Uutinen 25.2.2015

Vuonna 2015 myönnetyt valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen

Kuva: Eurooppatiedotus

Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen suunnattujen valtionavustusten tarkoituksena on Euroopan unioniin liittyvän tietouden ja keskustelun lisääminen Suomessa. Erityisinä painopisteinä vuoden 2015 haussa olivat perustieto EU:n toiminnasta, Suomi 20 vuotta EU:ssa –merkkivuosi,  talouskysymykset, EU:n ulkosuhteet ja EU:n kehitysyhteistyön teemavuosi.

Hakumenettelyn kautta haettava avustussumma oli 199 000 euroa.

Avustusta haki 8.12.2014 mennessä 38 järjestöä. Haetut summat olivat 4000 – 56 000 euroa. 

Avustusta myönnettiin seuraaville järjestöille:

Avoin Yhteiskunta ry

Biologian ja maantieteen opettajain liitto BMOL ry

Eettisen kaupan puolesta ry

EKSO Euroopan Kulttuuriyhdistys ry

ETY-yhdistys STETEn tuki ry

EU:n vastainen kansanrintama ry

Eurooppanaiset ry 

Eurooppanuoret ry 

EYP Finland ry

Kansallinen Sivistysliitto ry

Kansan Radioliitto ry

Kansanvalistusseura rs 

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys KEHYS ry

Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry

Kuurojen Liitto ry

Luonto-Liitto ry 

Maan ystävät ry

Maaseudun Sivistysliitto ry

Schuman-seura ry 

Spartacus-säätiö rs 

Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Suomen OneWorld-portaaliyhdistys ry

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry

Suomen Rauhanliitto ry

Suomen Sadankomitea ry

Svenska Bildningsförbundet r.f

Svenska Studerandes Intresseförning r.f

Tekniikka elämää palvelemaan ry

Tigern r.f (Ny Tid)

Työväen Sivistysliitto TSL ry

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry

Vasemmistofoorumi ry 

Venäläinen Kulttuuridemokraattinen liitto ry

Vihreä Sivistysliitto ry

Ydin-julkaisut ry 

Ulkoasiainministeriö tukee vuosittain kansalaisjärjestöjen Suomessa tapahtuvaa Euroopan unioniin liittyvää tiedottamista. Ministeriön Eurooppa-ja lähialueviestinnän yksikkö vastaa valtionavustuksista Eurooppa-tiedottamiseen. 

Lisätietoa:

Yksikönpäällikkö Riitta Swan
puh. +358 295 350 732
email. riitta.swan@formin.fi

Tiedottaja Juhana Tuomola
puh. +358 295 351 376
email. juhana.tuomola@formin.fi