Muutama sana paremman sääntelyn renessanssista
Kolumni
Tavoite paremmasta eurooppalaisesta lainsäädännöstä elää renessanssia. Kyse ei ole kuitenkaan tavoitteen ensimmäisestä, eikä edes toisesta, uudesta tulemisesta, sillä monet Jean-Claude Junckerin johtamaa komissiota edeltäneet komissiot ovat tavoitelleet samaa.
Matkan varrella sääntelyä on parannettu nipuilla erilaisia toimenpiteitä. Välillä on jopa vaihdettu rakkaan lapsen nimeä, ja kun muu ei auttanut, puhuttiin hetki järkevästä sääntelystä. Tällä kertaa halutaan saada tuloksia, eikä enempään kyynisyyteen tai pessimismiin ole varaa.
EU:ssa on menossa uskottava sääntelyn parantamisen ryhtiliike ja sääntelemisen tapakulttuurin muutosyritys. Junckerin komissio on selvästi edeltäjiään sitoutuneempi tuottamaan parempia artikloita. Tästä on jo hieman todisteita. Oman paremman sääntelyn komissaarin nimittäminen on merkittävä muutos, ja viestii komission tahtotilasta.
Komission ensimmäisen varapuheenjohtaja Frans Timmermansin johdolla komissio on jo saanut puskettua ulos laajan paremman sääntelyn paketin, jota tällä hetkellä arvioidaan monilla tahoilla. Komissio muun muassa esittää useita käytännön toimia ja uudistuksia, joilla esimerkiksi sääntelyn vaikutuksia pystyttäisiin arvioimaan laajemmin ja laadukkaammin. Komissio on myös ehdottanut EU-instituutioiden välisen parempaa lainvalmistelua koskevan sopimuksen modernisaatiota, ja neuvottelut siitä ovat alkaneet.
EU-sääntelyn laadun parantaminen ei ole kuitenkaan yksinomaan komission käsissä. Komission lainsäädäntöehdotukset revitään auki jäsenvaltioiden kesken neuvostossa sekä parlamentaarikkojen käsittelyssä Euroopan parlamentissa. Molemmat tehtailevat kiivaasti omia ehdotuksiaan komission alkuperäistä ehdotusta ”parantaakseen”. Tavallisesti näiden toimielinten välillä on löydettävä sopu, jotta säädös voi tulla voimaan. Senpä vuoksi myös niiden vastuulla on huolehtia siitä, että niissä tehdyt muutosehdotukset ovat parempaa sääntelyä. Helpommin sanottu kuin tehty mutta tosiasia.
Mistä paremman sääntelyn sitten tunnistaa? Paremman sääntelyn taustalla on vahva ymmärrys siitä toimintaympäristöstä, eli elävästä elämästä, johon kyseisellä sääntelyllä pyritään vaikuttamaan. Parempi sääntely ei esimerkiksi koske asioita tai ilmiöitä, joita ei ole olemassa tai jotka ovat ohimeneviä taikka marginaalisia. Parempi sääntely luo ja tukee toimintamahdollisuuksia ja toimintavapautta enemmän kuin rajoittaa niitä turhaan. Jos sääntelyn tarkoituksena on etujen tai intressien turvaaminen, parempi sääntely tekee sen aiheuttamatta kenellekään tarpeetonta byrokratiaa tai kustannuksia, se siis huomioi myös kolikon kääntöpuolen. Paremman sääntelyn noudattamista on helppo valvoa eikä sen tulkinta tuota kohtuutonta tuskaa.
Miten tähän ideaalitilaan päästään? Pitkälti niillä työkaluilla, toimilla ja prosesseilla, joita myös Junckerin komissio on esittänyt uudistettavaksi – avainasemassa etukäteen tehtävät vaikutusarvioinnit. Pyörä on jo keksitty, mutta nyt sillä pitäisi pystyä ajamaan. Käytettävissä olevat työkalut on saatava tehokkaampaan käyttöön. Uusia ei tähän hätään tarvita. Kysymys on monen eri tahon yhteisestä asiasta, joten kaikkien sääntelyyn osallistuvien EU-instituutioiden, tai ehkä oikeammin niiden puolesta toimivien poliitikkojen ja virkamiesten, olisi kannettava suurempaa vastuuta paremman sääntelyn tavoitteen saavuttamisesta. Tässä yhtälössä intressiryhmien ja edunvalvojien keskeiseksi tehtäväksi tulee lainsäätäjien pitäminen tietoisina siitä toimintaympäristöstä, johon kulloinenkin sääntely vaikuttaa, ja jonka edunvalvojat parhaiten tuntevat.
Yhtä kaikki – asian ympärillä käy Brysselissä sen verran positiivinen kuhina, että nyt on hyvä syy uskoa tuloksiin.
Mikko Holm
Kirjoittaja vastaa EU-edustustossa muun muassa parempaan sääntelyyn liittyvistä kysymyksistä
