Päätökset EU:n ilmasto- ja energiatavoitteista siirtyivät syksyyn
Maaliskuun Eurooppa-neuvoston oli tarkoitus keskittyä EU:n ilmasto- ja energiatavoitteisiin vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Päämiesten keskusteluissa päähuomion veivät kuitenkin Ukraina ja Venäjä. Päätökset ilmasto- ja energia-asioista siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan – mikä oli ehkä odotettavissa muutenkin. Toisaalta EU:n riippuvuus Venäjältä tuotavasta kaasusta toi nyt oman lisäsävynsä keskusteluihin ilmasto- ja energiapolitiikan suunnasta.
EU:n nykyiset laillisesti sitovat tavoitteet ulottuvat vuoteen 2020 saakka. Uusia linjauksia tarvitaan sekä luomaan investointivarmuutta että mahdollistamaan EU:n aktiivinen panostus uuden kattavan ilmastosopimuksen aikaan saamiseksi.
Euroopan komissio julkisti ehdotuksensa uusista ilmasto- ja energiapolitiikan kehyksistä tammikuussa 2014. Komissio ehdottaa kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteeksi 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU on jo sitoutunut vähentämään päästöjään vähintään 80 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. 40 prosentin vähennys vastaa komission mukaan kustannustehokasta polkua tavoitteeseen. Uusiutuvan energian osalta komissio ehdottaa osuuden nostamista EU-tasolla 27 prosenttiin, ei sen sijaan kansallisia tavoitteita.
Keskustelua leimaa aiempaa vahvemmin halu linkittää toisiinsa ilmastotavoitteet, teollisuuden kilpailukyky ja energian saatavuuden turvaaminen sekä energian hinnan kohtuullisuus. Nämä eivät ole vastakkaisia tavoitteita, vaan kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla voidaan myös luoda markkinoita cleantechille ja uusia työpaikkoja. Samalla myös energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyvystä on huolehdittava.
Ilmastotavoite jakaa jäsenmaita
Komission ehdotus vain yhdestä jäsenmaatasolla sitovasta tavoitteesta saa laajaa tukea jäsenmailta – vaikka muutamat haluaisivatkin jatkaa nykyisen kolmen sitovan tavoitteen mallia. Joustavuutta ja kustannustehokkuutta peräänkuuluttavat useimmat.
Ilmastotavoitteen tiukkuus ja aikataulu sen saavuttamiseksi sen sijaan jakaa mielipiteitä. Osa jäsenmaista, etunenässä Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska, katsoo, että 40 prosentin tavoite on minimi. Suurin osa, myös Suomi, pitää tavoitetta perusteltuna. Eräät itäisen Euroopan maat, tiukimpana Puola, eivät ole valmiita hyväksymään 40 prosentin tavoitetta ja peräänkuuluttavat lisäanalyysejä maakohtaisista vaikutuksista ja taakanjaosta ennen päätöksentekoa. Ne myös katsovat, että taakanjako pitäisi tehdä bruttokansantuotteen perusteella, kuten edellisenkin paketin yhteydessä. Muut korostavat kustannustehokkuutta – päästöjä tulee vähentää erityisesti siellä missä se on edullisinta, ja kaikkien tulee kantaa kortensa kekoon. Etenkin kivihiilestä riippuvainen Puola jarruttelee päätöksentekoa ja katsoo, ettei EU:lla ole tarvetta päättää omista tavoitteistaan ennen muita.
Vaikka maaliskuun Eurooppa-neuvostossa ei vielä saatu sopua ilmastotavoitteesta, todetaan päätelmissä, että ’2030-tavoite on linjassa vuoden 2050 tavoitteen kanssa, ja että se perustuu komission ehdotukseen’ – mikä epäsuorasti viittaa nimenomaan 40 prosentin tavoitteeseen.
Päästökaupan roolia keskeisenä EU:n ilmastopolitiikan välineenä ei aseteta kyseenalaiseksi. Jäsenmaiden enemmistö katsoo, että päästökauppajärjestelmää tulee vahvistaa ja uudistaa. Neuvottelut ovat jo käynnissä komission ehdottamasta uudesta markkinavakausvarannosta, joka ennalta sovittujen sääntöjen puitteissa vastaisi kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseen järjestelmässä.
Lisää joustavuutta energiasektorille
EU:n 2020-tavoitteet sisältävät erilliset jäsenmaakohtaiset tavoitteet uusiutuvalle energialle. Vaikka uusiutuvan energian osuus onkin noussut, on se tuonut mukanaan myös ongelmia, erityisesti tukien muodossa.
Epätasapainoinen kilpailutilanne eri energiamuotojen välillä on paradoksaalisesti johtanut jopa fossiilisten polttoaineiden tukemiseen. Komission ajatus on tarjota jäsenmaille enemmän vapautta lisätä uusiutuvan energian osuutta maakohtaisesti parhaalla tavalla. Mikäli päämiehet pääsevät sopuun vähintään 27 prosentin EU-tason lisäystavoitteesta, luovat jäsenmaat omat kansalliset suunnitelmansa yhteistyössä naapurivaltioidensa kanssa. Komissio toivoo, että jäsenmaiden välinen solidaarisuus auttaa saavuttamaan tarvittavan yhteismäärän.
Suomi on kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian tuotantoaan, mutta matkalla on vielä muutama risu – tai ehkä kokonainen metsä. Suurin osa Suomessa tuotetusta uusiutuvasta energiasta on puupohjaista. Komissio on pitkään valmistellut kiinteälle biomassalle kestävyyskriteereitä. Ehdotuksen antaminen on lykkääntynyt kerran jos toisenkin, mutta siitä ei ole kokonaan luovuttu. Tulevan lainsäädännön epävarmuus jarruttaa osaltaan Suomen innokkuutta sitoutua uusiutuvan lisäämiseen.
Toinen energiasektorin tavoite vuodelle 2020 koskee energiatehokkuuden parantamista. Näyttäisi siltä, että komissio olisi luopumassa jäsenmaita sitovasta tavoitteesta. Tämä kuitenkin varmistuu vasta kesällä 2014 tehtävän energiatehokkuusdirektiivin arvioinnin jälkeen. Komission sisältä on kuulunut erilaisia näkemyksiä, mutta sekä energia- että ilmastokomissaarit ovat peräänkuuluttaneet sitovaa energiatehokkuustavoitetta. Muun muassa rakennusten energiatehokkuudessa olisi EU-tasolla paljon parannettavaa.
Liikenteen vastuullisuus
Suomelle tärkeä paketista uupuva ehdotus on se, miten liikenteen biopolttoaineisiin suhtaudutaan vuoden 2020 jälkeen. Nykyisin unionissa on tavoitteena nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus liikenteessä 10 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Suomen kansallinen tavoite on 20 prosenttia. Komission mukaan biopolttoaineiden käyttö ei nykyisillä toimilla tulisi liiemmälti lisääntymään.
Selvää kuitenkin on, että mikäli päämiehet sitoutuvat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 40 prosentilla, on myös liikenteen päästöihin puututtava. Liikenteen päästöt Suomessa muodostavat noin neljänneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Yksi päästöjä vähentävä toimi on lisätä biopolttoaineita. Suomalaiset yritykset ovat vuonna 2009 sovitun uusiutuvan energian direktiivin myötä lähteneet innokkaasti mukaan kehittämään erilaisia vaihtoehtoja biopolttoainemarkkinoille. Tätä haluamme tukea myös vuoden 2020 jälkeen.
Biopolttoaineet ovat yksi energiapolitiikan vaikeimpia neuvottelukysymyksiä. Biopolttoainetuotanto on tuonut mukanaan myös joukon negatiivisia vaikutuksia. Tuotantoon liittyy merkittäviä maankäytön muutoksia ja niistä johtuvia ilmastopäästöjä. Lisäksi huolena on biopolttoaineiden viemä viljelytila ruokatuotannolta. Näihin ongelmiin on tarkoitus puuttua ILUC-direktiivillä, jolla yritetään kannustaa ei-ruokapohjaiseen, jätteitä ja tähteitä hyödyntävään tuotantoon. Jäsenmaiden vastakkaiset kannat ovat kuitenkin pysäyttäneet neuvottelut toistaiseksi. Epävarmuus huolestuttaa sekä biopolttoainetuotannon kannattajia että vastustajia. Suomi ja useat muutkin jäsenmaat haluaisivat kuitenkin EU-toimin ohjata valmistusta vastuullisempaan suuntaan, kehittyneisiin biopolttoaineisiin.
Takaisin sorvin ääreen
Maaliskuun Eurooppa-neuvosto antoi pitkän listan lisätehtäviä niin komissiolle kuin jäsenmaille. Lisäselvityksiä halutaan muun muassa tavoitteiden jäsenmaakohtaisista vaikutuksista, reilusta taakanjaosta, hiilivuodon eli teollisuuden mahdollisen siirtymisen löyhemmän ilmastopolitiikan maihin, estämisestä sekä uudesta hallintojärjestelmästä.
Eurooppa-neuvosto palaa kesäkuun kokouksessaan asiaan, mutta päätöksiä odotetaan vasta lokakuussa. Tuhannen taalan kysymys on etenkin se, millä Puola saadaan mukaan – päätökset kun on tehtävä yksimielisesti.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon järjestää syyskuussa valtionpäämiehille ilmastohuippukokouksen, jossa EU:lta ja muilta suurilta talouksilta toivotaan signaalia niiden tulevista sitoumuksista. Uudesta, kaikkia maita sitovasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta on tarkoitus sopia Pariisissa loppuvuodesta 2015.
Varsinaiset lainsäädäntoehdotukset tavoitteiden toimeenpanemiseksi jäänevät suosiolla seuraavan EU-komission tehtäväksi. Ilmasto- ja energia-asiat pysyvät korkean poliittisen tason keskustelussa ja Eurooppa-neuvoston agendalla pitkään.
Marjo Nummelin ja Sanna Ek
Kirjoittajat vastaavat EU-edustustossa ilmasto- ja energiapolitiikasta
