Kaikki kotiinpalaajat eivät ole tervetulleita
Euroopasta on lähtenyt Syyrian ja Irakin sota-alueille tuhansia vapaaehtoisia taistelijoita. Ilmiö sinänsä ei ole uusi, mutta lukumäärältään vastaavaa taistelijoiden virtaa ei lähihistoriasta löydy. EU:n jäsenmaissa huolestuttaa erityisesti konfliktialueilta palaavien radikalisoituneiden henkilöiden aiheuttama terroriuhka. Ennaltaehkäisy on avainasemassa, mutta ilmiön torjuminen edellyttää myös toimivaa yhteistyötä sekä eri politiikanalojen välillä että kansainvälisesti.
Ulkomaalaistaistelijat yhdistetään yleensä Syyrian tai Irakin konfliktiin. Kyse ei kuitenkaan ole näiden kriisien yhteydessä syntyneestä ilmiöstä. Afganistanin sotaan 1980-luvulla ja Jugoslavian hajoamisen jälkeiseen sisällissotaan 1990-luvulla osallistui ulkomaisia vapaaehtoisia. Myös Ukrainan tapahtumien yhteydessä on puhuttu sotatoimiin osallistuvista ulkomaalaistaistelijoista.
Ilmiö on kuitenkin näitäkin tapahtumia paljon vanhempi − on myös esitetty, että tuhat vuotta sitten Euroopasta Jerusalemiin lähteneet ristiretkeläiset olivat oman aikansa ulkomaalaistaistelijoita.
Syyrian sodassa taistelevien ulkomaalaisten lukumäärä on kuitenkin aivan toista luokkaa kuin aikaisemmissa konflikteissa. Todellista lukua ei tiedä kukaan, mutta Syyriassa ja Irakissa arvioidaan olevan noin 20 000 ulkomaalaistaistelijaa, joista 2000–3000 on eurooppalaisia.
Osallistuminen aseelliseen konfliktiin ei ole rikos, mutta osallistuminen taisteluihin terroristisessa tarkoituksessa on. Tämä ero on syytä pitää mielessä, kun puhutaan ulkomaalaistaistelijoista ja pohditaan ilmiön torjuntaan käytettäviä toimenpiteitä. Suomessa rikoslain terrorismisäännökset määrittävät sen, milloin taisteluihin osallistumisessa on kyse terrorismista.
EU:n piirissä ulkomaalaistaistelijoiden aiheuttamista ongelmista ja ilmiöön puuttumisesta on puhuttu tiiviisti jo runsaat kaksi vuotta. Suurimpana uhkana on nähty radikalisoituneiden taistelijoiden paluu takaisin kotimaahan, missä he saattavat syyllistyä väkivaltaisiin tekoihin. Tällöin tarkoitetaan nimenomaan edellä mainittua rikoslain alaista toimintaa.
Konfliktialueille lähteneiden ja sieltä palaavien aiheuttama uhka on todellinen. Uhka konkretisoitui viimeksi kuluvan vuoden keväällä, kun ampumavälikohtauksessa Brysselin juutalaismuseossa sai surmansa neljä ihmistä. Terrori-iskun tekijä oli hiljattain palannut Syyrian taisteluista Eurooppaan. Belgia kuuluu niihin jäsenmaihin, joista on lähtenyt erityisen paljon taistelijoita Syyriaan ja Irakiin. Suomestakin lähtijöitä on väkilukuun suhteutettuna runsaasti, Suojelupoliisi arvioi lukumääräksi noin 40.
Ulkomaalaisten taistelijoiden ilmiötä pyritään torjumaan monella tavoin, unionin tasolla pääasiassa oikeus- ja sisäasioiden piirissä, mutta myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Oikeus- ja sisäministerit päättivät vuoden 2013 kesäkuussa 22 toimenpiteestä ilmiön torjumiseksi. Toimenpiteet jakautuvat neljään alaan: ennaltaehkäisy, tietojen vaihdon parantaminen, ulkorajavalvonnan tehostaminen sekä oikeudelliset toimenpiteet.
Ilmiö ei kosketa kaikkia EU:n jäsenvaltioita samalla tavalla. Kesällä 2013 kahdeksan asiasta erityisen huolissaan olevaa jäsenmaata muodostivat tiiviimmän ryhmän, joka ryhtyi työstämään tarvittavia toimenpiteitä edelleen. Nämä toimenpiteet esiteltiin oikeus- ja sisäasioiden neuvostolle lokakuussa 2014. Ministerit päättivät tuolloin, että ehdotuksia ryhdytään tarkastelemaan unionitasolla yksityiskohtaisemmin. Työ on parhaillaan käynnissä, ja tilannekatsaus saadaan seuraavassa ministerineuvostossa joulukuun ensimmäisellä viikolla.
EU-tason keskusteluissa on painotettu keinoja ennaltaehkäistä taisteluun lähtemistä. Lähtemistä pyritään ehkäisemään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jopa kouluissa ja kuntatasolla. Toimenpiteisiin kuuluvat erilaiset valistuskampanjat ja vastapuheenvuorot taistelijoita rekrytoivien ryhmien todellisista tarkoitusperistä. Kumpikin osapuoli osaa käyttää taitavasti sosiaalista mediaa, ja internetin merkitys on huomattava, koska kohteena ovat pääosin nuoret. Ennaltaehkäisevinä toimina on esitetty myös kovempia keinoja, muun muassa matkustuskieltoja, joilla estettäisiin konfliktialueille lähteminen.
Keskustelua on käyty myös siitä, tulisiko radikaaleiksi todettujen, todennäköisesti uhan muodostavien taistelijoiden paluu kotimaahan estää. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kotimaahan saapumisen kielto ei loppujen lopuksi ole tehokas keino. Heidän mukaansa kielto toimisi vain taistelijoita rekrytoivien ryhmien eduksi, sillä se murentaisi palaajien identiteettiä kotimaahan kuulumisesta ja samalla vahvistaisi heidän kuulumistaan rekrytoiviin ryhmiin.
Ulkomaalaistaistelijoiden ilmiö on asettanut EU:n jäsenvaltiot tilanteeseen, jossa pelkät lainvalvontasektorin ja oikeusalan toimet eivät riitä. Tarvitaan yhteistyötä sekä monella eri politiikanalalla että tiettyjen kolmansien maiden kanssa.
Marja Kartila
Kirjoittaja on poliisiyhteistyön erityisasiantuntija
