Puola on edelleen toista maata
Puolan ulko- ja sisäpolitiikkaa leimaa Ukrainan kriisi sekä epävarmuus ja huolestuneisuus Venäjän poliittisista tavoitteista, kirjoittaa suurlähettiläs Jari Vilén loppuraportissaan Varsovasta.
Jaakko Okker kirjoitti vuonna 1965 Puolaa käsittelevässä kirjassaan, että Puola on toista maata. Tämä väittämä pätee minusta edelleen.
Puola poikkeaa eurooppalaisesta valtavirrasta EU-myönteisyydessä – edelleen 86 prosenttia kansalaisista kannattaa jäsenyyttä – ja talouskasvussa – Puolan talous on kasvanut joka ikinen vuosi viimeisen 20 vuoden aikana.
Kun nyt lähden lyhyen mutta intensiivisen suurlähettiläskauden jälkeen, Puola-kuva on muuttumassa radikaalilla tavalla. Talouskasvu jatkuu edelleen, mutta poliittinen vakaus on vaihtunut poliittiseen epävarmuuteen, ja vuoden 2015 vaalien ennustetaan tuovan muutoksen myös Puolan EU-politiikkaan.
Kaksi vuotta sitten Puola–Venäjä-suhdetta olisi voinut kutsua jännittyneeksi mutta pragmaattiseksi. Pääministeri Donald Tuskin tavoitteena oli luoda toimiva yhteistyösuhde Venäjän kanssa, joka etenisi ennen kaikkea taloudellisen yhteistyön kautta ja sen poliittisen liikkumavaran puitteissa.
Ukrainan kriisi muutti kuitenkin tämän kaiken. Venäjä on jälleen uhka, jonka perimmäisiä tavoitteita ei tiedetä.
Puola, Ukraina ja Venäjä
Puolan ulko- ja sisäpolitiikkaa leimaa Ukrainan kriisi sekä epävarmuus ja huolestuneisuus Venäjän poliittisista tavoitteista. Tämä kriisi heijastuu myös Puolan sisäpoliittiseen toimintaan.
Jo ennen Ukrainan kriisiä Puola ilmoitti julkisesti sen ainoan turvallisuuspoliittisen uhkan tulevan Venäjältä, ja tätä uhkaa vastaan maa on varustautunut ja tulee tekemään niin myös tulevaisuudessa. Puola katsookin Venäjää korostetusti historiallisesta perspektiivistä.
Suhdetta Venäjään varjostaa puolalaisten kannalta synkkä menneisyys: Puolan jaot, kommunismi ja kylmä sota, toinen maailmansota ja Katynin joukkomurha sekä tuoreimpana Smolenskin lento-onnettomuus.
Suomalaisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka traumaattinen kokemus Smolenskin lento-onnettomuus oli puolalaisille. Puolan ja Venäjän suhteiden kehityksen kannalta huomattavaa on – akuutin kriisin lisäksi – erityisesti se, että maiden väliltä puuttuvat pysyvät yhteistyörakenteet ja aktiivinen viranomaisyhteistyö, jota esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä on.
Puola on hyvin riippuvainen venäläisestä energiasta. Huomattava osa Puolan käyttämästä kaasusta ja öljystä tulee Venäjältä: maakaasusta noin 70 prosenttia ja öljystä yli 90 prosenttia.
Jo ennen Ukrainan kriisiä energiaturvallisuus ja vaihtoehtojen etsiminen venäläisille raaka-aineille ovat nousseet keskeisiksi poliittisiksi kysymyksiksi.
Puola onkin ollut se EU-jäsenvaltio, joka on parhaiten kyennyt myös hyödyntämään Ukrainan kriisin mukanaan tuomat mahdollisuudet. Pääministeri Tusk on muun muassa lanseerannut Euroopan energiaunionin aloitteen, ja maalla on suuret odotukset Swinoujscieen rakennettavan nesteytetyn maakaasun LNG-terminaalin suhteen.
Puolassa kuitenkin ymmärretään kriisin pitkittymisen seuraukset ja sen tuomat mahdolliset taloudelliset riskit.
Nämä riskit ovat nyt realisoitumassa. EU:n uusimpien heinäkuun pakotepäätösten seurauksena puolalaisten hedelmien ja kaalien vienti Venäjälle on kielletty ja uusia vastatoimia odotetaan.
Puola on tietoisesti profiloitunut aktiivisena idänpolitiikan tekijänä EU:n sisällä. Yhden Puolan keskeisistä saavutuksista voi kiistatta sanoa olevan EU:n itäinen kumppanuus. Erityisesti Puolan rajanaapurit Valko-Venäjä ja Ukraina ovat Puolalle tärkeitä kumppaneita ja varsinkin Ukrainan lähentyminen EU:n kanssa on ollut Puolan yksi keskeinen ulkopoliittinen tavoite.
Puolan turvallisuuden kova ydin on Natossa
EU- ja Nato-jäsenyyksien toteutumisen jälkeen Puola on osoittanut oman sotilaallisen kykynsä ja valmiutensa niin Irakissa kuin Afganistanissakin. Nämä operaatiot ja niistä saadut kokemukset ovat vahvasti muokanneet Puolan armeijaa, sen toimintaa sekä nyt käynnissä olevia kehityssuunnitelmia.
Puola pitää Venäjää kasvavana turvallisuuspoliittisena uhkana ja se myös varustautuu määrätietoisesti tätä uhkaa vastaan.
Vaikka maa ei usko laajamittaiseen konfliktiin Venäjän kanssa, Ukrainan viimeaikaiset tapahtumat ja maan sisäinen kehitys ovat sen mielestä lisänneet vaaraa alueellisiin konflikteihin tavalla, jota on vielä vaikea arvioida.
Puola on yksi niistä harvoista EU-jäsenvaltioista, jossa on olemassa sekä laaja poliittinen tuki että taloudellinen kyky sijoittaa lisää omaan puolustukseensa.
Osana Ukrainan kriisiä ja Naton sisäistä keskustelua Puola ilmoitti kesäkuussa, että se tulee nostamaan puolustusmenonsa 1,95 prosentista bruttokansantuotetta kahteen prosenttiin BKT:sta.
Kymmenen EU-vuotta tuonut Puolalle ystäviä ja vaikutusvaltaa
Toukokuussa 2014 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Puolan EU-jäsenyyden alkamisesta. Tuona aikana Puolasta on tullut yksi EU:n menestystarinoista. Maa on kymmenessä vuodessa kypsynyt yhdeksi EU:n voimakkaimmista jäsenvaltioista, joka on vaatimassa sille kuuluvaa paikkaa EU:n suurimpien jäsenvaltioiden joukossa.
Puolalaiset ymmärtävät maansa EU-jäsenyyden materiaalisen ja henkisen arvon. EU-jäsenyys ja sen mukanaan tuoma talouskasvu sekä runsaat EU-rahat ovat muuttaneet kaikkien puolalaisten elämää ja antaneet toivoa paremmasta.
Vapaa liikkuvuus on poistanut eristäytymisen tunteen ja avannut työmarkkinat ahkerille ja osaaville puolalaisille kaikkialla Euroopassa
Puolan bruttokansantuote on viimeisen kymmenen vuoden aikana käytännössä kaksinkertaistunut niin, että se on nyt noin 67 prosenttia EU:n keskiarvosta. Lisäksi Puolan tavoitteena on saavuttaa EU:n 75 prosentin BKT-keskiarvo vuoteen 2020 mennessä sekä nousta G20-maaksi vuoteen 2022 mennessä.
Puolan EU-valtatiellä on oikeastaan vain kaksi estettä: Puolan yhä puuttuva eurojäsenyys sekä puolalaisten äänestäjien epävarmuus.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuoden 2015 vaaleissa Puolan kansa antaa epäluottamuslauseen nykyiselle hallitukselle ja samalla myös sen EU-politiikalle.
On täysin mahdollista, että Puolan tavoite EU:n ytimiin pyrkimisestä voi hyvin nopeasti vaihtua kasvavaan euroskeptisyyteen ja kansallismielisyyteen.
Miten käy EU-myönteisen linjan?
Jos parlamenttivaalit voittaa nykyinen kansalaisfoorumin (PO) ja talonpoikaisliiton (PSL) muodostama hallituskoalitio, Puolan EU-politiikan voi ennustaa jatkuvan pitkälti entisenlaisena vuosien 2015–2019 vaalikauden ajan.
Ratkaisevaa tässä tapauksessa olisi se, milloin ja millä tavoin hallitus pyrkisi viemään Puolan euroon. Jos Puola ei vielä vuoden 2019 vaalienkaan jälkeen kykene liittymään euroon, maata uhkaa ajautuminen marginaaliin, ja sen kunnianhimoiset tavoitteet EU:n ydinvaltiona toimimisesta voidaan unohtaa.
Tällä hetkellä todennäköisintä on kuitenkin se, että vuoden 2015 syksyn parlamenttivaalien jälkeen Puolaa johtaa nykyisen pääoppositiopuolue Laki ja oikeuden (PiS) puheenjohtaja Jaroslaw Kaczynski. Jos hän nousee vaalien voittajaksi, on epätodennäköistä, että hän olisi valmis jatkamaan nykyisen pääministeri Tuskin EU-poliittista ja -ideologista linjaa.
Kaczynskin mahdollisen vaalivoiton voi odottaa lisäävän Puolan kansallismielisyyttä ja euroskeptisyyttä sekä jyrkentävän maan kantoja Venäjään entisestään. Kaczynski on myös avoimesti tukenut katollisen kirkon arvoja ja epäluuloja EU:n integraatiota kohtaan.
Puola palannee myös perinteisiin liittolaisiinsa, Visegrad-maihin, sillä Kaczynski on muun muassa avoimesti tuonut esille ihailunsa pääministeri Viktor Orbanin toimintaa kohtaan Unkarissa.
Noin vuoden kuluessa tästä hetkestä Puola voi jälleen kerran osoittaa olevansa toista maata muuhun eurooppalaiseen valtavirtaan verrattuna. Puolan toistaiseksi suoralta näyttävä EU-valtatie voikin kansan niin tahtoessa yllättäen muuttua jälleen aitovierillä vaeltamiseksi.
Jari Vilén
/>
