EU tarvitsee uuden turvallisuusstrategian
Kolumni
EU:n turvallisuusympäristö on viime vuosina muuttunut merkittävästi. Tämä edellyttää unionilta oman asemansa, tavoitteidensa ja välineidensä uudelleenarviota. Uuden turvallisuusstrategian toivotaan myös luovan yhtenäisyyden tunnetta EU:n jäsenmaiden kesken.
Venäjä liitti Krimin niemimaan laittomasti itseensä vuosi sitten. EU:n eteläisessä naapurustossa moni Arabikevään maa on demokratiakehityksen sijaan ajautunut väkivallan kierteeseen. Toisaalta Lähi-idän konfliktit ja tulevaisuuden perspektiivien puute useissa Afrikan maissa on synnyttänyt ennennäkemättömän muuttovirran Välimeren yli Eurooppaan. Myös hybridiuhat ja kyberturvallisuus ovat nousseet turvallisuuspoliittisen keskustelun kestoteemoiksi.
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Federica Mogherini sai EU:n päämiehiltä eli Eurooppa-neuvostolta joulukuussa 2013 tehtävän arvioida kansainvälisessä ympäristössä tapahtuvien muutosten vaikutuksia ja raportoida jäsenmaille muutosten unionille tuomista haasteista ja mahdollisuuksista.
Niin kutsuttu strateginen tarkastelu valmistuu kesäkuun Eurooppa-neuvostoon mennessä, ja päämiehiltä odotetaan sen pohjalta Mogherinille mandaattia uuden turvallisuusstrategian laatimiseen. Edellinen strategia laadittiin vuonna 2003, ja sitä päivitettiin vuonna 2008. Muuttuneen toimintaympäristön lisäksi uudelle strategialle on tilausta myös jäsenmaiden yhtenäisyyden vahvistamiseksi.
Strategisen tarkastelun sisällöstä on jo saatu esimakua huhti-toukokuussa ulkoministereille annetuissa esityksissä sekä Brysselissä järjestetyssä, myös ajatushautomoille ja kansalaisjärjestöille suunnatussa keskustelutilaisuudessa.
Tarkastelussa kuvaillaan globaalin toimintaympäristön olevan aiempaa kilpaillumpi ja monimutkaisempi, niin hyvässä kuin pahassa. Ilmiöt, kuten terrorismi, ulkomaalaistaistelijat, muuttovirrat sekä ebolan kaltaiset, rajoja kunnioittamattomat taudit jne. tekevät maailmasta verkottuneen ja keskinäisriippuvaisen. Eritasoisiin konflikteihin johtavia tekijöitä on valtava määrä: hauraat valtiot, keskenään ristiriitaiset ideologiat ja identiteetit, kasvava eriarvoisuus, resurssien niukkuus, hybridisodankäynnin ilmiöt sekä kyberrikollisuus ja terrorismi. Seuraukset näkyvät myös EU:n alueella muun muassa kasvavina pakolaisvirtoina ja terrorismina.
Myös EU itse on aiempaa kiistellympi ja kohtaa kritiikkiä omalla alueellaan ja omien kansalaistensa taholta, mistä yksi merkki on kasvanut euroskeptisyys. Yhdysvallat on edelleen maailman johtovaltio, EU:n taloudellinen painoarvo pienenee ja muut kuin länsimaat nousevat taloudellisesti ja poliittiselta painoarvoltaan. Uusia blokkeja on näkyvissä, ja muun muassa Kiina ja Venäjä lähentyvät toisiaan. Maailmanlaajuisten voimakeskusten lisäksi on uusia nousevia alueellisia valtakeskuksia.
Haasteet ja mahdollisuudet
Globaalin toimintaympäristön muutokset tuovat EU:lle sekä haasteita että mahdollisuuksia. Suuri haaste on kylmän sodan jälkeinen eurooppalainen järjestys, johon geopolitiikka on tehnyt paluun, jossa turvallisuuspoliittinen ympäristö on koventunut, ja jossa Venäjä haastaa rajoja.
EU:n on myös pohdittava keinoja vakauttaa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän aluetta, jossa rakenteelliset heikkoudet ja uskonnolliset paineet ruokkivat konflikteja. Suhdetta köyhään, konfliktien riivaamaan Afrikkaan on arvioitava uudelleen, sillä kyseessä on myös suurten mahdollisuuksien maanosa. Huomiota vaatii lisäksi transatlanttinen suhde sekä turvallisuuskysymykset Aasiassa, jossa EU:lla on taloudellisia intressejä.
EU:lla on kansainvälisessä mittakaavassa poikkeuksellisen laaja ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan välineistö, joka kattaa diplomatian lisäksi muun muassa kehityspolitiikan ja -rahoituksen, kriisinhallinnan, kauppapolitiikan sekä ilmasto- ja energiapolitiikan.
Tämän työkalupakin sisältöä, vaikuttavuutta ja mahdollisten uusien työkalujen tarvetta tullaan pohtimaan strategiaa laadittaessa.
Strategia luo yhtenäisyyttä
Haasteisiin vastaamiseksi ja mahdollisuuksiin tarttumiseksi tarvitaan yhteinen, kokonaisvaltainen lähestymistapa. Korkea edustaja Mogherini korostaa prosessin olevan vähintään yhtä tärkeän kuin lopputuotteen: strategian laatimisen kautta voidaan löytää kansallisten intressien ohella yhteinen EU:n etu ja vahvistaa keskinäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä. Tarvitaan strategia, joka on EU-instituutioiden ja jäsenmaiden yhteinen, ja jossa myös kansalaiset ovat mukana. Strategia voi olla jopa tapa pelastaa eurooppalainen projekti.
Korkean edustajan mielestä turvallisuusstrategian ydintarkoitus on saada EU:n hyödyntämätön potentiaali täysimittaiseen käyttöön. EU:n taloudellisen vaikutusvallan vähentymisestä huolimatta EU on edelleen malli monen muun maanosan integraatiokehitykselle, ja unionin työkalupakki on todellakin kadehdittavan laaja.
Sekä strategisen tarkastelun että tulevan uuden strategian laatimisessa kynä on Mogherinin hallussa, ja sitä käyttää hänen puolestaan pieni, valikoitu kirjoittajaryhmä. Jäsenmaita kuullaan, mutta strategian sisällöstä ei ole tarkoitus neuvotella. Näin toimi ensimmäinen unionin ulkosuhteiden korkea edustaja Javier Solana vuonna 2003, ja tuloksen katsottiin puhuvan tämän toimintatavan puolesta.
Strategisesta katsauksesta ja ensi vuoden alkupuoliskolla valmistuvasta uudesta strategiasta on tulossa yksi keskeisistä EU-instituutioita ja jäsenmaita kiinnostavista ja yhteen sitovista prosesseista. Turvallisuusstrategia muodostunee Mogherinin näkyväksi kädenjäljeksi EU:n ulkosuhteissa muuttuneessa maailmassa, jossa lähes kaikilla EU:n politiikoilla on ulkoinen ulottuvuus.
Sari Rautio
Kirjoittaja on lähetystöneuvos ja Suomen varaedustaja EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa
