Uutinen 22.4.2015

EU etsii keinoja Välimeren tilanteen helpottamiseksi

© MOAS
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) arvion mukaan Välimerellä on menehtynyt tämän vuoden aikana 1 727 Eurooppaan pyrkijää
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) arvion mukaan Välimerellä on menehtynyt tämän vuoden aikana 1 727 Eurooppaan pyrkijää

Sunnuntain vastaisena yönä Libyasta Italiaan matkalla ollut laiva joutui merihätään ja kaatui. Noin 800 ihmistä sai surmansa. Kyseessä on viimeisin pitkässä sarjassa Välimerellä tapahtuneita onnettomuuksia. EU reagoi tragediaan kutsumalla koolle sekä ulko- ja sisäministerien yhteiskokouksen että päämiesten huippukokouksen.

Ihmissalakuljetuksen vastainen taistelu, ihmishenkien pelastaminen, suurimman taakan kantavien jäsenmaiden tukeminen sekä yhteistyö lähtö- ja läpikulkumaiden kanssa ovat keskustelujen pääaiheita.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ilmoitti maanantaina ylimääräisen huippukokouksen koolle kutsumisesta.

”Tilanne Välimerellä on dramaattinen eikä voi jatkua entisellään. Me emme voi hyväksyä sitä, että sadat ihmiset menehtyvät yrittäessään päästä meren yli Eurooppaan”, Tusk vetosi.

Maanantaina myös EU:n sisä- ja ulkoministerit kokoontuivat Luxemburgissa yhteiskokoukseen käsittelemään tilannetta.

Ministerien keskustelun pohjaksi Euroopan komissio esitti kymmenen kohdan esityksen toimista, joilta toivotaan konkreettista apua maahanmuuttoliikkeen hallintaan. Näistä esiin nostettiin kolme asiakokonaisuutta, joiden käsittelyyn erityisesti keskitytään EU:n päämiesten tapaamisessa torstaina.

Huippukokouksessa tulevat olemaan esillä ennen kaikkea ihmissalakuljetuksen vastainen taistelu, mukaan lukien ihmissalakuljettajien alusten tuhoaminen, ihmishenkien pelastaminen Välimerellä sekä suurimpien muuttopaineiden alla olevien jäsenmaiden tukeminen muun muassa pakolaisten uudelleensijoittamisen avulla.

Ministerit päättivät myös lisätä diplomaattisia ponnisteluja siirtolaisuuden perimmäisiin syihin eli konflikteihin, köyhyyteen ja ihmisoikeusrikkomuksiin puuttumiseksi.

Suurin osa siirtolaisista tulee kaoottisessa tilanteessa olevan Libyan kautta. Ministerit korostivat Libyan konfliktin ratkaisemisen tärkeyttä, jotta maahan saataisiin kansallisen yhtenäisyyden hallitus.

Euroopan komissio on parhaillaan valmistelemassa Euroopan muuttoliikestrategiaa. Strategian mukaisesti EU haluaa muun muassa tukea laillisia maahanmuuton kanavia, taistella ihmiskauppaa vastaan sekä turvata EU:n ulkorajat. Muuttoliikestrategia julkaistaan toukokuussa.

Lisätietoa:

Neuvoston href="http://file:///C:/Users/um62107/Downloads/st08146.en15.pdf" target="_blank">lehdistötiedote ulko- ja sisäministerien yhteiskokouksesta (EN)
Komission kymmenen kohdan esitys (EN)
Komission lehdistötiedote ”Euroopan muuttoliikestrategia etenee”