Kirkkoniemen juhlakokouksessa otettiin uusi suunta Barentsin alueen kehitykselle
Norjan Kirkkoniemessä Barentsin euroarktisen neuvoston 20-vuotisjuhlakokoukseen 3.-4. kesäkuuta kokoontuneet pohjoismaiden, Venäjän ja EU:n edustajat löysivät yhteisen sävelen aivan samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten. Silloin perustettiin Barentsin euroarktinen neuvosto ja laadittiin ensimmäinen niin sanottu Kirkkoniemen julistus.
Nyt laaditussa uudessa julistuksessa keskeisiä pohjoisimman Euroopan painopisteitä ovat liikenneyhteyksien monipuolinen kehittäminen sekä alkuperäiskansojen oikeuksien turvaaminen ja parantaminen.
Julistuksessa todetaan, että Barentsin alueella tapahtuu isoja taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöä koskevia muutoksia. Luonnonvarojen kasvava kysyntä ja ilmaston lämpeneminen ovat samanaikaisesti haasteita ja mahdollisuuksia, joihin ratkaisut löytyvät alueellisesta yhteistyöstä.
Julistuksessa korostetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä ja laadukkaan teknologian tuomista alueelle. Barentsin alueen taloudelliset mahdollisuudet eivät rajoitu öljyn ja kaasun hyödyntämiseen. Mineraalivarat, kalastus ja alueen asukkaiden pohjoinen osaaminen ovat isoja voimavaroja.
Kirkkoniemen henkeä halutaan kaupan esteiden poistamiseksi ja erityisesti korostetaan parempia liikenneyhteyksiä. ” Me haluamme taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen vauhdittamiseksi parempia liikenneyhteyksiä Barentsin alueelle,” todetaan julkilausumassa. Itä- länsi -yhteydet on saatava toimimaan. Erityisesti tarvitaan alueellisia lentoyhteyksiä. Konkreettisena toimena ehdotetaan Barentsin alueen kaikki liikennemuodot sisältävää toimintaohjelmaa. Uusien merireittien avautumiseen pohjoisessa on varauduttava investoimalla satamiin ja pelastusvalmiuteen..
Julistus kiinnittää huomiota laajan taloudellisen toiminnan rahoituksen turvaamiseen. Esille nousi maiden yhteisen rahoitus- ja investointivälineen perustaminen.
Alkuperäiskansat ja herkkä ympäristö huomioitava
Kirkkoniemen julistus ottaa useassa kohdassa kantaa asukkaiden, erityisesti alkuperäiskansojen elinolojen ja oikeuksien turvaamiseen. Sen mukaan alkuperäiskansoilla on oikeus päättää ja valita haluamansa kehityksen suunta. Perinteisten elinkeinojen, kalastuksen, metsästyksen ja poronhoidon harjoittaminen on turvattava.
Kirkkoniemen julistus ottaa terävästi kantaa myös ympäristökysymyksiin. Vaikka Barentsin alue ei olekaan kasvihuonekaasujen iso tuottaja tulisi kaikki mahdollinen silti tehdä
paikallisten päästöjen vähentämiseksi. Vanhasta teknologiasta johtuvat koneiden nokipäästöt ja heikko energiatehokkuus vaativat korjaamista.
Julistus korostaa kattavia ympäristöarviointeja ja parhaiten pohjoiseen soveltuvan tekniikan käyttämistä kaikissa investointihankkeissa ja yhteiskuntasuunnitellussa.
20-vuotisjuhlakokoukseen osallistuivat Norjan, Venäjän Islannin ja Suomen pääministerit Jens Stoltenberg, Dimitri Medvedev, Sigmundut David Gunnlaugsson ja Jyrki Katainen. Ruotsia ja Tanskaa edustivat ulkoministerit Carl Bildt ja Villy Sovndal. Euroopan komission edustajana Kirkkoniemen huippukokoukseen osallistui liikennekomissaari ja komission varapuheenjohtaja Siim Kallas.
Suomi on Barentsin euroarktisen neuvoston seuraava puheenjohtaja. Suomen kaksivuotinen kausi alkaa lokakuussa.
Lue lisää Barentsin verkostoista ja arktisista asioista:
Barentsin euroarktinen neuvosto (englanniksi)
Eurooppatiedotuksen uusin julkaisu: Arktinen kutsuu – Suomi, EU ja arktinen alue