Eurotalous 2014: Optimismia realismin varjossa
Perinteinen euroalueen tammikuu ja tulevaisuus näyttää taas valoisammalta. EKP:n Draghin mukaan euroalueen tilanne on kohentunut dramaattisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Tästä on vaikea olla eri mieltä: kriisimaiden ja muiden euromaiden korkoerot ovat kaventuneet, pankkien väliset markkinat ovat vähitellen tervehtymässä, luottamusindikaattorit ovat nousseet, kasvuennusteita on hinattu ylöspäin ja vientiin nojautuvan kasvun rinnalle odotetaan myös kulutuksen hienoista kontribuutiota.
Jos viime vuosina alkuvuoden positiivinen vire on vuoden mittaan hiljalleen kaikonnut, nyt kestävämmälle optimismille näyttäisi olevan perusteita. Vuoden 2014 ennusteet on tosin varustettu aiempaa tiukemmilla varaumilla negatiivisten riskien toteutumisen suhteen. Talousviisaiden konsensusnäkemyksen mukaan tästä tulee hitaan, varovaisen ja vaihtelevan toipumisen vuosi. Toipumisen kuitenkin.
Entä onko pahin sitten ohi? Euroalueen hajoamisen uhan osalta näin voinee sanoa. Entä yksittäisten talouden toimijoiden osalta – pankkien? yritysten? työttömien? valtioiden? Vastauksesta tulee väistämättä monimuotoisempi. Pitkässä ja monikerroksisessa kriisissä on tultu finanssi- ja velkavaiheiden läpi kasvu- ja työllisyyskriisiin – kuitenkin niin, että edellisetkään eivät ole vielä täysin voitettuja.
Kriisin perintönä euroalueella on liikaa velkaa ja vaikea työttömyysongelma – kasvu sakkaa
Realisti muistuttaa optimistia heti siitä, että orastavasta kasvusta huolimatta euroalueen nimellinen BKT on edelleen kriisiä edeltävällä tasolla. Euroalueen työttömyys on kivunnut yli 12 prosenttiin, 20 miljoonasta työttömästä jo puolet on pitkäaikais-statuksellisia. Nuorista keskimäärin neljännes odottelee kortistossa. Maiden väliset erot ovat suuria: yhdessä maassa työttömiä on 5 %, toisaalla 25 %. Lisäksi eurovaltioiden yhteenlaskettu velka on 1½-kertaistunut kriisin aikana yltäen n. 95 %:iin suhteessa BKT:hen. Yritysten ja kotitalouksien velkatasot ovat edelleen paikoin korkeita.
Tilannetta kärjistää euroalueen vaimeat keskipitkän aikavälin kasvunäkymät: n. 1½ % vuodessa vuosina 2014–17. Vaikka pankkisektoria onkin vahvistettu tuntuvasti, pankkien taseiden todellinen tila on osin edelleen hämärän peitossa, minkä luoma epävarmuus hidastaa talouden luotottamista. Yritysrahoitus on eritoten Etelä-Euroopassa nihkeää ja pohjoista kalliimpaa. Epäilyt yritysten kunnosta ja tulevista luottotappiosta lisäävät nekin epävarmuutta. Laajempi velkavuorten purkaminen, mikä hidastaa kulutusta, investointeja ja luottojen kysyntää, on vasta käynnistynyt. Ennakoidun suuruinen kasvu ei käytännössä alentaisi työttömyyttä olennaisesti. Se ei myöskään taittaisi julkisen talouden velkasuhdetta riittävään laskuun. On selvää, että finanssipolitiikkaan pitäisi luoda liikkumavaraa seuraavaa taantumaa varten, vastaavaa kriisiä ei näiltä lähtötasolta kestettäisi.
Velkojen vähentäminen välttämätöntä – noidankehät ongelma, yhteisvaluutta haaste
Kun velka on suuri, talouden toimijat tulevat haavoittuvammiksi äkillisille shokeille (esim. asuntojen hintojen tai korkojen vaihteluille) tai ylipäänsä heikolle taloustilanteelle. Epävarmassa tilanteessa kotitaloudet ja yritykset keskittyvät useimmiten velan takaisinmaksuun, jolloin kulutus ja investoinnit siirtyvät tuonnemmaksi. Tämä johtaa kysynnän heikkenemiseen ja itseään vahvistavaan noidankehään (lat. circulus vitiosus) sektorien välillä. Euroalueella on viime vuosina pyritty katkaisemaan pankkien ja valtioiden välistä epätervettä yhteyttä, joka uhkasi miltei hajottaa yhteisvaluutan. Hauraan talouskasvun näkökulmasta kyse on kuitenkin monimutkaisemmasta, usean talouden toimijasektorin (kotitaloudet, pankit, yritykset, valtiot) keskinäisistä virroista, joiden väliset takaisinkytkennät (esim. yritysten kannattavuusongelmat lisäävät pankkien luottotappioita ja pankkien tappiot vähentävät lainanantoa yrityksille; tai yritys vähentää työvoimaa, jolloin kotitaloudet vähentävät kulutusta jne.) kiihdyttävät laskukautta, etenkin silloin kuin kaikki sopeuttavat taseitaan samanaikaisesti.
Velan supistamisen kannalta myös rahaliitto itsessään sekä nykyinen makrotaloudellinen tilanne luovat omat haasteensa. Aiemmissa vastaavissa toipumisepisodeissa korkea nimellinen ja reaalinen kasvu, valuuttakurssin devalvoituminen ja kevyt rahapolitiikka ovat tukeneet tasesopeutumista. Nyt inflaatio on alhainen, ja myös talouskasvun ennakoidaan pysyvän hitaana. Tämä tarkoittaa sitä, että itse velkatasoihin on pureuduttava perinteistä enemmän. Myöskään julkinen sektori omine vaikeuksineen ei pysty tukemaan yksityisen sektorin sopeutumista samalla tavalla kuin historiassa. Monille euroalueen maille tilanne on hankala. Vaihtokurssin devalvoituminen voi tapahtua vain sisäisesti hintojen ja palkkojen laskulla. Rahapolitiikan kanavien toimiessa puutteellisesti myöskään kevyt rahapolitiikka ei toimi normaalisti. Ongelmat eivät koske kaikkia maita suoraan. Globaali talousjärjestelmä ja yhteisvaluutta tuovat kuitenkin ongelmat varomattomille takaovesta sisään.
Vuoden 2014 painopisteet
Vaimean kasvun ja noidankehien dilemma alkaa todennäköisesti purkautua hiljalleen sitä mukaa kuin tiettyihin epäluottamusta luoviin tekijöihin saadaan selkeyttä. Sanat luottamus ja uskottavuus eivät ole vain tyhjiä hokemia. Tältä osin euroalueen kuluvan vuoden prioriteettilista näyttää seuraavalta:
- Pankkisektorin korjaaminen ja pankkiunionin viimeistely. Pankkien todelliseen kuntoon liittyy edelleen epäilyjä. EKP:n ennen pankkien yhteisen valvonnan aloittamista suorittamien pankkien tasearvioiden (mm. arvostukset ja riskipitoisuus) sekä yhteistyössä EBA:n kanssa tehtävien stressitestien merkitystä ei voi liioitella. Tämä on tilaisuus, missä menneisyyden synnit tulisi kyetä hoitamaan pois. Jos lopputuloksena löytyy pääomitustarpeita, ne tulisi hoitaa mm. uudella pääomalla tai vastuuttaa sijoittajia kantamaan riskiä. Jos tämä ei ole mahdollista, viime kädessä jälkihoidosta vastaavat vastuussa olevat jäsenmaat. Harjoitus ei saa tuottaa lopputulosta, joka varjostaisi EKP:n ja laajemminkin pankkiunionin uskottavuutta.
- Sijoittajavastuusääntöjen voimaantulo vuoden 2015 alusta on suuri henkinen askel ainaisesta veronmaksajien takauksesta markkinaehtoisempaan ja terveempään taakanjakoon. Tätä ajatusmaailman muutosta täydentää epäterveiden pankkien alasajoa varten rakennettu eurooppalainen kriisinratkaisuväline, johon liittyen pikainen sopu olisi omiaan lisäämään rahoitusmarkkinoiden vakautta ja uskottavuutta.
- Irlannin ja Espanjan onnistuneet ulospääsyt ohjelmistaan ovat olleet merkittäviä positiivisia signaaleja sille, että sopeutusohjelmakierre on mahdollisuus katkaista. Portugalin sopeutusohjelma päättyy loppukeväästä ja on seuraava koetinkivi – pääseekö maa kuiville ilman sopeutusohjelman jälkeistä turvaverkkoa. Irlantiin verrattuna Portugalin korkotaso on tässä vaiheessa aavistuksen korkeampi ja rahoituspuskurit pienemmät, mutta viimeaikaiset taloustunnelmat ovat olleet rohkaisevia. Sen sijaan Kreikan ohjelman toteutus on jälleen vastatuulessa.
- EKP:n rooli on ollut keskeinen yhteisvaluutan vakauden viimeisenä lukkona. EKP:kin toimii voimakkaiden ristipaineiden välissä: onko euro ulkoisesti liian vahva, pitäisikö pelätä inflaatiota vai deflaatiota? Mihin asettaa ohjauskorko, kun yhdet kasvavat ja toiset taantuvat? Alkaneen vuoden kestomissio lienee edelleen se, miten pankkien välinen rahaliikenne saataisiin toimimaan. Tämä on luonnollisesti sidoksissa pankkien taseiden kuntoon ja läpinäkyvyyteen.
- Jäsenmaiden omat toimet kasvua tukevan finanssipolitiikan ja rakenteiden uudistamisen osalta. Keskiössä ovat etenkin työmarkkinauudistukset; pitkäaikaistyöttömyyden riskeinä työvoiman koulutustason rapistuminen sekä kohtaanto-ongelmat. Euroopan on sopeuduttava siihen, että globaaleilla työmarkkinoilla standardit ovat hyvin erilaiset.
Enää kvanttihyppy, niin se on siinä!
Angela Merkelin mukaan tarvitaan vielä kvanttihyppy, jotta euroalueen kriisi olisi selätetty. Se, että ”dramaattisen parannuksen” jälkeen tarvitaan vielä jättiloikka, kuvannee karuudessaan sitä, miten pahaan jamaan euroalue tosiasiassa ajautui ja miten pitkä matka pohjalta on pois. Vuonna 2014 vaikutetaan kuitenkin jälleen moniin Euroopan tulevaisuudenkuviin: siihen, minkälaisessa kunnossa Eurooppa ottaa vastaan vanhentuvan väestörakenteen – siihen, miten paljon tämän päivän nuoret maksavat aikanaan tästä kriisistä – ja ylipäänsä siihen, minkälaiseen sosiaaliseen malliin Euroopassa on jatkossa varaa. Reagoimattomuudella tai puolittaisilla toimilla viritetään aikapommia, joka räjähtää silmille seuraavassa taantumassa. Myöskään japanilainen hitaan näivettymisen skenaario ei kuulosta erityisen houkuttelevalta. But Europe delivers. On vaikea olla olematta optimisti.
Jani Pitkäniemi
Kirjoittaja on talous- ja rahoituskysymysten erityisasiantuntija EU-edustustossa.
