Uutinen 17.12.2014

EU tukee YK:n erityisedustajan Syyria-suunnitelmaa

Syyria ja Irak olivat asialistan kärjessä kun EU:n ulkoministerit tapasivat Brysselissä 15. joulukuuta. Ministerit pohtivat konkreettisia keinoja tukea YK:n Syyria-erityisedustaja Staffan De Misturan ponnisteluja konfliktin ratkaisuksi. EU valmistelee parhaillaan alueellista strategiaa Irakin, Syyrian ja terroristijärjestö ISIL:in osalta. Suomea kokouksessa edusti ulkoministeri Erkki Tuomioja.

© Euroopan unioni
Ministeri Tuomioja keskusteli EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin kanssa maanantaina Brysselissä.
Ministeri Tuomioja keskusteli EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin kanssa maanantaina Brysselissä.

Ulkoministerit aloittivat kokouksensa jo sunnuntai-iltana, jolloin he tapasivat YK:n Syyria-erityisedustaja Staffan de Misturan. De Mistura pyrkii ratkaisemaan kriisiä alhaalta ylöspäin väkivaltaisuuksien jäädyttämisen avulla. Tarkoituksena on luoda edellytyksiä pysähdyksissä olevalle poliittiselle prosessille. De Mistura on ehdottanut, että sotatoimet jäädytettäisiin ensimmäiseksi Aleppon kaupungissa.

Ulkoministeri Tuomioja kannattaa suunnitelmaa: ”Se on tällä hetkellä ainoa tie eteenpäin”.

Myös EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini totesi kokouksen jälkeen EU:n antavan täyden tukensa De Misturan työlle. Mogherini kertoi EU:n lisäksi olevan valmis neuvottelemaan kaikkien alueellisten toimijoiden kanssa, joilla on mahdollisuus vaikuttaa kriisin ratkaisuun.

Kokouksessa hyväksytyissä päätelmissä ulkoministerit toistavat vetoomuksensa kriisin osapuoliin poliittisen prosessin edistämiseksi ja tuomitsevat jälleen kerran jatkuvat ihmisoikeusrikkomukset, joihin syyllistyvät pääasiassa Bashar al-Assadin hallinto ja eri terroristiryhmittyvät. Ministerit painottavat, että ainoa tie ulos konfliktista on Syyria-vetoinen poliittinen prosessi, joka johtaa nykyisen hallinnon vaihtumiseen.

Unioni tulee myös jatkamaan humanitaarisen avun toimittamista niin Syyriaan kuin naapurimaihin, jotka pakolaisvirtojen seurauksena ovat valtavan paineen alla. Syyrian humanitaarinen avustusoperaatio on tällä hetkellä suurin maailmassa, maan 21 miljoonasta asukkaasta yli puolet on avun tarpeessa. YK:n mukaan 7,6 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan taisteluja Syyrian sisällä, ja yli 3,2 miljoonaa on joutunut lähtemään lähinnä naapurimaihin.

Ministerit keskustelivat kokouksessaan lisäksi Irakin tilanteesta. EU tukee maan hallitusta, jonka odotetaan toimivan määrätietoisesti eri väestöryhmien tuomiseksi osaksi poliittista prosessia. Irakin turvallisuustilanne on heikko, ja terroristijärjestö ISIL pitää edelleen hallussaan laajoja alueita. Myös humanitaarinen tilanne on heikkenemässä talven kynnyksellä.

EU:ssa laaditaan parhaillaan alueellista strategiaa, joka kattaa Syyrian ja Irakin sekä terroristiryhmä ISIL:in vastaisen taistelun. Strategia kartoittaa EU:n keinovalikoimaa vastata alueen kriisiin. Sen odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2015.

Muita kokouksen aiheita olivat Bosnia-Herzegovina, Libya, Ebola ja Ukraina.

Lisätietoa:

Neuvoston href="http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/EN/foraff/146293.pdf" target="_blank">tiedote (englanniksi)