Hallitukset päättävät talouspolitiikasta

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Hannele Kerola. Kuva: Päivi Toivanen

– Talouskriisissä ja sen ratkomisessa on pari vuotta edetty niin vauhdikkaasti, että vaikka seuraan työkseni näitä asioita, en tahdo pysyä kaikissa käänteissä mukana.

Näin lohduttaa valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Hannele Kerola täpötäyttä salia tamperelaiskuulijoita. Ja Kerola sentään istuu suomalaisittain pääkallonpaikalla.

Viime kädessä jäsenmaiden hallitukset päättävät, millaista talouspolitiikkaa maassa harjoitetaan. Talous pitäisi kuitenkin saada tasapainoon. Jos talous ei kasva, menoja on leikattava tai veroja korotettava.

– Suomella ei budjettikurin kanssa ole välitöntä vaaraa, joskin neuvoston suositus Suomelle kuuluu: menot eivät saa ylittää tuloja. Ennen finanssikriisiä Suomen talous oli selvästi plussan puolella eikä alijäämäraja ole vieläkään uhattuna. Mutta jatkossa arvioidaan myös kaikkien maiden keskipitkän välin selviytymistä eli niin sanottua rakenteellista alijäämää*. Se ei saisi olla jatkossa alle puolta prosenttia bruttokansantuotteesta. Tällä hetkellä velkamme on noin puolet bkt:stä – ja suunta on yhä kasvussa.

Lisää kuria Eurooppaan

Euroopan komissio on talouskriisin takia tiukentamassa unionin talouskuria niin, että annettujen raamien noudattamatta jättämisestä voi todella seurata sanktioita, sakkorangaistus. Unkari on ensimmäinen maa, joka nyt on todellisessa vaarassa, koska ei ole saanut budjettialijäämäänsä pienenemään.

Eurooppa 2020 pyrkii EU:n kilpailukyvyn parantamiseen, jokainen maa tekee oman kansallisen suunnitelmansa. Kuva: Euroopan komissio

Mutta komission talouskurin tiukentaminen merkitsee myös kiltille Suomelle sitä, että komissio saattaisi, niin halutessaan, komentaa maan hallitusta laatimaan uuden, paremman – ja tiukemman – budjetin.

Suomen omasta hyvästä käytännöstä on unionissa otettu myös mallia. Meillä istuu jo kolmas hallitus, joka on heti hallitusneuvotteluissa laatinut budjettikehyksen. Tätä komissio nyt vaatii kaikilta muiltakin EU-mailta. 

Ja vakavissa talousvaikeuksissa oleva maa voi joutua EU:n erityisvalvontaan. Se tarkoittaisi maassa vierailevia taloudenpitoa valvovia EU:n lähetystöjä. Valvonta poistuisi vasta kun 75 prosenttia kriisimaan saamasta tuesta on maksettu takaisin.

Nämä suunnitelmat sisältyvät EU:n valmisteilla oleviin budjettiasetuksiin ja finanssipoliittiseen sopimukseen.

Sopimukset, asetukset ja valtiosopimus

EU:n perussopimus eli Lissabonin sopimus määrää, että julkisen talouden alijäämän on oltava alle kolme prosenttia ja valtion velan alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Lisäksi sopimukseen on kirjattu, että neuvosto antaa jäsenmaille talous- ja työllisyyspolitiikan suuntaviivat eli yleisen ohjeistuksen.

Perussopimuksen määräysten huomattiin kuitenkin olevan riittämättömiä, joten niitä täydentämään luotiin vakaus- ja kasvusopimus. Se pitää sisällään niin sanotut Eurooppa-neuvoston päätelmät sekä kaksi asetusta. Tutuksi tullut termi six-pack koskee osittain näitä kahta vakaussopimuksen asetusta.

Euroopan unioni, käytännössä komissio, on vuosien mittaan laatinut useita taloutta ja työllisyyttä vauhdittamaan tähtääviä toimenpideohjelmia. Vuonna 2000 saatiin Lissabonin strategia, sen uudistettu versio Eurooppa 2020 tuli vuonna 2010. Tuorein täydennys on viime vuoden Europlus-sopimus, jolla pyritään parantamaan kilpailukykyä. Sopimus koskee vain euromaita, mutta vapaaehtoisesti siihen on liittynyt osa euroalueen ulkopuolisista maista.

Talouden työkaluja EU:lla on siis käytössään runsaasti. Six-pack-lainsäädännön ja heinäkuussa 2012 starttaavan pysyvän Euroopan vakausmekanismin (EVM) rinnalle valmistellaan nyt siis finanssisopimusta. Siihen sisältyvä velvoite jäsenmaiden budjettien tasapainosta ja keskipitkän välin rakenteellisen alijäämäisyyden rajoittamisesta enimmillään 0.5 prosenttiin bruttokansantuotteesta on määrä kirjata jäsenmaiden kansalliseen lainsäädäntöön.

Kun jäsenmaiden valtaa kavennetaan komission vallan kustannuksella, sen on nähty kolhivan demokratiaa. Toisaalta, EU on myös oikeusvaltiohanke, joten sääntöjen rikkomisesta täytyy tulla seurauksia, kuten EU-tuomioistuimen tuomari Allan Rosas hiljattain huomautti.

– Perussopimus, uudet asetukset ja valtiosopimus käsittelevät kaikki vähän samoja asioita. Näiden tulisi olla selkeitä, koska hallitukset vastaavat EU:ssa talouspolitiikasta, harmittelee – taustaltaan juristi – Hannele Kerola mekanismien kirjoa esitellessään.

Finanssisopimuksen velvoitteet – ja käytäntö

Yleisö seuraa herpaantumatta Kerolan kalvoin tuettua luentoa, väliin tulee kysymyksiä: Onko vahva komissio lopulta sittenkään pienen maan etu? Ainakin tähän asti vahvan komission on sanottu olevan pienen maan turva isojen päätöksenteossa. Voivatko Suomen takausvastuut väliaikaiselle ERVV-osakeyhtiölle ja pysyvälle rahoituslaitokselle EVM:lle mennä päällekkäin?

Tamperelaiset kysyivät myös, miten paljon luottoluokittajat toimillaan vaikuttavat talouspolitiikkaan. Kuva: Päivi Toivanen

Tätä ei lopullisesti vielä päätetty, mutta periaatteessa tällaista vaaraa ei ole, vaikka ERVV ja EVM osan aikaa ensi heinäkuusta alkaen saattavat toimia rinnakkain, Kerola selvittää.

Entä kun valtiosihteeri Raimo Sailas on vaatinut viiden miljardin karsimista valtion budjetista – otetaanko raha veroina vai leikkauksina; toivottavasti ainakaan julkisen sektorin palveluja ei leikata?

Virkamies Kerola joutuu vaikeiden poliittisten kysymysten eteen. Siksi vastaukset voivat olla keskustelua yleisön kanssa ja eri vaihtoehtojen esiin nostamista.

– Tiivistetysti sanoen taloudenpidon vastuu on aina jäsenmaissa. Niissä täytyy päättää, kuka maksaa veroja ja miten paljon – vai maksavatko kaikki saman verran.

 Komission tuoreessa, toisessa kasvuselvityksessä (23.1.) on jo enemmän ohjeita, ja painopistettä on siirretty palkkojen verotuksesta kulutuksen, ympäristön ja omaisuuden verotukseen, selvittää Kerola.

– Ja ehdotettua laajaa transaktioveroa eli arvopaperikaupasta perittävää veroa Suomen hallitus tukee, muistuttaa luennoitsija, joka tilaisuuden päätyttyä päätyy vielä pitkään juttutuokioon muutaman innokkaimman kuulijan kanssa.  

*) Rakenteellinen jäämä lasketaan nimellisestä jäämästä poistamalla siitä suhdanteiden sekä väliaikaisten ja kertaluonteisten toimien vaikutukset. Keskipitkän aikavälin tavoitteen ajatuksena on kestävyysnäkökulman lisäksi taata riittävä turvamarginaali kolmen prosentin alijäämärajaan kaikissa suhdannevaiheissa. Jos julkinen talous pidetään rakenteellisesti lähellä tasapainoa tai ylijäämäisenä, se kestää normaalin taantuman ilman, että kolmen prosentin alijäämäraja rikkoutuu.