Itäinen kumppanuus – värikäs joukko, osa tyrkyllä Euroopan unioniin

Kierrokset Itäisen kumppanuuden huippukokouksen valmisteluissa kiihtyvät, kun Liettua aloittaa EU-puheenjohtajuutensa heinäkuussa. Vilnan huippukokous on Liettuan puheenjohtajuuskauden suurin ponnistus ja odotukset ovat sen mukaiset. Valmisteluja käydään kumppanimaiden kunnianhimoisten tavoitteiden, EU:n sisäisten vaikeuksien ja Venäjän kasvavan kiinnostuksen kolmiossa.

Niina Nyrhinen vastaa EU-edustustossa Itäisestä kumppanuudesta ja EU:n naapuruuspolitiikasta

Itäisen kumppanuuden järjestyksessään kolmas huippukokous järjestetään Vilnassa marraskuussa 2013. Tavoitteena on Summit of the deliverables. Kokous, jossa nähtäisiin kumppanuuden ensimmäisiä suuria konkreettisia tuloksia. Menossa on merkityksellinen vuosi, joka viitoittaa EU:n ja sen itäisten naapurimaiden suhteita pitkälle.

Itäinen kumppanuus perustettiin vuonna 2009 Puolan ja Ruotsin aloitteesta. Kumppanuus on osa Euroopan naapuruspolitiikkaa, ja sen tavoitteena on EU:n itäisten naapurimaiden (Ukraina, Valko-Venäjä, Moldova, Georgia, Armenia ja Azerbaidzhan) poliittinen assosiaatio ja taloudellinen integraatio Euroopan unioniin. Yhteistyötä edistetään sekä kahdenvälisin sopimusneuvotteluin että monenvälisesti temaattisilla keskusteluilla.

EU noudattaa niin sanottua more for more  –periaatetta suhteessa naapureihinsa. Sitä, joka edistyy reformeissaan, palkitaan.

Nähtävissä on kaksi trendiä: 1) kumppanimaiden keskinäisten erojen kasvu ja 2) edistyneimpien kumppanimaiden halu pyrkiä EU:n jäseniksi.

Moldova, Georgia ja Ukraina (sekä Armenia) ovat itäisen kumppanuuden etulinjassa ja

Georgian pääkaupunki Tbilisi. Kuva: Sandra Ahtola

 edistyneet pisimmälle. Näillä mailla tavoitteena on yhä tiiviimpi lähentyminen Eurooppaan. Azerbaidzhan haluaisi strategisempaa EU-suhdetta. Valko-Venäjän kanssa EU:lla taas ei ole virallisia sopimussuhteita lainkaan, mutta maa ottaa osaa Itäisen kumppanuuden monenväliseen toimintaan. Moldovan sisäpoliittiset ongelmat, Georgian hapuilevat askeleet demokratian vahvistamisessa ja Ukrainan oikeudenkäytön räikeät ongelmat ja vallan keskittyminen presidentin lähipiiriin kertovat kuitenkin karua kieltään.

Pohja on vielä epävakaa. Oman lisävärinsä itäisten naapurimaiden EU-suhteisiin antaa Venäjä, joka kehittää omaa unionimalliaan entisen Neuvostoliiton alueella. Venäjän paine Itäisiä kumppanimaita kohtaan voimistuu Vilnan kokouksen lähestyessä. Venäjällä olisi tarjolla rahaa, joka lyhyellä tähtäimellä on houkuttelevampaa kuin EU-lähentymisen vaatima vaikea reformien tie.

Mitä tuloksia Vilnasta?

Vilnan huippukokouksessa tavoitteena on edellytysten täyttyessä allekirjoittaa EU:n ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus sekä saada neuvottelut vastaavista sopimuksista päätökseen Moldovan, Georgian ja Armenian kanssa.

Assosiaatiosopimukset tarjoavat syvää poliittista ja taloudellista yhteistyötä. Ne ovat pisimmälle meneviä EU:n yhteistyöraameja kolmansien maiden kanssa, lukuun ottamatta EU:n jäsenyyskandidaattimaita. Ehkä merkittävin osa-alue on syvä ja laaja vapaakauppa-alue, joka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia sekä kumppanimaille että EU:lle.

Toinen suuri tavoite huippukokoukselta on edetä mahdollisimman pitkälle liikkuvuutta edistävissä neuvotteluissa, erityisesti viisumivapautta valmistelevissa toimintasuunnitelmissa.

Liikkuvuuden edistäminen

EU:lla on viisumivapaustoimintasuunnitelmat Ukrainan, Moldovan ja Georgian kanssa. Näiden suunnitelmien tavoitteena on, edellytysten täyttyessä, viisumivapaus EU:n ja kyseisten maiden välillä.

Toimintasuunnitelmat ovat kaksivaiheisia. Ensimmäisessä vaiheessa maan lainsäädäntö rukataan EU:n kanssa tehtävän yhteistyön vaatimalle tasolle, toisessa vaiheessa lainsäädäntöä pannaan toimeen. Kun nämä kaksi vaihetta ovat valmiina ja tarvittavat vaikutusarviot tehty, voi EU:n neuvosto halutessaan päättää viisumivapauteen siirtymisestä kyseisen maan kanssa. Liikkuvuus ja ihmistenväliset kontaktit vahvistavat demokratiaa. Viisumivapaus olisi myös hyvin konkreettinen etu kansalaisille läheisistä EU-suhteista.

EU:n laajentuminen?

Suomi on jo pitkään profiloitunut EU:n laajentumisen vahvana kannattajana. Näemme laajentumisessa lukuisia myönteisiä kaupallisia, turvallisuuspoliittisia ja Euroopan vakauteen liittyviä vaikutuksia. Tuemme Turkin ja Länsi-Balkanin maiden jäsenyyspyrkimyksiä.

EU:n itänaapurit ovat suurelta osin Suomen lähialuetta, jonka kehitys on meidän intressissämme. Kumppanimailla on kuitenkin vielä paljon työtä, jos mielivät EU:n jäseniksi. Kuten sanottu, demokratia on vielä heikoissa kantimissa, oikeusvaltiokehitys laahaa ja korruptio on osin massiivista. EU:n harkinnan vaakakupissa painavat sekä ajatukset turvallisuuspoliittisesta, mahdollisimman laajan vakaan ja vauraan alueen tavoitteesta että EU:n toiminta- ja päätöksentekokyvyn ylläpitämisestä.

Euroopan unionille myönnetty Nobelin rauhanpalkinto oli hyvä muistutus ensimmäisestä, unionin perusajatuksesta rauhan rakentajana ja säilyttäjänä. Toisaalta mitä suurempi joukko asioista on päättämässä, sitä useampia mielipiteitä ja vesittyneempiä kompromisseja. Euroopan unionin tämän hetkinen kriisiytynyt taloustilannekaan ja osin siitä johtuva poliittinen mielipideilmasto, eivät tue ajatusta uudesta laajasta laajentumisesta. Unionin katse on kääntynyt sisäänpäin.

Pidemmän ajan strategiset tavoitteet ovat kuitenkin vakavan pohdinnan aihe. Miten Suomi näkee lähialueensa 20 vuoden päästä? Kumman Suomi näkisi mieluummin EU:ssa, Ukrainan vai Albanian? Ajatukset on kirkastettava nyt. Suuret veneet kääntyvät hitaasti.

Niina Nyrhinen

Kirjoittaja on ulkoasiainsihteeri, joka vastaa EU-edustustossa Itäisestä kumppanuudesta ja EU:n naapuruuspolitiikasta