Talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta puhutaan Eurooppatiedotuksen tilaisuudessa
Tiedote 271/2012
16.11.2012
Uudenmaan Eurooppatiedotus järjestää tiistaina 20. marraskuuta kello 17.30–19.30 keskustelutilaisuuden Talous- ja rahaliitto – kohti vahvempaa unionia? Paikkana on Helsingin yliopiston Porthania II sali, Yliopistonkatu 3.
Miten Euroopan talous- ja rahaliittoa EMU:a ollaan vahvistamassa? Mitä pankkiunioni tarkoittaa? Milloin eurokriisi hellittää ja miten Suomi voi vaikuttaa Euroopan taloustilanteeseen? Näihin ja yleisöltä tuleviin kysymyksiin haetaan vastauksia tässä avoimessa keskustelutilaisuudessa.
Aiheesta alustaa neuvotteleva virkamies Niina Pautola-Mol valtioneuvoston EU-asioiden osastolta. Niina Pautola-Mol on työskennellyt ennen nykyistä tehtäväänsä valtioneuvostossa myös Suomen Pankissa, valtiovarainministeriössä ja Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Työssään hän valmistelee Suomen kantoja parhaillaan tehtäviin talous- ja rahaliiton uudistuksiin.
Paneelikeskusteluun osallistuvat alustajan lisäksi johtaja Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksesta, kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopistosta ja toimitusjohtaja Vesa Vihriälä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta ETLA:sta.
Lisätietoja: Eurooppatiedotuksen päällikkö Riitta Swan, puh. 09 1605 5813, 040 849 6010 tai Uudenmaan Eurooppatiedotuksen aluetiedottaja Hanna Päivärinta, puh. 09 1605 6565, 040 510 7511