Sirkus saapuu kaupunkiin
Siinä niitä taas menee. Niin kuin joka maanantai kerran kuukaudessa, Brysselin metrot täyttyvät ihmisistä, jotka suuntaavat perästä vedettävine laukkuineen Midin asemalle noustakseen Strasbourgin junaan. Ei, kyse ei ole Strasbourgin vetovoimaisuudesta citylomakohteena, vaan kyseessä olevat parisen tuhatta ihmistä ovat matkalla Euroopan parlamentin täysistuntoon. Kun ihmismäärään lisää vielä maanteitä pitkin jyräävät, asiakirjakontteja kuljettavat rekat, voisi luulla, että kaupunkiin saapuu isompikin spektaakkeli.
Euroopan parlamentin pääasiallinen toimipaikka on Brysselissä, missä muutkin keskeiset EU-toimielimet sijaitsevat. Parlamentin virallinen kotipaikka sijaitsee kuitenkin Strasbourgissa Ranskassa, missä se kokoontuu 12 kertaa vuodessa nelipäiväiseen täysistuntoon.
Tämä tarkoittaa, että kutakuinkin kerran kuukaudessa arviolta parisen tuhatta meppiä, avustajaa, virkamiestä, tulkkia, vahtimestaria ja lobbaria sekä rekkalavoittain asiakirjoja siirtyy Brysselistä 400 kilometriä kaakkoon ja takaisin. Kaiken tämän on arvioitu kustantavan vuosittain noin 200 miljoonaa euroa sekä aiheuttavan noin 19 000 tonnin hiilidioksidipäästöt.
Tämä hajasijoittelu ei äkkiseltään tunnu järkevältä taloudellisesti, eikä ympäristön kannalta. Päätös parlamentin yhdestä sijaintipaikasta on kuitenkin jäsenmaiden yksimielisyyden takana, eikä ainakaan toistaiseksi näytä siltä, että Ranska olisi ihan heti antamassa periksi Strasbourgin suhteen. Mepit itse kyllä ovat jo vuosikausia aktiivisesti kampanjoineet ja äänestäneet yhden toimipaikan puolesta, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Itse kuulun myös työni puolesta niihin, jotka kerran kuukaudessa pakkaavat matkalaukun, läppärin ja nivaskan kokousmateriaaleja ja köröttelevät 4-5 tunnin matkan Brysselistä Strasbourgiin. Kivuttomimmin reissaaminen sujuu parlamentin omalla Thalys-tilausjunalla, mutta siihen ovat liput kortilla. Jos lippuonni ei suosi, joutuu tyytymään Luxemburgin kautta kulkevaan maaseutujunaan, jossa saakin istua reilun tunnin pidempään. Mepit saapuvat paikan päälle kukin mistäkin ja milläkin kulkuvälineellä; mitään helppoja yhteyksiä Strasbourgiin ei muualtakaan Euroopasta ole. Esimerkiksi ainoastaan viidestä Euroopan pääkaupungista on sinne suora lento.
Strasbourgin viikko on täyttä työtä kaikille siihen osallistuville, sillä ohjelma on hyvin tiivis. Mepit singahtelevat tapaamisesta ja neuvottelusta toiseen, ja välillä pitäisi keretä täysistuntosaliinkin. Avustajat ja virkamiehet juoksevat perässä minkä ehtivät ja yrittävät pitää kaikki pallot ilmassa. Työpäivät venyvät helposti yli 12-tuntisiksi, joten ei ihme, jos täysistuntoviikon perjantaina moni kuvaa olotilaansa enemmän tai vähemmän naatiksi.
Monet ovat kuvanneet Strasbourgin täysistuntoviikkoa leikkisästi ruotsinlaivaristeilyksi. Kaikki ovat tulleet varta vasten paikan päälle ja ovat samalla tavalla ”jumissa” parlamentin rakennuksessa. Tässä on hyviäkin puolia: ihmiset ovat helpommin tavattavissa, ja esimerkiksi neuvottelujen järjestäminen on helpompaa. Ja aina lounasaikaan voi käydä nauttimassa buffet-pöydän antimista eräässä parlamentin ravintoloista. Tunnelma on myös yleensä hyvä ja aika omintakeinen – samanlaista fiilistä parlamentin Brysselin rakennuksessa ei saa.
Varsinaista sirkushuvia ei tällä risteilyllä kuitenkaan ole tarjolla – ellei täysistuntokeskusteluja nyt lasketa sellaiseksi. Virkamiesten melko kuiviin ja asiallisiin keskusteluihin tottuneena poliittisten sanansaattajien puheenparret täysistuntodebatissa ovat kyllä kiinnostavaa ja usein myös viihdyttävää seurattavaa. Kuka tällä kertaa keksiikään parhaimman sutkauksen? Sanan säilästä saavat osakseen niin muut poliittiset ryhmät kuin komission ja neuvostonkin edustajat.
Strasbourgilaiset itse eivät Brysselin sirkuksen tulosta juuri enää hetkahda. Ravitsemus- ja majoitusliikkeet epäilemättä iloitsevat täysistuntoturistien eurojen kilahtaessa kassaan. Hotellihuoneiden hinta on parlamenttiviikoilla jopa tuplasti normaalia kalliimpi. Kysyntää huoneille on enemmän kuin tarjontaa, ja kaupungista onkin lähes mahdotonta löytää hotellihuonetta, jos satunnaisena matkailijana sinne sattuu täysistuntoviikolla eksymään.
Sinänsä Strasbourgia voi kyllä suositella satunnaiselle(kin) matkailijalle. Itse kaupunki on todella viehättävä, ja siellä ja sen ympäristössä on paljon nähtävää. Jos vain joskus olisi aikaa niitä nähtävyyksiä käydä katsastamassa…
Eeva Lahti
Kolumni osa julkaistu Suomen pysyvän EU-edustuston verkkosivuilla