Ilmastosopimusneuvottelujen loppusuora alkoi Pariisissa
Kolumni
Uuteen kansainväliseen ilmastosopimukseen tähtäävät neuvottelut huipentuvat juuri alkaneeseen Pariisin ilmastokokoukseen. Sopimuksen tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Avainkysymyksiä ovat kehittyvien maiden ja kehitysmaiden välinen vastuunjako, sopimuksen oikeudellinen luonne sekä rahoitus. EU haluaa kattavan, kunnianhimoisen ja laillisesti sitovan sopimuksen.
YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) osapuolikokous (COP-21) pidetään marraskuun terrori-iskuista huolimatta alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti 29.11.-11.12.2015 Pariisissa, tiukkojen turvatoimien ympäröimänä. Kokouksen alussa paikalla ovat myös valtioiden ja hallitusten päämiehet, mikä kertoo maiden sitoutuneisuudesta sen onnistumiseen.
Virallisten neuvottelujen lisäksi Pariisissa järjestetään myös lukuisia korkean tason tapahtumia, jotka puolestaan kertovat siitä, että muutkin kuin valtiolliset toimijat – kaupungit, yritykset, järjestöt – ottavat ilmastotoimet tosissaan.
Neuvottelujen tavoitteena on uusi, kattava vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskeva ilmastosopimus, joka mahdollistaa ilmaston lämpötilan nousun rajoittamisen kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.
Työ ei lopu Pariisiin
Pariisin kokousta edeltävät useiden vuosien vaikeat ja hitaasti edenneet neuvottelut, ja useimmat ydinkysymykset ovat edelleen avoinna. Kuitenkin kaikki edellytykset sopimuksen syntymiseen ovat nyt olemassa. Samalla on kuitenkin myös selvää, että työ ei lopu Pariisiin, vaan teknisempiä yksityiskohtia tullaan hiomaan tulevina vuosina, ja myös sopimuksen kunnianhimon riittävyyttä on tarve arvioida säännöllisin väliajoin.
Jo ennen Pariisia on joka tapauksessa tapahtunut merkittäviä edistysaskeleita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Kioton pöytäkirjassa velvoitteita on ollut vain pienellä joukolla maita, ja se on kattanut parhaimmillaankin vain noin 20 % globaaleista päästöistä.
Vuoden 2015 aikana yhteensä jo 179 maata ja maaryhmää, mukaan lukien kaikki suuret taloudet, on esittänyt alustavia kansallisesti määriteltyjä kontribuutioitaan eli päästövähennystavoitteitaan ja sopeutumistavoitteitaan uuteen ilmastosopimukseen. Näiden maiden kattavuus maailmanlaajuisista kokonaispäästöistä on noin 95 %.
Sekä maiden lukumäärä että kattavuus maailmanlaajuisista kokonaispäästöistä on odotuksia korkeampi. Vaikka tavoitteet eivät olekaan yhteismitallisia ja osa niistä on ehdollisia, on 179 maan sitoutuminen toimiin jo sinänsä merkittävä saavutus.
Alustavat lupaukset eivät kuitenkaan vielä riitä saamaan globaalien päästöjen kehitystä enintään kahden asteen lämpenemisen mahdollistavalle polulle. Arvioiden mukaan tähän mennessä annetuilla kontribuutioilla päästään n. 2,7 – 3 asteen tasolle, kun kehityspolku muuten olisi 3,5 – 4 asteen tasolla.
EU:n tavoite on laillisesti sitova sopimus
Vastuunjako kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä ja tiukan palomuurin murtaminen vastaamaan paremmin nykytodellisuutta on joka tapauksessa yksi kokouksen avainkysymyksiä.
EU on perinteisesti ilmastoneuvotteluissa aktiivinen ja kunnianhimoinen toimija, jonka aloitteesta monet nyt neuvoteltavat sopimuksen elementit ovat pöydällä. Kattava sopimus, jossa kaikki maat ovat mukana, on myös EU:n kilpailukyvyn kannalta tärkeä tavoite. EU tavoittelee Pariisissa kattavaa, kunnianhimoista ja laillisesti sitovaa sopimusta.
Kansainvälisoikeudellisesti sitovien päästövähennystavoitteiden hyväksyminen on kuitenkin hankala asia etenkin Yhdysvalloille, joten neuvotteluita tullaan käymään siitä, millä tavalla maiden päästövähennystavoitteet voidaan kirjata sopimuksessa.
EU:n keskeisiä tavoitteita Pariisissa ovat lisäksi etenkin pitkän aikavälin globaalin päästövähennystavoitteen määrittely sopimuksessa, kunnianhimon parantamiseen tähtäävä prosessi, jossa tavoitteita tarkasteltaisiin viiden vuoden välein, sekä läpinäkyvä mittaus-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä, jonka avulla maiden tavoitteiden toteutumista voidaan arvioida.
Kehitysmaille tärkein kysymys on rahoitus
Rahoitus on perinteisesti ilmastoneuvottelujen ydinkysymys ja monille kehitysmaille ’dealbreaker’, niin varmasti myös Pariisissa. Mielenkiinto kohdistunee nyt etenkin siihen, miten kehittyneet maat ovat edenneet kohti luvattua 100 miljardin vuosittaista rahoitusta julkisista ja yksityisistä lähteistä vuoteen 2020 mennessä.
Lokakuussa julkaistun OECD-raportin mukaan kehittyneet maat saivat liikkeelle 62 miljardin dollarin rahoitusvirran vuonna 2014. EU on kattanut tästä merkittävän osan. Ollaan siis oikealla polulla, mutta matkaa lupauksen lunastamiseen on vielä. Vuoden 2020 jälkeisen ajan osalta keskustellaan paitsi rahoituksen tasosta myös siitä, että rahoitusvelvoitteet koskisivat myös korkeamman tulotason kehittyviä maita. Myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen on toki keskeinen asia Pariisin sopimuksessa.
EU etenee lainsäädännön tiellä
EU on asettanut jo lokakuussa 2014 omaksi tavoitteeseen vähintään 40% päästöjen vähentämisen vuoteen 2030 mennessä.
Unioni on myös jo käynnistänyt tämän tavoitteen sisällyttämisen lainsäädäntöönsä: Komissio julkisti ehdotuksen EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamisesta heinäkuussa 2015. Kesällä 2016 odotetaan komission ehdotusta taakanjaosta sekä ehdotusta maankäyttö, maankäytön muutos ja metsät -sektoria koskien.Tämä ehdotus sisällytettäisiin uutena elementtinä EU:n ilmasto- ja energiapakettiin.
Neuvottelut päästökauppajärjestelmän uudistamisesta ovat siis jo käynnissä jäsenmaiden välillä ja vauhdittuvat keväällä 2016 Pariisin jälkeen. Eurooppa-neuvoston on maaliskuussa 2016 tarkoitus tarkastella ilmasto- ja energiapakettia Pariisin tulosten valossa.
Pariisin sopimusneuvottelut ovat siis edenneet loppusuoralle. Nyt on aika osoittaa että hallitukset pystyvät löytämään ratkaisuja globaaleihin ongelmiin yhdessä. Kahden asteen tavoite on vielä saavutettavissa, mutta ei ilman kaikkien sitoutumista ja toimia.
Marjo Nummelin
Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan erityisasiantuntija EU-edustustossa
Lisätietoa ympäristöministeriön
