EU on kehitysyhteistyön suurvalta
Kuva: Euroopan komissio, ECHO / Cyprien Fabre.Euroopan unioni on maailman suurin kehityspolitiikan toimija ja rahoittaja. Yhteistyökumppaneina sillä on yli 160 maata, aluetta ja järjestöä. Euroopan unionin jäsenenä Suomi on mukana vaikuttamassa köyhyyden vähentämiseen suurimmassa osassa maailmaa.
EU:n kehityspolitiikka on tärkeä osa unionin ulkopolitiikkaa. EU haluaa näkyä ja vaikuttaa myös globaalisti, silti EU:n budjetista ulkosuhteisiin menee melko pieni osa, vain yhdeksän prosenttia. Siitä kehityspolitiikkaan menee kuitenkin 90 prosenttia. Kehitysyhteistyö ei siis ole suuri osa EU:n toimintaa, mutta sillä on suuri merkitys unionin yhteistyössä muun maailman kanssa.
Talouskriisistä huolimatta EU ja sen jäsenvaltiot maksavat noin puolet maailman kehitysavusta, 55 miljardia euroa. Viime vuonna Suomi rahoitti EU:n komission toimeenpanemaa kehitysyhteistyötä 140 miljoonalla eurolla, mikä on noin 12 prosenttia Suomen kehitysyhteistyövaroista.
EU:n kehityspolitiikka yhtä vanhaa kuin EU
Euroopan unionin kehitysyhteistyö alkoi oikeastaan samaan aikaan kuin Euroopan yhteisö perustettiin eli vuonna 1957. Tällöin yksi perustajavaltioista, Ranska, halusi liittää yhteistyöhön mukaan merentakaiset siirtomaansa. EU:n kehityspolitiikan kohdemaat ovat monesti juuri vanhojen EU-maiden entisiä siirtomaita, siksi apu on kohdistunut alusta alkaen erityisesti Afrikan maanosaan. Suuri osa sekä EU:n että jäsenvaltioiden kahdenvälisestä kehitysyhteistyötuesta kohdentuu nykyisinkin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Kohdemaiden kirjo on kuitenkin laajentunut vuosien saatossa.
Yhtenä painopistealueena EU:n kehitysyhteistyölle 1990-luvulla oli entinen Jugoslavian alue. Kuvassa humanitäärisen avun ja pelastuspalvelu pääosaston rahoittama lääkintäbussi, jota operoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Kuva: Euroopan komissio.1950-luvulta 1990-luvulle EU:n kehitysyhteistyö laajeni Välimeren alueelle, itäiseen Eurooppaan ja Balkanille, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Oman kokonaisuutensa muodostivat niin sanotut AKT-maat eli Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren saarten valtiot. Tähän entisistä siirtomaavaltioista koostuvaan maaryhmään kuuluu 79 valtiota, joilla on oma sopimuksensa EU:n kanssa. Sopimuksen piiriin kuuluu niin kehityspoliittinen, poliittinen kuin kaupallinen yhteistyö.
Nykyinen sopimus AKT-maiden kanssa, eli niin sanottu Cotonou-sopimus, umpeutuu vuonna 2020. Nyt EU:ssa pohditaan tulisiko vielä jatkaa yhteistä sopimusta näiden maiden kanssa vai pitäisikö suhteita jatkossa pitää yllä enemmän maakohtaisesti tai maantieteellisesti rajatumpien alueellisten järjestöjen kanssa.
Yhteistyö tärkeää kehitysavussakin
Kehitysyhteistyö kuuluu EU:ssa niin sanotun jaetun toimivallan piiriin. Se tarkoittaa, että EU:n oman kehityspolitiikan lisäksi jäsenvaltioilla on myös oma kehitysyhteistyönsä.
Sekä EU:n että Suomen omassa kehityspolitiikassa on sovittu hyvin samansuuntaisista periaatteista. Apua suunnataan vähiten kehittyneille maille ja sitä keskitetään korkeintaan muutamalle yhteistyöalueelle. Näin voidaan parhaiten varmistaa, että muutokset ovat mahdollisimman pysyviä.
15 EU-maata on sitoutunut saavuttamaan YK:n suositteleman kehitysyhteistyön tason eli 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä. Uusimpien EU-maiden suositustaso on 0, 33 prosenttia.
Ihmisoikeuksia ja puhdasta vettä
Kehitysyhteistyöllä pyritään vaikuttamaan tasavertaisempaan kehitykseen kohdemaissa. EU:n ja Suomen kehitysyhteistyössä tärkeintä on ihmisoikeuksien kehittäminen. Tämä näkyy erilaisissa tuettavissa projekteissa, kuten esimerkiksi EU:n ja YK:n yhteisessä lasten rekisteröintiä kehittävässä hankkeessa muun muassa Nigeriassa, Burkina Fasossa, Myanmarissa, Mosambikissa ja Ugandassa. Hankkeessa tarjotaan maksutonta rekisteröintipalvelua ja kehitetään erilaisia mobiilisovelluksia. Kehitysmaissa vain alle puolet viisivuotiaista lapsista on virallisesti rekisteröityjä. Syntymärekisteröinti on ihmisoikeuskysymys, joka vaikuttaa kauaskantoisesti lapsen tulevaisuuteen.
Oikeus puhtaaseen veteen ja perussanitaatioon on ihmisoikeus. Kuva: Euroopan komissio, ECHO / Christophe Valingot.Oikeus puhtaaseen veteen ja perussanitaatioon on myös ihmisoikeus. Puhtaan veden saatavuutta on kehityspolitiikan avulla onnistuttu lisäämään YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Sen sijaan perussanitaation eli vessojen riittävyyden osalta tilanne on huolestuttavampi. Melkein puolet maailman väestöstä elää ilman minkäänlaista vessaa tai huussia.
EU ja Suomi tekevät paljon puhtaan veden ja perussanitaation saatavuuden parantamiseksi. Vuosien 2004 ja 2009 välisenä aikana EU:n tuella noin 32 miljoonaa ihmistä sai puhdasta juomavettä ja 9 miljoonaa ihmistä jonkinlaisen sanitaation.
Kehitysyhteistyö ei ole hyväntekeväisyyttä
EU:n Eteläisen naapuruston maissa eli Pohjois-Afrikassa noudatetaan niin sanottua less is less, more is more -periaatetta. Tuki näille maille on suoraan verrannollinen maiden omiin pyrkimyksiin ihmisoikeuksien parantamiseen. Kehityspolitiikan tavoitteena yleisemminkin on aina pyrkimys asioiden pysyvään muuttamiseen kohdemaissa.
Simo Elo, Nina Savela, Riitta Swan ja Anne Sipiläinen osallistuivat Eurooppatiedotuksen järjestämään tilaisuuteen EU:sta ja kehityspolitiikasta. Kuva: Eero Kuosmanen / Ulkoministeriö.Ulkoministeriön kehitysyhteistyöstä vastaava alivaltiosihteeri Anne Sipiläinen sanookin, että kehitysyhteistyö ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan sen tavoitteena on aina vaikuttaa kohdemaan omaan toimintaan.
– Kehitysyhteistyön tavoitteena on lopulta tehdä itsensä tarpeettomaksi, Sipiläinen painottaa.
