulkopoliittisen instituutin UPIn seminaarissa.

Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan unionille ryhdyttiin rakentamaan ulkosuhdehallintoa tehostamaan ja johdonmukaistamaan EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Euroopan ulkosuhdehallinto perustettiin 1.12.2010, jolloin varsinainen työ uuden organisaation luomiseksi alkoi. Toimintakykyinen ulkosuhdehallinto on ollut vuoden 2011 alusta, vaikka organisaation kehittäminen täyteen toimintavalmiuteensa kestänee vielä joitakin vuosia.

Työ vielä kesken

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, "EU:n ulkoministeri" Catherine Ashton on luotsannut Euroopan ulkosuhdehallintoa reilun vuoden. Mitä tästä ajasta on jäänyt käteen? EUH hakee edelleen paikkaansa unionissa. Ongelmana on, ettei Lissabonin sopimuksessa määritelty tarpeeksi tarkasti EUHin ja EU:n muiden organisaatioiden välisiä suhteita. Ei ole esimerkiksi selvää, pitäisikö järjestön ensisijaisesti olla aloitteentekijä vai toimeenpanija. Seminaarin alustajat olivatkin yhtä mieltä siitä, että EUHin tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että organisaation roolia koskeva kysymys ratkaistaan nopeasti.

Catherine Ashton valittiin Euroopan unionin ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi marraskuussa 2009. Toimikausi on viisivuotinen. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa EU:n kauppakomissaarina ja Britannian ylähuoneen puhemiehenä. Kuva: Euroopan unionin neuvosto

Kansainvälisellä kentällä Ashton on jäänyt tunnetumpien EU-päämiesten – Barroson, Van Rompuyn ja parlamentin puhemiesten – varjoon. Toisaalta järjestön näkyvyyden lisääminen ei voi olla yksin Ashtonin harteilla. EUH ei voi jäädä makaamaan Brysseliin, vaan sen on jalkauduttava jäsenmaihin ja rakennettava yhteistyöverkostoja paikallisten toimijoiden kanssa. Laajojen kontaktiverkostojen avulla EUH myös varmistaa, että sillä on käytössään asiantuntijoita ja ajankohtaista tietoa. Euroopan ulkosuhdehallinnon auktoriteetin tulee perustua asiantuntijuuteen – pelkkä delegoitu valta ei riitä.

Myös jäsenmailla on vastuu EUHin tunnetuksi tekemisessä. Virkojen kierto on tässä keskeisessä asemassa: Euroopan ulkosuhdehallinnossa työskennelleet virkamiehet vievät tietoa järjestöstä oman kotimaansa päätöksentekijöille. EUH on vuoden aikana saanut yli 9 000 työhakemusta, joten halukkaista virkamiehistä organisaatiolla ei ole pulaa.

Keskinäistä luottamusta tarvitaan

Euroopan ulkosuhdehallintoa alettiin rakentaa poliittisesti ja taloudellisesti vaikeassa tilanteessa: kansallismielisyys ja EU-vastaisuus ovat viime vuosina voimistuneet ja talouskriisi on lisännyt jäsenmaiden välisiä jännitteitä. Muutamat jäsenmaat ovat myös toimineet ulkopoliittisella kentällä EUHista välittämättä. Hyvänä esimerkkinä on Ranskan toiminta Libyan kansannousussa. Tämä kertoo siitä, ettei EUH ole kaikkien jäsenmaiden silmissä onnistunut vielä vakiinnuttamaan asemaansa. Ajatus Euroopan yhteisestä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta toimijasta onkin monelle maalle edelleen vaikea pala nieltäväksi.

Viime kädessä Euroopan ulkosuhdehallinnon toimintakyky riippuu sen suhteista jäsenmaihin. Jäsenmaiden on voitava luottaa siihen, että EUH lisää niiden tiedonsaantia eikä vähennä sitä. Sama pätee myös toisinpäin: jotta EUH voi jakaa tietoa, sen on voitava luottaa jäsenmaiden vaitioloon.

EU:lta odotetaan vahvempaa roolia

Lissabonin sopimuksen allekirjoitustilaisuus Lissabonissa, 13. joulukuuta 2007. Kuva: Euroopan unionin neuvosto

Vaikeasta tilanteesta huolimatta Euroopan ulkosuhdehallintoa pidetään tärkeänä askelena kohti yhtenäisempää ja tehokkaampaa unionia. Kansainvälisesti EU:lta odotetaan vahvempaa ulko- ja turvallisuuspoliittista läsnäoloa. Keskusteluissa nousi esiin, että Yhdysvaltojen suuntaan EUHilla on paljon käyttämätöntä potentiaalia.

EU:lle uusi turvallisuusstrategia?

Seminaarissa keskusteltiin myös mahdollisuudesta muotoilla unionille uusi turvallisuusstrategia vuonna 2003 julkaistun asiakirjan tilalle. Uuden strategian toivottiin helpottavan konkreettisten toimintatapojen ja ohjelmien muotoilua. Osa puhujista myös ehdotti, että uudessa strategiassa huomioitaisiin vahvemmin ilmastonmuutoksen ja muuttoliikkeen kaltaisia globaaleja kysymyksiä. Toisaalta myös todettiin, ettei edelleen rakenteilla olevan ulkosuhdehallinnon kannata kurotella liian moneen suuntaan.

Lisätietoa:

Euroopan unionin turvallisuusstrategia [.pdf]