EU:n sotilasulottuvuus – yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa
Markku Nikkilä on Suomen sotilasedustaja EU:ssa ja NatossaEU:ssa myös pienellä jäsenmaalla on yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan merkitys on suuri – tässä suhteessa EU on Natoa vahvempi toimija. Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta suorituskykyjen yhteiskäyttö ja mahdollisesti jopa joidenkin kykyjen jakaminen saattavat avata uusia mahdollisuuksia, kärkihankkeina todennäköisimmin kriisinhallintaan käytettävät elementit. Yhteistä EU-tulevaisuutta on kuitenkin vaikea ennustaa.
Toimittuani nyt noin vuoden verran Suomen sotilasedustajana sekä EU:ssa että Natossa, voisimme tarkastella sotilasulottuvuuden näkymiä erityisesti EU-ikkunan kautta. Tarkastelussa on syytä ottaa myös Nato huomioon yksipuolisuuden välttämiseksi.
Tehtävistäni yksi on ylitse muiden: Suomen etujen ajaminen niillä molempien isäntäorganisaatioiden toiminta-alueilla, joilla on jotakin tarttumapintaa puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien valmisteluun, toimeenpanoon ja jälkihoitoon, niin kotimaassa kuin niin sanotulla ”ulkokehälläkin”. Ohessa kertauksena puolustusvoimien päätehtävät:
1. valtakunnan sotilaallinen puolustaminen
2. apu muille viranomaisille
3. osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan
Kun edellisiä tarkastellaan lähemmin, näyttää selvältä, että toiminta Brysselin suurpiirteisellä alueella painottuu kolmos- ja ykköstehtävien suuntaan. Joitakin hajanaisia tarttumapintoja on toki havaittavissa myös tehtävän kaksi osalta. Tältä osin kyseeseen saattaisi tulla sotilaallisten suorituskykyjen käyttö Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslausekkeen toimeenpanossa.
Suomen kannalta merkittävin ero EU:n ja Naton välillä on todennäköisesti kaikkien tiedossa. Mutta kertaan sen nyt kuitenkin. EU:n täysjäsenenä äänemme kuuluu, olipa kyseessä sitten kriisinhallinta tai vaikkapa sotilaallisten suorituskykyjen yhteiskäyttö ja jakaminen. Natossa olemme rauhankumppani. Hyvät kumppanit kuuntelevat – tai ovat ainakin kuuntelevinaan – meitä. Minkä verran se vaikuttaa eri johtoportaissa varsinaiseen jäsentenväliseen päätöksentekoon jää vain arvailtavaksi.
EU:n vahvuus kriisinhallinnassa perustuu kokonaisvaltaisuuteen
Aloitetaan tarkastelu helpommasta päästä eli kriisinhallinnasta. EU:n vahvuus kriisinhallinnan kokonaiskentässä lepää vahvasti sen monipuolisen ”työkalupakin” varassa. Käytössä on laaja valikoima konfliktineston ja kriisinhallinnan työkaluja lähtien diplomatiasta edeten siviili- ja sotilaskriisinhallintakykyjen kautta yhteiskunnan monipuoliseen jälleenrakentamiseen, kehitysapua unohtamatta. Listaus ei ole kattava.
Natolla ei ole vastaavaa. Mitä oikein tarkoitan? Vaikka Naton rooli onkin viimeisinä vuosina kehittynyt kohti yhä laajempaa turvallisuuspoliittista foorumia, on se edelleen vahvasti nimenomaan sotilaallisen voimankäytön organisaatio. Toki tuota voimaa valmistaudutaan käyttämään – ja tarvittaessa käytetään – tiukassa poliittisessa ohjauksessa.
Toisaalta Natossa on havaittavissa pyrkimyksiä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan suuntaan. Esimerkkinä voidaan mainita viime keväänä perustettu uuden tyyppinen operaatiokeskus Monsiin, jossa sijaitsee Naton operaatioita johtava esikunta. Lähtökohtaisesti ajatus on, että kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ”työkalupakin” muut toimijat kytkeytyisivät avustavana osapuolena Naton johtamiin sotilasoperaatioihin.
Ajatusta tunnutaan vierastettavan organisaation ulkopuolella. Sinänsä kannatettava yhteistyötä tehostava malli toimisi todennäköisesti paremmin, jos valittu asetelma käännettäisiin päinvastaiseen asentoon.
Johtopäätöksenä voitaneen todeta, että on järkevää panostaa EU:n kriisinhallintaan vaikkapa pienemmälläkin sotilaallisella panoksella aina, kun se palvelee kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Todennäköisesti tämän tyyppinen kriisinhallinta johtaa myös yksipuolista voimankäyttöä paremmin kestävään loppuasetelmaan.
Edellä sanottu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että joskus huomattavakin sotilaallisen voiman käyttö on välttämätöntä kriisialueen tilanteen vakauttamiseksi. Tämän Nato osaa ja pystyy toimeenpanemaan EU:ia vakuuttavammin.
Entä EU ja kotimaan puolustus?
Lisätään tarkastelun vaikeuskerrointa. Mitä EU-puitteista on hyödynnettävissä puolustusvoimien tehtävistä tärkeimmän, kotimaan puolustuksen, suunnitteluun ja toimeenpanoon?
Sotilaallisesti liittoutumattomana maana meidän on pyrittävä pitämään niin kutsutut ydinsuorituskyvyt aina käytettävissä. Näihin kuuluvat esimerkiksi riittävä tiedustelu- ja aluevalvontakyky niin maalla, merellä kuin ilmassa sekä alueloukkausten torjuntakyky. Puolustusvoimilta edellytetään myös erittäin epätodennäköisen – mutta kuitenkin mahdollisen – aseellisen hyökkäyksen torjuntakyvyn kansallista ylläpitoa.
Edellinen on muodostumassa haastavassa taloustilanteessa yhä hankalammaksi yhtälöksi. Samankaltaista talousahdingon taakkaa kantavat myös useimmat EU-kumppanimme.
Kansallisista tai monikansallisista ratkaisumalleista voi olla EU:n kautta löydettävissä synergiaetuja. Yhteistyöalueina voidaan mainita vaadittavien sotilaallisten suorituskykyjen yhdessä kehittäminen, hankinta ja mahdollisesti jopa omistaminen, sekä minimissään ainakin samantyyppisten kalustojen yhteinen huolto.
Tässä askarrellaan EU-termein niin kutsutulla ”pooling”-alueella (yhteishankinta/-käyttö). Edellisestä täytyy selkeästi erottaa ”sharing”-osio (jakaminen). Tämä pitää sisällään kansalliseen tai liittokuntapuolustukseen varattujen suorituskykyjen luovuttamisen myös kumppaneiden käyttöön kaikissa kriisitilanteissa. Viimeksi mainitun osion toimeenpano näyttää olevan kohtalaisen korkean kynnyksen takana kaikissa jäsenmaissa.
Yhteistyön laajentaminen näyttää olevan helpointa toteuttaa samanmielisten alueellisesti muodostuvien maaryhmien kesken. Meille NORDEFCO (Nordic Defence Co-operation) on tässä mielessä luontevin yhteistyöryhmä. Kannattanee todeta, että kyseiseen yhteistyömekanismiin viitataan tämän päivän keskusteluissa myös EU-foorumeilla usein ja todella positiivisin sanakääntein.
Vastauksena yllä esittämääni kysymykseen voitaneen todeta, että EU voi tuottaa normaaliolojen koulutukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä synergioita, jotka ovat jäsenmaiden etujen mukaisia.
Varsinaisen sotilaallisen maanpuolustuksen osalta on kuitenkin syytä muistaa vahvat varaumat jäsenmaiden keskuudessa. Varaumat perustuvat pääosin siihen, että suurin osa jäsenmaista kuuluu sekä EU:iin että Natoon. Koska vain Nato tuottaa jäsenkunnalleen sotilaalliset turvatakuut, organisaatioiden välistä kilpailuasetelmaa perinteisen sotilaallisen maanpuolustuksen osalta ei ole havaittavissa. Tuplajäsenyyteen turvaavat pitänevät huolen siitä, että myös tulevaisuudessa kilpailuasetelman syntyminen on erittäin epätodennäköistä.
Katsaus yhteiseen tulevaisuuteen
Tulevaisuuden ennustamisen sanotaan olevan vaikeaa, tarkan ennustamisen jopa mahdotonta. Mihin olemme sitten matkalla yhteisen EU-lipun alla? Toivottavasti emme ainakaan ajelehdi päämäärättömästi sumuisella merellä pienimmän yhteisen EU-nimittäjän toimiessa peräsimenä.
Suunnan hakemiseksi kannattanee vilkaista hieman olan yli takaviistoon ja muistella menneitä. Kun olin 90-luvun lopulla multiedustustossamme New Yorkissa osana ensimmäisen EU-puheenjohtajuutemme toimeenpanotiimiä, mieleeni nousi ajatus kutsua kaikki EU-kollegani yhteiseen iltatilaisuuteen. Kohtasin suuria vaikeuksia, koska moista ei ollut ennen edes yritetty. Eihän EU:lla ole mitään tekemistä sotilaallisen yhteistyön alueella. Miksi ihmeessä kokoontuisimme yhteiseen tilaisuuteen sotilasedustajina? Tästä on aikaa vasta noin 15 vuotta. Tänään istun EU:n sotilaskomiteassa edustamassa kotimaani intressejä.
Missä olemme 15 vuoden kuluttua? En ole valmis ennustamaan, koska en koe omaavani edes kohtuullista osumatarkkuutta. Ehkäpä voisin kuitenkin kirjata, että eurooppalainen yhdessä tekeminen saattaa olla nousemassa arvoon arvaamattomaan.
Reaalimaailman paineet mahdollisesti kaatavat vanhoja perinteisiä raja-aitoja kansallisvaltioiden ja eri organisaatioiden väliltä. Talouden ahdistus voi ajaa entistä tehokkaammin ainakin pienet toimijat niin sanotusti ”yhteiselle ruokakupille”. Nämä ovat kuitenkin enemmän hurskaita toiveita kuin ennustuksia. Vallitsevassa sumussa pienen kansakunnan kannalta olisi todennäköisesti tuottavinta pyrkiä hyödyntämään eurooppalaisittain sekä EU:n että Naton tarjoamat yhteistyömahdollisuudet.
Totean lyhyesti tähän loppuun, että sain tuon edellä kuvaamani New Yorkin EU-sotilasedustajien iltatilaisuuden toteutettua. Ja että uskon edelleen erittäin vahvasti yhteiseen tekemiseen – sekä kansakuntien että organisaatioiden ja erityisesti yksilöiden kesken.
Markku Nikkilä
Kolumni on julkaistu Suomen pysyvät EU-edustuston verkkisivuilla
