Ja viimeinen sammuttaa valot
Päätöksenteko EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä 2014–2020 jatkuu.
Toni Tiala ja Euroopan parlamentin vieressä Brysselissä sijaitseva "Eurooppa" -patsasJäsenmaiden päämiehet sopivat huippukokouksessaan 7.–8.2.2013 EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä vuosille 2014–2020. Yksimielisen päätöksen saavuttaminen ei ollut helppoa. Siihen vaadittiin runsaan puolentoista vuoden valmistelutyö neuvoston työryhmissä, kaksi Eurooppa-neuvoston kokousta ja unettomia öitä.
Marraskuussa 2012 Eurooppa-neuvostossa sovittiin konsensuksen hengessä, ettei vielä olla riittävän lähellä ratkaisua. Asia jätettiin hautumaan ja otettiin uudelleen esille helmikuussa 2013, jolloin paineet päätöksenteolle olivat jo todelliset. Ratkaisun siirtäminen tästä eteenpäin olisi pahimmillaan tarkoittanut asian lykkääntymistä vuoden lopulle, kun samanaikaisesti uuden ohjelmakauden pitäisi alkaa ensi vuoden alusta. Mutta Eurooppa-neuvosto teki sen, mitä siltä odotettiin. Pysyvän puheenjohtajan Herman Van Rompuyn johdolla syntyi sovinto tulevista rahoituskehyksistä.
Päätös oli tyypillinen Eurooppa-neuvoston ratkaisu siinä mielessä, että siinä jokainen sai jotain, muttei kuitenkaan kaikkea haluamaansa. Kyse oli siis välttämättömästä kompromissista. Kokouksen jälkeen annetuissa kommenteissa päämiehet esiintyivät varsin positiivisina. Ehkä yhtenä syynä hyvään mieleen oli helpotus vuorokauden kestäneen kokouksen päättymisestä. Joka tapauksessa kyseessä oli merkittävä yhteinen päätös siitä, miten unionin budjettivaroja käytetään vuoteen 2020 asti.
”Parlamentti haluaa kunnianhimoisemman – siis isomman – rahoituskehyksen”
Kaikkein kriittisimmin sopuun suhtautuivat Euroopan parlamentin jäsenet, jotka heti tiedon tultua ilmoittivat valmistautuvansa hylkäämään ratkaisun. Siinä missä hallitus joutui Suomessa kokouksen jälkeen velloneessa nettomaksukeskustelussa selittämään, miksi maksamme enemmän EU-budjettiin, oli yleisin kysymys Euroopan parlamentin puolelta, miksi maksamme niin vähän EU-budjettiin.
Rahoituskehyspäätöstä voidaan kutsua historialliseksi siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa EU-budjetti on kooltaan suhteellisesti pienempi kuin edeltävällä kaudella. Myös maksumäärärahojen enimmäismäärä rajattiin aiempaa tiukemmaksi. Tämä kuvastaa sitä realismia, jossa jäsenvaltioissa eletään. Taloustilanne on edelleen heikko, ja tämä näkyy jäsenmaiden kansallisissa budjeteissa. Siksi myös menojen suhteen ollaan tavallistakin tarkempia.
Toki rahoituskehysratkaisu oli myös perinteitä kunnioittava. EU:n budjetin menot kohdistuvat edelleenkin pääosin maatalouteen ja koheesiopolitiikkaan, josta on tullut entistä selvemmin tulonsiirtoväline rikkailta mailta köyhille. Kuitenkin samanaikaisesti budjetin rakennetta uudistettiin. Tutkimus- ja kilpailukykyrahoituksen määrä ja osuus kasvaa selvästi. Uutuutena mukana on Verkkojen Eurooppa -aloite, jolla rakennetaan erityisesti rajat ylittävää liikenne- ja energiainfrastruktuuria. Komission uljaisiin suunnitelmiin verrattuna rahoitus on tietysti maltillisempaa, muttei missään nimessä merkityksetöntä.
”Loppu turkkilaiselle basaarille”
Parlamentin poliittisten ryhmien ja johdon ensireaktioissa kritisoitiin erityisesti kokonaisrahoituksen riittämättömyyttä ja komission ehdotusten leikkaamista. Eurooppa-neuvostossa kuulemma toimittiin kuin turkkilaisessa basaarissa, eikä Parlamentin näkemyksiä huomioitu mitenkään. Puheet parlamentin huomioimatta jättämisestä ovat kuitenkin vahvasti liioiteltuja, sillä sekä komissio että monet jäsenmaat pitävät sen näkemyksiä hyvin esillä. Lisäksi parlamentin puhemies käy jokaisen Eurooppa-neuvoston alussa kertomassa päämiehille omat kantansa käsittelyssä olevista asioista.
Parlamentti on siis ottanut kovat puheet käyttöön ja aikoo retoriikallaan ampua alas Eurooppa-neuvoston saavuttaman sovun. Jos ensimmäisiä puheenvuoroja olisi uskominen, niin Euroopan parlamentti ei ole missään nimessä hyväksymässä rahoituskehysratkaisua. Tässä tapauksessa parlamentin olisi myös oltava valmis kantamaan vastuunsa kielteisen päätöksen seurauksista.
”Onko tämä vastuullista toimintaa?”
Nykyinen ohjelmakausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Samalla päättyvät myös EU-rahoitteiset ohjelmat. Kuten parlamentin budjettivaliokunnan puheenjohtaja Lamassoure on todennut, voidaan vuoden 2014 budjetista päättää ilman rahoituskehystäkin.
Ensi vuoden budjetista voidaan kyllä sopia, mutta uutta rahoitusta ei voida myöntää, ellei ole uusia ohjelmia. Ja uusista ohjelmista on päätettävä yhteispäätösmenettelyllä parlamentin ja neuvoston välillä. On hyvin epätodennäköistä, että yhteispäätöksissä päästäisiin eteenpäin, mikäli parlamentti hylkäisi rahoituspuitteet uudelle ohjelmakaudelle.
Jos siis parlamentti päättää äänestää ”ei” rahoituskehysratkaisulle, seurauksena on, ettei uusi ohjelmakausi käynnisty. Toki vanhan kauden ohjelmien maksatuksia jatketaan vielä pitkään, maataloustuet pyörivät kuten aina ennenkin, ja EU-virkamiesten palkat juoksevat. Silti uusien EU-ohjelmien lykkääminen pitkälle tulevaisuuteen aiheuttaisi melkoisen katkon EU:n toimintaan. Parlamentin retoriikalla ilmaistuna tämä jäädyttäisi investoinnit kasvuun ja työllisyyteen, tutkimukseen sekä opiskelijavaihtoon. Jos parlamentti äänestää ”ei”, se myös sammuttaa viimeisenä valot.
”Kasvua ja työllisyyttä kansalaisten tarpeisiin”
Ei kuitenkaan ole mikään pakko ryhtyä sammuttamaan valoja. Parlamentti äänesti maaliskuun täysistunnossa kannoistaan neuvotteluihin, joissa se yhdessä neuvoston puheenjohtajamaan Irlannin kanssa pyrkii löytämään molemmille osapuolille hyväksyttävän ratkaisun. Ilman muuta myös neuvoston puolella on pystyttävä katsomaan tilannetta niin, että parlamentin näkemyksiä huomioidaan. Tämä siitäkin huolimatta, että Eurooppa-neuvoston päätös asettaa neuvoston puheenjohtajalle tiukat puitteet.
Positiivinen ele parlamentin suunnalta oli se, että rahoituskehysten kokonaistasoa ei enää kyseenalaisteta. Parlamentti siis hyväksyy aiemmista kielteisistä kommenteistaan huolimatta neuvoston kurinalaisen kokonaistason. Muista parlamentin esille nostamista vaatimuksista joustavuus, välitarkastelu sekä omat varat sisältyvät jo Eurooppa-neuvoston päätökseen. Yksityiskohdista toki vielä neuvotellaan.
Yksi ongelmallinen kysymys parlamentin tavoitteissa on kuitenkin vuoden 2012 ja 2013 talousarvioiden toimeenpanon linkittäminen monivuotiseen rahoituskehyspäätökseen. Kyse on eri asioista, eikä niitä tulisi sekoittaa keskenään. Toisin kuin rahoituskehyksestä, vuotuisista talousarvioista ja lisätalousarvioista päätetään normaalin yhteispäätösmenettelyn puitteissa. Lisätalousarvioiden vaatiminen komissiolta poliittisin perustein ei edistä kestävää taloudenpitoa, vaan lisämäärärahat on aina kyettävä perustelemaan tosiasiallisin tarpein.
Loppujen lopuksi on sekä neuvoston että parlamentin etu, että neuvotteluissa edetään, ja että parlamentti voi antaa hyväksyntänsä rahoituskehyspäätökselle vielä ennen kesää. Kun instituutioiden välisestä sapelinkalistelusta on päästy, voidaan yhteispäätösmenettelyssä edetä niiden yli 70 sektoriasetuksen kanssa, jotka odottavat rahoituskehyspäätöstä. Paljon puhutun kasvun ja työllisyyden tukeminen EU-budjetilla on mahdollista vasta tämän jälkeen.
Toni Tiala
Kirjoittaja on budjettiasioista vastaava erityisasiantuntija EU-edustustossa.
Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa
Kolumni on aikaisemmin julkaistu Suomen pysyvän EU-edustuston sivuilla
