Urheilu yhdistää – hyvässä ja pahassa

Missä EU:n neuvoston alaisessa työryhmässä ovat viimeisen vuoden ajan useasti toistuneet termit kuten huumekauppa, rahanpesu, järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, Europol, Interpol ja poliisiyhteistyö? Vastaus on – luonnollisesti – urheilutyöryhmä.

Ville Korhonen on on koulutus-, nuoriso-, kulttuuri-, audiovisuaali- ja urheiluasioiden erityisasiantuntija EU-edustustossa.

Urheilu on ollut yksi virallisista EU-politiikkasektoreista Lissabonin sopimuksen voimaan astumisesta eli vuodesta 2009 lähtien. EU:n toimivalta urheiluasioissa on kuitenkin niin sanottua pehmeää toimivaltaa. Sopimuksen mukaan ”unioni myötävaikuttaa Euroopan urheilun edistämiseen ottaen huomioon sen erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän”. Lisäksi kehitetään urheilun eurooppalaista ulottuvuutta edistämällä urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta sekä urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä. Samoin suojellaan urheilijoiden, erityisesti nuorimpien urheilijoiden, fyysistä ja henkistä koskemattomuutta.

Käytännössä unionin toimilla täydennetään jäsenmaiden kansallisia toimia, ja yhteistyötä tehdään vain niissä asioissa, joissa kansalliset toimet eivät yksin riitä, toisin sanoen silloin, kun EU-yhteistyö tuo selkeää lisäarvoa. Toistaiseksi tärkein urheilutyöryhmässä neuvoteltu ja ministereiden hyväksymä asiakirja on urheilualan työsuunnitelma keväältä 2011, missä määritellään EU:n urheilupolitiikan keskeiset tavoitteet ja painopisteet tuleville vuosille.

Ministerit sopivat, että EU:n urheilupolitiikan ensimmäinen painopiste lähivuosina on ”urheilun rehellisyys, erityisesti dopingin ja sopupelien torjunta”. Nyttemmin englanninkielinen termi match-fixing suomennetaan yleensä sopupelin sijaan termillä vedonlyöntivilppi tai vedonlyöntirikos, millä halutaan korostaa sitä, että kyse on rikollisesta toiminnasta, jolla pyritään saamaan taloudellista hyötyä.

Globaalia liiketoimintaa

Erilaista urheilukilpailuiden lopputulosten manipulointia on varmasti harjoitettu jo antiikin olympialaisissa, mutta internetin myötä ongelma on räjähtänyt käsiin. Kaakkois-Aasiassa voi verkossa lyödä vetoa vaikkapa siitä, kuinka monta minuuttia jalkapallon Suomen kakkosdivisioonan yksittäistä ottelua on pelattu, kun vihelletään ensimmäinen vapaapotku. Panoksia ei juuri ole rajoitettu. Kätevä tapa pestä vaikkapa huumerahaa, mikäli vapaapotkun pystyy jotenkin varmistamaan. Tässä mukaan kuvaan astuu pelaajien tai tuomareiden lahjonta, uhkailu ja kiristys. Seuroille, liigoille, lajiliitoille tai poliisille tällaisten tapausten havaitseminen, saatikka todistaminen, on erittäin vaikeaa.

Vedonlyöntirikollisuudesta puhutaankin dopingiin verrattavissa olevana uhkana urheilulle. Tapauksia on eri Euroopan maissa ollut viime vuosina lukemattomia, ja myös Suomessa poliisi pidätti keväällä 2011 yhteensä yhdeksän Rovaniemen Palloseuran pelaajaa epäiltyinä vedonlyöntihuijaukseen osallistumisesta ja ottelutulosten järjestämisestä. Pidätetyistä seitsemän oli sambialaisia ja kaksi georgialaisia. Vuotta myöhemmin viisi syyllisiksi todettua sambialaispelaajaa sai eriasteisia ehdollisia ja sakkotuomioita.

Toiminnan takaa paljastui otteluiden lopputuloksia järjestelemässä ollut singaporelaismies, joka myös sai tuomion. Tällä singaporelaisella ”liikemiehellä” oli samantyyppistä liiketoimintaa käynnissä myös useissa muissa Euroopan maissa. Tästä saamme linkin EU-yhteistyöhön: ”yhteistyötä tehdään vain niissä asioissa, joissa kansalliset toimet eivät yksin riitä, toisin sanoen EU-yhteistyöllä on selkeää lisäarvoa.”

Yhteispeliä, mutta miten?

Kaikki jäsenmaat ovat yhtä mieltä siitä, että yhteistyötä tarvitaan. Mutta kuten tavallista, keinoista ei sitten enää ollakaan samaa mieltä.

Vastakkain on kaksi ääripäätä; yksi joukko jäsenmaita katsoo, että käyttöön on otettava mahdollisimman järeät aseet. Puhutaan jopa EU-maiden rikoslainsäädännön harmonisoinnista vedonlyöntirikollisuuden osalta, erilaisista valtioita ja lajiliittoja koskevista sitovista kansainvälisistä sopimuksista, poliisin ja syyttäjäviranomaisten välisestä yhteistyöstä ja rangaistusten koventamisesta.

Toinen porukka, johon Suomikin kuuluu, katsoo, ettei EU-maiden rikoslainsäädännön harmonisointia ole syytä aloittaa urheilusektorilta. Tämän porukan mielestä oikea lähestymistapa ei ole rangaistusten koventaminen tai valtioita sitovien sopimusten laatiminen, vaan ennaltaehkäisy. Katsotaan, että paras tapa estää vedonlyöntirikollisuutta on valistaa pelaajia, tuomareita, seuroja ja lajiliittoja, jotta ne tunnistaisivat uhkat eivätkä lähtisi toimintaan mukaan. EU-jargonilla puhutaan urheiluliikkeen hyvästä hallintotavasta (good governance). Tiedonvaihto ja ennaltaehkäisevät toimet sopivat näiden maiden mukaan myös hyvin EU-yhteistyön teemoiksi ja edellä mainituiksi jäsenmaiden toimia täydentäviksi toimiksi, joilla on lisäarvoa.

Nyt Kyproksen puheenjohtajuuskaudella neuvotellaan (jälleen) aiheeseen liittyvistä neuvoston päätelmistä, tällä kertaa otsikolla ”strategian luominen urheilutulosten manipulointia vastaan taistelemiseksi”. Jakolinjat ovat perinteiset. Kompromissi löytynee jostain edellä mainittujen ääripäiden väliltä. Rikoslainsäädännön harmonisointiin ei mennä, mutta poliisiyhteistyön tärkeyttä saatetaan korostaa. Ehkäpä mainitaan myös, että sitovia kansainvälisiä sopimuksia on syytä harkita. Keskeisimmäksi toimenpiteeksi tullaan kuitenkin nostamaan urheiluliikkeen sisäisen hyvän hallintotavan edistäminen.

Lyödäänkö vaikka vetoa? 

Ville Korhonen

Kirjoittaja on koulutus-, nuoriso-, kulttuuri-, audiovisuaali- ja urheiluasioiden erityisasiantuntija.

Julkaistu Suomen pysyvän EU-edustuston kolumnisarjassa