Uutinen 6.5.2015

Eurooppa-viikolla pääteemana Suomen 20-vuotinen EU-jäsenyys

Eurooppa-päivää vietetään jälleen tällä viikolla. Erilaisia EU-tapahtumia järjestetään ympäri Suomea.

Suomi 20v EU

Pääteema: Suomi 20 vuotta EU:ssa

Tämän vuoden Eurooppa-viikolla järjestetyissä tapahtumissa muistetaan erityisesti Suomen kaksikymmentävuotista EU-jäsenyyttä. Myös EU:n kehitysyhteistyön  teemavuosi 2015 näkyy monessa tapahtumassa.

Eurooppatiedotus järjestää yhteistyössä Kainuun Europe Directin kanssa Eurooppa-päivän tapahtuman Kainuun maakuntakirjastossa Kajaanissa perjantaina 8.5. kello 9-12.30. Lisätietoja ohjelmasta löydät kalenteristamme.

Euroopan komission Suomen edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto järjestävät Eurooppa-päivän valtakunnallisen päätapahtuman Helsingissä lauantaina 9.5. Tapahtumassa nautitaan kakkukahvit Helsingin rautatieaseman Postihallissa klo 10–13. Kakkua on tarjolla 1000 ensimmäiselle. Juhlia tahdittaa EU Correspondents -bändi euroviisucovereineen ja lavalla kuullaan myös kevyttä jutustelua kuluneesta 20 vuodesta ja EU:n tulevaisuudesta.

Kansalaisjärjestöt järjestävät myös omia tapahtumiaan ympäri maata.  Osa näistä on saanut ulkoasiainministeriön tukea Eurooppa-tiedottamiseen.

Kuva: Eurooppatiedotus
Eurooppa-päivä 2014. Kuva: Eurooppatiedotus
Eurooppa-päivänä 9.toukokuuta järjestetään kaikissa EU-jäsenmaissa erilaisia Eurooppa-teemaisia tapahtumia. Kuva on Lasipalatsin Eurooppa-päivän juhlallisuuksista viime vuonna.

9.5. on Schumanin julistuksen vuosipäivä

Eurooppa-päivä (9. toukokuuta) on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä. Kyseessä on myös Schumanin julistuksen vuosipäivä. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa vuonna 1950 pitämässään puheessa Euroopalle uudenlaista poliittista ja taloudellista yhteistyötä, joka tekisi Euroopan maiden väliset sodat mahdottomiksi.

Schumanin ajatuksena oli perustaa eurooppalainen toimielin, joka hallinnoisi yhteisesti hiilen ja teräksen tuotantoa. Tällaisen elimen perustamista koskeva sopimus allekirjoitettiin noin vuotta myöhemmin. Robert  Schumanin ehdotusta pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.

Lisätietoa:

Eurooppa-viikon tapahtumia Eurooppatiedotuksen tapahtumakalenterissa: www.eurooppatiedotus.fi

Eurooppa-päivästä Euroopan komission Suomen edustuston verkkosivuilla

Schumanin julistus

Eurooppa-päivä Twitterissä: #Eurooppapäivä