Kaikki kahtena
”If this is not a civil war, then what is?”
Näin lakonisesti totesi korkea-arvoinen EU virkamies Libyasta, jossa on tällä hetkellä kaksi pääministeriä sekä kaksi itseään armeijan komentajaksi kutsuvaa. Lisäksi maassa on toiminut kaksi kilpailevaa instituutiota, jotka katsovat olevansa maan parlamentti. Toisen, vaaleilla valitun parlamentin Libyan korkein oikeus julisti juuri laittomaksi, mikä sekavoittaa tilannetta entisestään.
Vuoden 2011 arabikevään seurauksena ja länsimaiden ilmatuen avustuksella Libyaa vuosikymmenet hallinnut omalaatuinen johtaja Muammar Gaddafi syrjäytettiin. Ensimmäiset Gaddafin-jälkeiset vaalit kesällä 2012 olivat onnistuneet, ja Libya näytti saavan jälleenrakennuksen käyntiin. Optimismia lisäsi se, että Libya on öljyvarojensa vuoksi kohtuullisen varakas maa.
Gaddafin perintönä valtiorakenteet olivat kuitenkin olemattomat. Hallintoa, kuten se EU-maissa ymmärretään erilaisine ministeriöineen, virastoineen ja virkamiehineen, ei käytännössä ollut. Esimerkiksi uutta kansallista armeijaa ja poliisia ollaan vasta rakentamassa. Demokraattinen siirtymäprosessi ei ole siten edennytkään hallitusti vaan vallasta taistellaan asein. Edustukselliset elimet ja valtiolliset laitokset ovat joutuneet painostuksen ja väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi.
Kesällä 2014 maassa leimahtivat kiivaimmat aseelliset yhteenotot sitten vuoden 2011 tapahtumien. Islamistinen Misratan prikaati valtasi Tripolin lentokentän kansallismieliseltä Zintanin prikaatilta elokuun alussa ja kontrolloi nyt pääkaupunkia ja hallintorakennuksia. Itä-Libyassa taistelut jatkuvat ääri-islamististen ryhmien kuten Ansar Al-Sharian ja Khalifa Haftarin kansallismielisten joukkojen välillä. Levottomuudet ovat levinneet myös maan eteläosiin.
Konfliktia pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan YK:n johdolla. YK:n pääsihteerin erityisedustaja Bernardino León on aktiivisesti edistänyt poliittista vuoropuhelua keskeisten osapuolten välillä. Lisäksi YK:n poliittinen missio UNSMIL toimii Libyassa Tunisista käsin. Poliittisen ratkaisun saavuttaminen on ennakkoedellytys turvallisuustilanteen vakauttamiselle.Tämä puolestaan mahdollistaisi käytännössä pysähtyneen, demokratiaan tähtäävän siirtymäprosessin elvyttämisen.
Libyan epävakaus säteilee Eurooppaan laittomien aseiden ja terrorismin leviämisen sekä laittoman siirtolaisuuden kautta. Yli 100,000 siirtolaista on saapunut Italiaan tänä vuonna, heistä noin 90 prosenttia Libyasta. Yli puolet siirtolaisista on alun perin paennut Eritreasta, Syyriasta ja Malista, mutta enenevästi myös Libyasta sen heikkenevän turvallisuustilanteen johdosta.
Euroopan komissio yhdessä jäsenmaiden kanssa on suurin humanitaarisen avunantaja Libyassa. Lisäksi EU:lla on toiminnassa rajavalvontamissio (EU Border Assistance Mission, EUBAM), jonka tavoitteena on kouluttaa libyalaisia maa-, meri- ja ilmarajavalvonnassa. Missiota johtaa suomalainen Antti Hartikainen. Vaikeutena on ollut poliittisten myllerrysten keskellä löytää vastapuoli EU-yhteistyölle, libyalaisosapuolen vaihtuessa välillä äkistikin sisäpoliittisen tilanteen muuttuessa.
Libya on säännöllisesti EU:n ulkoministerien ulkoasiainneuvoston agendalla. Lokakuussa ulkoasiainneuvosto antoi Libyaa koskevat päätelmät, joissa tuomitaan osapuolten väkivalta ja siviiliväestöön kohdistuneet hyökkäykset, annetaan tuki YK:n johtamalle rauhanprosessille sekä todetaan EU:n etsivän keinoja tukea YK:n toimia.
Saija Nurminen
Kirjoittaja on lähetystöneuvos, joka vastaa EU-edustustossa muun muassa Eteläisestä naapurustosta
