Viekö pankkiunioni kohti liittovaltiota?
– EU on aina ollut liittovaltion ja kansainvälisen järjestön sekamuoto. Liittovaltiollisia ominaispiirteitä siinä ovat mm. yhteinen valuutta, yhteinen alue ulkorajoineen, ylikansallinen oikeus- ja päätöksentekojärjestelmä sekä myös kehittyvä unionin kansalaisuus. Talous- ja velkakriisin yhteydessä keskusteltiin tarpeesta lisätä unionin talous- ja finanssipoliittista valtaa yhdenmukaisemman talouskehityksen varmistamiseksi unionin alueella ja tulevilta kriiseiltä suojautumiseksi. Tässä yhteydessä myös pankkien valvonta ja pankkikriisien hoito päätettiin siirtää aiempaa vahvemmin EU:n tasolle. Euroopan keskuspankin yhteyteen perustetussa pankkivalvontaelimessä tarkastetaan yksityiskohtaisesti pankkien vakavaraisuutta ja niihin liittyviä riskejä. Kriisipankkien alasajoon tai tukemiseen keskittyvä kriisinratkaisumekanismi puolestaan on perustettu tästä erillisenä unionin virastona, jolla on myös vähitellen koottava oma rahasto käytössään. Pankkiunionin kolmas vaihe, eli yhteinen talletussuojajärjestelmä on vielä keskustelun asteella.
– Pankkiunionin perustaminen siirtää aiemmin jäsenmaiden tasolla hoidetun pankkivalvontatehtävän aiempaa vahvemmin EU:n puitteisiin ja lisää sillä tavoin unionin toimielinten valtaa. Järjestelmään liittyvät rahoitusmekanismien – jo perustetun kriisinratkaisurahaston ja mahdollisen myöhemmin toteutettavan yhteisen talletussuojajärjestelmän voidaan nähdä perustuvan ajatukseen unionimaiden (tai euroalueen maiden) yhteisvastuusta pankkien valvonnassa. Tässä vaiheessa rahaston koko ei kuitenkaan ole kovin suuri ja jäsenmaat säilyttävät ainakin toistaiseksi keskeisen roolinsa sen käyttöön liittyvässä päätöksenteossa.
– Monien muiden unionin poliittisten hankkeiden tapaan pankkiunioni ei siis ole mitenkään ratkaisevassa roolissa unionin liittovaltiokehityksessä, vaan pitää unionin yleisen olemuksen tavoin sisällään sekä yhteisen vastuun ja varautumisen elementtejä samoin kuin jäsenvaltioiden vahvan valta-aseman.
