115 ½ päivää
Elettyäni puolitoista vuotta rahoituskehysneuvotteluelämää en osaa heti lakata katsomasta asioita lukuina, kirjoittaa Marianne Huusko-Lamponen. Hänellä on takana 115 ½ päivää pysyvän edustajan sijaisena ja Suomen Coreper I -edustajana.
Varsinaisia työpäivä on ollut 72½ ja niihin on mahtunut paljon Kolmekymmentäkaksi EU-kokousta – Coreperia, ministerineuvostoa ja Eurooppa-neuvostoa. Kolmekymmentäkahdeksan lounasta tai illallista. Kolmekymmentä muuta tapaamista ulkopuolisten kanssa. Satayhdeksän sisäistä palaveria vaihdellen viiden minuutin pikapäivityksistä tavoite- ja kehityskeskusteluihin.
Onneksi edeltäjäni Marja Rislakki ei tullut tehtävään lukujen maailmasta, vaan kirjoitti erinomaisen kuvauksen siitä, mitä Coreper I tekee (50 vuotta Coreper ykköstä ja kakkosta). Vaikka kirjoituksesta on jo aikaa, siitä saa hyvän kuvan Coreper I:n käsittelemien asioiden kirjosta.
Mikään inhimillinen ei ole Coreper I:lle vierasta. Työpöydällä liikkuu kaikenlaista laivanromutuksesta sähköiseen tunnistamiseen ja mehiläisten terveydestä julkisiin hankintoihin. Sisällöltään mitä erilaisimpia asioita yhdistää se, että tekeillä on EU-säädöksiä: direktiivejä tai asetuksia.
EU:n lainsäädäntö alkaa olla varsin kattavaa, joten yhä useammin kyse on olemassa olevan lainsäädännön jatkamisesta tai muokkaamisesta. Tai sitten jäsenmaiden näkemysten esittämisestä komission lainsäädäntöaikeista.
Mikä rooli Coreperilla sitten on monipolvisessa EU-päätöksenteossa? Coreperin vahvuuksia ovat kompromissihalu ja -kyky sekä jäsenmaiden, Euroopan parlamentin ja komission välisen neuvotteludynamiikan syvällinen ymmärtäminen kaikkine poliittisine ulottuvuuksineen.
Asiantuntijoiden on usein vaikea perääntyä parhaaseen asiantuntemukseen perustuvista kannoistaan. Siinä vaiheessa peliin onkin hyvä tuoda asioita laajemmin katsovat generalistit, jotka jakavat halun saada sopu aikaiseksi. Sovun synnyttämisessä suurlähettilästittelin vääntövoima voi olla hyödyksi, kun neuvotteluita käydään paitsi muiden jäsenmaiden, myös yhtä lailla oman pääkaupungin kanssa.
115 ½ päivää on ollut hirmuisen asiapänttäämisen ajanjakso. Kuin olisi lukenut usean tiedekunnan pääsykokeisiin samanaikaisesti. Siitä huolimatta ehkä tärkein havainto on ollut, ettei kaikkea voi, eikä pidä yrittää hallita. Asioiden määrä lyö nopeasti pään sekaisin. Tärkeämpää on oppia havaitsemaan ne asiat, jotka vaativat juuri pysyvän edustajan sijaisen huomiota.
Sellaisia ovat Suomen yhteiskunnan kaikkein keskeisimmät asiat, joissa EU:lla on päätösvaltaa joko suoraan tai välillisesti. Kuten energia- ja ilmastopolitiikka. Sisämarkkinat, erityisesti digitaaliset sisämarkkinat. Kaikki metsiin liittyvä. Huomiota vaativat myös suurta poliittista herkkyyttä tai suurta julkisuutta omaavat asiat. Tällaisia ovat vaikkapa tupakkadirektiivi tai Itämeren lohiasiat.
Oma prioriteettilista, joka on sekoitus näitä kahta, on hahmottumassa. Listaa pitäisi kyllä saada vielä lyhennettyä, jotta sisäisestä koneestani saadaan juuri oikealla hetkellä huipputehot irti. Palautumisellekin on annettava oma aikansa.
Vaikka olen jo liki kahdeksan vuoden kokemuksellani melkoinen Brysselin veteraani, uusi tehtävä on muuttanut paljon. Se on pakottanut päästämään irti omakohtaisesta asioihin syvälle kaivautumisesta ja luottamaan kollegoiden asiantuntemukseen. Onneksi ympärillä on valtavan osaavia ihmisiä.
Olen muuttunut raportointikoneesta puhekoneeksi. Työhuoneen rauha on muuttunut katkeamattomaksi virraksi ihmisiä, joilla on minulle asiaa. Kokouksissa ei riitä vain asioiden ylöskirjaaminen, vaan tutkan pitää pyöriä koko ajan oikean asioiden esittämiskulman hahmottamiseksi.
Uusi työ on muuttanut myös yksityiselämää. On totuteltava siihen, että aika ajoin koti muuttuu näyttämöksi työlounaille tai -illallisille. Silloin siivotaan kiireen vilkkaan eteisestä ja olohuoneesta merkit elämästä ja muut perheenjäsenet vetäytyvät takavasemmalle.
Kokousasioihin perehtymiselle ei työpäivän mittaan löydy aikaa, joten kokouskansioiden lukeminen on miltei jokailtainen harrastus. Kuka nyt haluaisi lukea Orhan Pamukin tai Jari Tervon tekstiä, kun suomalainen virkamieskunta pistää parastaan?
Työksi syöminen on valitettavasti vähentänyt perheen joka perjantaisten ravintolaillallisten hohtoa. Tätä nykyä toiveena ovat rennot ravintolat ilman valkoisia pöytäliinoja, eikä missään tapauksessa klassista ruokaa.
Kaikesta huolimatta en osaa kuvitella mielenkiintoisempaa työtä tai parempaa työporukkaa. Odotan innolla tulevia työpäiviä.
Marianne Huusko-Lamponen
Kirjoittaja on Suomen pysyvän edustajan sijainen EU:ssa ja Suomen edustaja Coreper I:ssä. Hän on työskennellyt liki viisi vuotta Brysselissä toimien mm. rahoituskehysneuvottelijana ja Antici-virkamiehenä.
Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa
Kolumni on aikaisemmin julkaistuu Suomen pysyvän EU-edustuston sivuilla
