Paikoillanne, valmiina, hep!
Lähtölaukaus uudelle vuodelle on annettu. EU-ympyröissä se tarkoittaa uutta kiertävää puheenjohtajaa ja vaihtelevaa virkistystä arkiseen työryhmä-Coreper-neuvosto-puurtamiseen. Uutena vuonna on myös perinteisesti ennustettu tulevaa – milloin tinoja valaen, milloin tähtikartan avulla. Mitä edustuston kristallipallo kertoo vuoden ensimmäisestä puoliskosta ja millaiselle kaudelle joukkueemme tulisi varautua?
Uusi vuosi saa aikaan vipinää ennustajissa ja horoskooppien laatijoissa. EU-edustustossa ennustajan virkaa ovat perinteisesti hoitaneet Coreper-koordinaatiosta vastaavat Antici- ja Mertens-virkamiehet *, jotka pyrkivät arvioimaan kokousten kulkua ja hälyttämään oikeat pelaajat paikalle oikeaan aikaan.
Tammikuu toi mukanaan uuden puheenjohtajan: EU:n neuvostoa valmentaa seuraavat kuusi kuukautta kelttitiikeri Irlanti, nyt jo seitsemättä kertaa. EU-ympyröissä uutta vuotta tosin saa juhlia kahdesti kalenterivuoden aikana, vaihtuuhan kiertävä puheenjohtaja seuraavan kerran jo heinäkuun alussa.
Puheenjohtajuuskaudet rytmittävät työtä. Tammikuu on perinteisesti ollut peruskunnon rakentamista loppukevään huippusesonkia silmällä pitäen. EU-koneisto heräilee vähitellen joulutauon jälkeen, ja virkamiehet palaavat Brysselin EU-kortteleihin. Ensimmäiset kuntotestit, ministerineuvostot, alkavat kuun loppupuolella. Alkuvuonna työ- ja vapaa-aika säilyvät kuitenkin lähes tasapainossa, sillä kyseessä on lämmittelyä tulevaan. Poikkeuksen saattaa tehdä helmikuun alun Eurooppa-neuvosto, jos päämiehet EU:n kauppasuhteita ja eteläistä naapurustoa koskevien pohdintojen lisäksi päätyvät hakemaan ratkaisua myös EU:n monivuotisiin rahoituskehyksiin.
Maaliskuussa on sitten ensimmäinen iso koitos. Kalenterin täyttää seitsemän ministerineuvostoa, ja juoksu huipentuu valtion päämiesten kokoontuessa Brysseliin kevään huippukokoukseen keskustelemaan EU:n talouspolitiikasta, kasvusta ja työllisyydestä.
Jos maaliskuussa lihaksiin kertyikin maitohappoja, puheenjohtajuuskauden toinen puolisko alkaa leppoisasti huhtikuussa pääsiäisen kokoustauosta nauttien. Loppukuusta keskitytään lähinnä pieniin palauttaviin harjoituksiin. Luvassa on myös matkoja Luxemburgiin, jonne tie vie myös kesäkuussa.
Toukokuun puolivälissä alkaa varsinainen Iron Man -kisa, johon kuntohuippu tulee ajoittaa. Tahti kiihtyy, ja kiertävä puheenjohtaja haluaa saada mahdollisimman monta asiaa maaliin. Luvassa on pitkiä Coreper-kokouksia, eri alojen neuvostoja, ja loppukiri huipentuu kesäkuun viimeisellä viikolla järjestettävään päämiestason huippukokoukseen. Tämän jälkeen maalisuoralle pinnistellyt puheenjohtajamaa luovuttaa kapulan Liettualle.
Talous ja työ
Jos Euroopan talous näyttäisikin hetkellisesti rauhoittuneen, alkuvuoden suvantovaihetta seuraa tiivis ja työntäyteinen kevät. Pankkiunionin valmisteleminen pitää sekä ministerit, jäsenmaiden ja komission virkamiehet että Euroopan parlamentinkin kiireisinä. Päivät ja kokoukset pitenevät kevään edetessä samaan tahtiin.
Maaliskuun Eurooppa-neuvostossa keskitytään Eurooppalaiseen ohjausjaksoon ja tärkeimpiin talous- ja työllisyyspolitiikan haasteisiin. Komissio antaa huhtikuussa maakohtaiset suositukset, joilla testataan jäsenmaiden talouspolitiikan oikeasuuntaisuutta. Kesäkuun lopun Eurooppa-neuvosto puolestaan osoittaa, löytyykö Euroopan rahaliiton uudistamiseen tarvittavaa tahtoa ja voimaa.
Työpaikkojen luominen on vahvasti agendalla niin työllisyysneuvostossa kuin valtionpäämiesten huippukokousten keskusteluissa, sillä uutta kasvua ei tapahdu ilman työtä. Erityisesti nuorisotyöttömyyden ratkaisuun panostetaan, jotta kokonainen sukupolvi ei putoaisi vauhdista. Digitaalisella taloudella ja sisämarkkinoiden edistämisellä pyritään muun muassa kasvattamaan kilpailukykyä, jotta Eurooppa ei hyydy vierasjoukkueiden taklatessa kylkeen.
Hyvinvointi ja vapaa-aika
Kesäkuussa ministerit pyrkivät sopimaan lähetettyjen työntekijöiden oikeuksista, mikä sääntelisi pelaajien liikkumista eri maiden liigoissa. Heti alkuvuodesta aloitetaan loukkaantumisten ja sairastapausten varalta neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa rajat ylittävistä terveysuhista . Tupakointia yritetään vähentää tiukan tupakkadirektiiviesityksen myötä. Pelikenttien lämmitys taataan turvaamalla energian saanti sisämarkkinoilla, mutta samalla on katsottava tulevaan ja mietittävä, miten lämmitys hoidetaan jatkossa ympäristöystävällisemmin, esim. uusiutuvalla energialla.
Digitaalisessa maailmassa henkilötiedot tallentuvat kymmeniin ja tuhansiin tuntemattomiin paikkoihin. Tietosuojapaketilla haetaan parempaa suojaa yksilöille. Euroopan kansalaisten teemavuonna katseet kohdistuvat myös laajemmin EU-kansalaisten oikeuksiin, jotta varmistetaan jokaisen pysyminen joukkueessa mukana.
Mens sana in corpore sano -hengessä ei tule unohtaa hengen ravintoakaan: Luova Eurooppa -ohjelmalla on tarkoitus tukea kulttuuria ja luovia aloja.
Suhteet maailmaan
Hyvät naapuruussuhteet ovat arvokkaita myös alkaneena vuonna. Välimeren eteläpuolen ja itäisten naapureiden pelitilannetta ja siirtoja seurataan tiiviisti koko kauden ajan, unohtamatta kuitenkaan kaukaisempia maita. Yhteistyötä tarvitaan maapallon säilyttämiseksi kaikille, puhuttiin sitten kehityksestä tai ilmastonmuutoksesta.
Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkalainsäädäntöpaketin kanssa on päästy loppusuoralle. Lainsäädännöllä taataan tasapuoliset ja tehokkaat turvapaikkamenettelyt sekä estetään väärinkäytökset. Liikennettä ulkorajojen yli pyritään valvomaan paremmin älykkäiden rajojen (Smart borders) aloitteen avulla.
****
Paljon on siis tehtävää, jotta pääsisimme maaliin edes kohtuullisella ajalla eikä tyylipisteissä tarvitsisi hävetä. EU-politiikka jos mikä on varsinaista joukkueurheilua, ja muuttuvia tekijöitä tässä tapauksessa riittää: 27 jäsenmaata, komissio, yli 700 europarlamentaarikkoa, korkea edustaja Ashton, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy…
Irlantilaisille rugby on tuttu joukkuepeli, jossa kovia otteita ei pelätä. EU-kentällä irlantilaiset tunnetaan diplomaattisina ja käytännönläheisinä pelinrakentajina, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisuja vaikeisiinkin kysymyksiin. Heidän suustaan kuultuna ”Recovery country driving recovery in Europe” saa kristallipallon loistamaan lupaavasti.
Sari Lehtiranta ja Tuuli-Maaria Aalto
*Coreper on jäsenmaiden pysyvien edustajien komitea, joka kokoontuu viikoittain valmistelemaan ministerineuvoston kokouksiin tulevia asioita. Antici vastaa Coreper II- ja Mertens Coreper I -koordinaatiosta.
Julkaistu href="http://www.finland.eu/public/Default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1">Suomen pysyvän EU-edustuston kolumnisarjassa.