Pitkä marssi – ajatuksia EU-budjetista
Kolumni
Euroopan unionilla on oma budjettinsa ja monivuotinen rahoituskehys, joka ohjaa unionin tuhannen miljardin menot pääosin yhteiseen maatalouspolitiikkaan sekä alue- ja rakennepolitiikkaan. Samalla olisi kyettävä vastaamaan EU:n uusiin haasteisiin ja kehyskauden aikana esille nouseviin ennakoimattomiin tarpeisiin. Uusi rahoituskehyskausi 2014−2020 on vasta päässyt kunnolla vauhtiin, mutta neuvottelut tulevista vuosista ovat jo käynnistymässä. Valmisteluprosessit ovat pitkiä ja niissä kannattaa pitää pää kylmänä ja tavoitteet selkeinä.
Lähes kuuden vuoden urakkani EU-budjettiasioiden parissa on nyt päättymässä ja on aika koota ajatuksia yhteen. Saapuessani Brysseliin Lissabonin sopimus oli vielä tuore. Sopimus muutti merkittävästi EU-toimielinten välisiä valtasuhteita ja aiemmin vakiintuneita toimintatapoja. Ja kuten sain seuraavina vuosina huomata, asiat eivät aina sujuneet ilman pientä kipuilua, erityisesti jäsenmaiden ja instituutioiden välisissä suhteissa.
Neuvotteluissa on nähty dramaattisia ulosmarsseja, papereiden repimistä ja vihaisia delegaatteja. Useasti on kokoustettu yömyöhään yksityiskohtien muotoilemiseksi, ja väsytystaktiikka onkin monesti ollut neuvotteluiden vetäjän ainoa tie kompromissiin pääsemiseksi. Toisaalta tällä taktiikalla on myös onnistuttu ajamaan neuvottelut umpikujaan. Kaikki on mahdollista.
Vuosien kuluessa olen ollut mukana sorvaamassa lukuisia EU:n vuosibudjetteja ja vastuuvapaussuosituksia sekä monivuotisia rahoituskehyksiä. Olen myös ollut käsittelemässä monia erityiskysymyksiä aina ITER-fuusioreaktorista Euroopan strategisten investointien rahastoon ja Turkin pakolaisavun koordinointivälineeseen. Taustalla on aina kysymys rahasta ja siitä, miten se jakautuu eri osapuolten kesken. Tässä asiassa niin EU-toimielimillä kuin jäsenmaillakin on hyvin erilaisia ja vahvoja näkemyksiä.
Kauteni on ollut mielenkiintoinen, mutta menneiden pohdiskelun sijasta keskittyisin nyt mieluummin tulevaisuuteen. Tätä varten olen valmistellut omat kolme pointtiani tulevien neuvottelijoiden huomioitavaksi.
Tavoitteet
EU:n integraatio syvenee kriisien kautta ja instituutiot vievät sitä vääjäämättä eteenpäin. Tämä on EU-toimielimiin sisäänrakennettu toimintamalli ja myös niiden olemassaolon perusta. Syventyminen ei aina tapahdu suurten askelien kautta vaan se etenee pikku hiljaa erilaisten aloitteiden ja ehdotusten mukana lainsäädännön muutoksilla.
Tavoitteiden määrittelyssä, koski se sitten EU-budjetin rakennetta tai sisämarkkinoiden syventämistä, on olennaista muodostaa kokonaiskäsitys kehityssuunnasta ja siitä, mihin sen halutaan johtavan. Tämän jälkeen on kyettävä arvioimaan vaikutuksia omalta kannalta ja asetettava tavoitteet sekä lyhyelle että pidemmälle aikavälille.
Kaikkein tärkeintä onkin oma analyysi ja oma ajattelu. Ilman niitä päädytään helposti vain toimeenpanemaan jonkinlaista ajopuuteoriaa erilaisten kriisien keskellä.
Liittoutuminen
Omien tavoitteiden edistäminen onnistuu parhaiten yhteistyössä muiden kanssa. Yksittäisellä pienellä toimijalla ei ole kovin paljoa sananvaltaa, mutta muiden samanmielisten kanssa asioita voidaan ohjailla tavoiteltuun suuntaan. Ystävät kannattaa kuitenkin valita huolellisesti, sillä liittoutumisella on aina hintansa.
Liittoutuminen edellyttää yhteisten tavoitteiden hyväksymistä. Yksittäisissä asioissa hyviä ystäviä saattaa löytyä eksoottisista paikoista, mutta tässäkin olisi pidettävä kokonaisuus mielessä. Vanhan viisauden mukaisesti pidemmän aikavälin luottamusta vaativissa suhteissa ystävät on parempi etsiä läheltä ja viholliset pitää kaukana.
Valta
Niin sanotussa Brysselin kuplassa käytävää keskustelua seuratessa tuntuu välillä siltä, että jäsenmaat jäävät siinä ulkopuolisiksi. Konkreettisimmin tämä käy ilmi Euroopan parlamentin täysistuntoviikoilla, joissa komissaarit käyvät EP:n jäsenten ripitettävinä. Ei ole ollenkaan ihme, että Euroopan parlamentin monenkirjavat näkemykset iskostuvat hyvin komissaarien mieliin, kun niitä on kuunnellut tauotta päivän tai pari Strasbourgissa. Jäsenmaiden puolesta täysistunnoissa on paikalla neuvoston puheenjohtajamaan edustaja, joka yleensä jää sivurooliin parlamentin eurooppalaisessa debatissa.
Neuvoston tehtävänä on pitää huoli siitä, että jäsenmailla on jatkossakin olennainen rooli EU:n kehityksessä. Euroopan parlamentin asema on vahvistunut paljon, mutta varovaisestakin näkökulmasta katsoen voidaan todeta, että valta ja vastuu eivät siellä vielä kulje täysin käsi kädessä. Komissio pyrkii toimimaan itsenäisesti, mutta joutuu kuitenkin kaikissa asioissa hakemaan tukea EP:n ja neuvoston edustajien enemmistöiltä.
Kaiken perustana on edelleen se, että Euroopan unioni on jäsenmaidensa yhteenliittymä. Kukaan ei liene sitä mieltä, että jäsenmaiden kansallisten parlamenttien valinta tapahtuisi epädemokraattisin menetelmin. Siksi myös jäsenmaiden asemasta ja vallasta on pidettävä kiinni.
Lopuksi täytyy vain todeta, että elämme mielenkiintoisia aikoja. EU:n talousarvion toimeenpanoon liittyvässä keskustelussa on noussut viime aikoina paljon esille toiminnan tuloksellisuus tai pikemminkin sen puute. EU-budjetin käyttöä tulisi suunnata sinne, missä toiminnalla saavutetaan suurin eurooppalainen lisäarvo. Toivottavasti kaikki ovat tästä samaa mieltä. Toinen kysymys on sitten, miten lisäarvo määritellään muuttuvassa maailmassamme. Tähän liittyen toivotan kaikille EU-budjetin parissa töitä jatkaville paljon kärsivällisyyttä, ja kannustan perehtymään asioihin myös pintaa syvemmältä näinä nopeina aikoina.
Toni Tiala
Kirjoittaja on budjettiasioista vastaava erityisasiantuntija EU-edustustossa
EU:n talousarvion saloihin voi tutustua myös kirjoittajan EUE:n kolumnisarjassa ilmestyneessä EU-budjettia käsittelevässä trilogiassa:
EU:n vuotuinen budjetti ja käkikellon korjaamisen taito
Ja viimeinen sammuttaa valot
Suomalaisen tangon puolesta – EU:n budjetin tuella
