Kroatia – 28. EU-jäsenvaltio?
Kroatian EU- jäsenyysneuvottelut päättyivät kesäkuussa 2011. EU toimielinten hyväksynnän jälkeen liittymissopimus allekirjoitettiin viime joulukuussa. Maan on määrä liittyä Euroopan unioniin heinäkuussa 2013 kun kaikki unionin jäsenmaat ovat hyväksyneet liittymissopimuksen. Lokakuussa 2012 komissio arvioi niin sanotussa laajentumispaketissaan kuinka Kroatia on suoriutunut Kööpenhaminan- eli jäsenyyskriteerien täytäntöönpanossa.
Poliittiset uudistukset ovat hiomista vaille valmiit
Kroatia täyttää EU:n jäseniltä vaadittavat poliittiset kriteerit. Niitä ovat demokraattisten elinten vakaus, laillisuusperiaatteen ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä vähemmistöryhmien suojelu.
Enemmistö Kroatian kansalaisista kannattaa unioniin liittymistä. 22.1.2012 järjestetyssä kansanäänestyksessä 66% äänestäjistä puolsi maan liittymistä Euroopan unioniin.
Kroatia on toimiva markkinatalous ja täyttää siltä vaaditut taloudelliset kriteerit.
Lokakuussa julkaistun raportin mukaan parannuksia tarvitaan vielä, jotta julkishallinnosta tulisi läpinäkyvämpi ja paremmin kansalaiset huomioiva.
Oikeusjärjestelmä uusiutuu
EU-jäsenyyteen valmistautuva Kroatia on uudistanut oikeuslaitostaan jäsenyysvaatimusten mukaisesti. Tavoitteena on kaikilla tasoilla itsenäinen, vastuullinen, puolueeton ja ammattitaitoinen oikeusjärjestelmä.
Uudistukset ovat kehittäneet Kroatian lainsäädäntöä kitkemään korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Tavoitteena on toimeenpanna kansallinen lainsäädäntö yhdenmukaiseksi EU:n kanssa Kroatian viralliseen liittymispäivään mennessä.
Komission mukaan oikeudellisia parannuksia tarvitaan vielä erityisesti ratkaisemattomien oikeustapausten vähentämiseksi.
Ihmis- ja vähemmistöoikeudet ovat parantuneet Kroatiassa vaikkakin vähemmistöryhmien perusoikeuksien toteutumiseen tulee kiinnittää erityishuomiota tulevaisuudessa. Erityisesti Kroatian serbien asemaa tulee komission mukaan aktiivisesti parantaa.
EU säännöstön toimeenpaneminen
Kroatia on yhteensovittanut kansallista lainsäädäntöään unionin säännöstön kanssa (Acquis communautaire). EU säännöstön tulee olla yhteensovitettu kansalliseen järjestelmään 1. heinäkuuta 2013 mennessä, jotta Kroatia voi liittyä unioniin suunnitellusti.
Kroatialta odotetaan vielä lisäuudistuksia EU:n rakennerahastojen hallinnointiin, laivateollisuuden uudelleenjärjestelyyn EU-kilpailusäädösten mukaisesti, julkishallinnon tehostamiseen, korruption kitkemiseen sekä ulkorajojen valvontaan. Myös tulliuudistus ja EU-säännöstön soveltaminen maan ulkosuhteissa vaativat komission mukaan lisäpanostuksia.
Kroatialle kiitosta
Kokonaisuudessa Kroatia on saavuttanut hyvin ne kriteerit ja odotukset, jotka sille määriteltiin maan jäsenyysneuvotteluiden aikana. Euroopan komissio uskoo, että maa tulee täyttämään kaikki vaatimukset ennen jäsenyyden alkamista 1.7.2013.
Komissio jatkaa uudistusten toteutumisen tarkastelua – viimeinen tarkkailuraportti liittymisvalmisteluista annetaan keväällä 2013.
Lue lisää Kroatian valmistautumisesta EU-jäsenyyteen:
EU:n laajentuminen: Kroatia (en)
Komission raportti koskien Kroatian valmiutta liittyä Euroopan unioniin: Syksy 2012 (en)
Europa sanasto: Acquis Communautaire
Kroatian EU-jäsenyys: Valmistelu (en)
Eurooppatiedotus: EU saa ensi kesäni uuden virallisen kielen