Töissä Brysselissä – kymmenen suomalaista tarinaa: ”Hakeudu haasteisiin”
Töissä Brysselissä – kymmenen suomalaista tarinaa
Kari Aalto, johtaja, Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto
Ainutlaatuinen työympäristö ja haasteellinen työ Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston johtajana ovat saaneet Kari Aallon viihtymään Brysselissä kahden vuoden ajan. Toimisto on seitsemän maakunnan edunvalvoja Brysselissä.
Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?
Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri kansainvälisistä suhteista. Olen työskennellyt sekä julkisella puolella että yksityisellä sektorilla pk-yrityksissä. Vuonna 2002 aloitin Pohjois-Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikkönä. Maakuntaliitossa olin mukana perustamassa Pohjois-Suomen aluetoimistoa Suomesta käsin. Muutama vuosi sitten hain Brysseliin ja sain tehtäväkseni Itä- ja Pohjois-Suomen toimistojen yhdistämisen.
Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?
Olemme jakaneet vastuualueet toimistollamme aihealueiden mukaan, minä vastaan ohjelmakauden yhteistyöstä Suomeen. Seuraan päivittäin sitä, mitä vastuullani olevien aiheiden parissa tapahtuu. Työhöni kuuluu paljon perehtymistä, lukemista ja raportointia. Lisäksi pidän yllä verkostojamme Brysselissä. Olen tiiviissä yhteistyössä edustamiemme alueiden toimijoihin, sillä työssäni minun tulee tietää tarkasti mitä alueilla tapahtuu. Järjestämme sidosryhmillemme sekä Suomessa että Brysselissä tapahtumia, joissa olen aktiivisesti mukana. Koska olen pohjoisten, harvaan asuttujen alueiden etua valvovan verkoston puheenjohtaja, teen paljon yhteistyötä pohjoismaalaisten kollegoideni kanssa.
Mikä työssäsi on palkitsevinta?
On ainutlaatuista olla mukana tällaisessa työympäristössä. Olemme Brysselissä tuntosarvena paikan päällä ja käymme vuoropuhelua aluettamme koskevien asioiden valmistelussa. Vaihtelu työnteon kulttuurissa on virkistävää. Haasteena on suuri toiminta-alueemme, joka kattaa noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Painopisteitämme ovat elinkeinoelämän ja kilpailukyvyn saavutettavuus syrjäisessä Suomessa, syrjäisellä alueella.
Miten rohkaisisit suomalaisia hakeutumaan töihin EU:n pariin?
Suomalaisilla on osaamista ja uskallusta lähteä ulkomaille, rohkeasti kannattaa hakeutua haastaviin tehtäviin. Kannattaa tulla tutustumaan siihen, miten EU toimii, esimerkiksi työharjoittelun muodossa, jonka jälkeen osaamisen voi viedä kotiseudulleen. On työtehtävä sitten aluetoimistossa tai EU:n instituutiossa, siitä saa arvokasta työkokemusta, joka avaa ovia tulevaisuudessa myös yksityissektorilla.
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston lisäksi Brysselissä ovat läsnä Turun ja Varsinais-Suomen, Helsingin, Etelä-Suomen, Tampereen ja Pirkanmaan sekä Länsi-Suomen aluetoimistot.
Teksti ja kuva: Maria Nurmi