Kultainen sääntö puolustuspolitiikan ohjenuorana
Kolumni
EU:n yhtenäisyydestä ei ole viime vuosina revitty otsikoita. Poikkeus nähtiin Pariisin terrori-iskujen jälkeen, kun Ranska päätti ensimmäisenä jäsenmaana vedota Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon lausekkeeseen. Tunnelma marraskuun 17. päivän puolustusministerikokouksessa oli lähes harras, kun jäsenmaat yksi toisensa jälkeen vakuuttivat seisovansa Ranskan rinnalla.
Suomelle tärkeä lauseke
Moni yllättyi, kun presidentti Hollande puolustusministerikokouksen aattona kertoi Ranskan aikeista vedota avunantolausekkeeseen. Lausekkeen merkitystä on Lissabonin sopimuksen jälkeen vähäteltykin.
Suomelle se on kuitenkin ollut tärkeä. EU-jäsenyys oli meille turvallisuuspoliittinen valinta: jo vuoden 1995 turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko toteaa, että ”osallistumalla yhteisiin ponnisteluihin Suomi voi odottaa muilta tukea omille pyrkimyksilleen ja omalle asemalleen.”
Unionin suuren laajentumisen vuonna 2004 EU:n lisääntyvän solidaarisuuden katsottiin vahvistavan entisestään Euroopan vakautta ja Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Lopulta vuonna 2009 ensimmäinen Lissabonin sopimuksen jälkeinen selonteko linjasi, että Suomi luo valmiudet avun antamiseen ja vastaanottamiseen.
Ranskan vetoomuksen jälkeen Suomen kanta olikin johdonmukainen: EU-ministerivaliokunta totesi miltei raamatullisesti Suomen toimivan ”siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”.
Vastauksena Ranskan kohdennettuun pyyntöön Suomi mm. tarjoutui jatkamaan osallistumistaan Pohjois-Irakin koulutusoperaatioon sekä Libanonin UNIFIL-operaatioon. Lisäksi Suomi päätti selvittää kriisinhallintaosallistumisen kasvattamista Malissa ja luovutti Ranskan käyttöön kuljetuskoneiden lentotunteja.
Ehkä olimme tehneet kotiläksymme liiankin hyvin: heti Ranskan avunpyynnön jälkeen alkoi kriittinen keskustelu siitä, miten lainsäädäntömme ei salli esimerkiksi sotilaiden lähettämistä Ranskaan (mitä Ranska ei pyytänyt).
Muista maista poiketen olimme selvittäneet avunantolausekkeen toimeenpanoa. Näin ollen osasimme tuoda esiin käytännön ongelmia siinä missä muut vasta nojasivat taaksepäin, vakuuttivat tukevansa Ranskaa ja kaivoivat Lissabonin sopimusta pöytälaatikosta.
Solidaarisuus ei ole yksisuuntaista
Toisaalta Pariisin tragedian jälkeen oli korkea aika palata vuosien takaisten selontekojen linjauksiin EU-velvoitteiden toimeenpanosta. Sotilaallisen avun vastaanottamisesta on puhuttu pitkään, mutta solidaarisuus ei voi olla yksisuuntaista.
Pariisin iskujen jälkeen lainsäädännön uudistamista on kiirehditty kultaisen säännön hengessä. Sopivasti myös niin turvallisuus- kuin puolustuspoliittisten selontekojen laatiminen on jälleen käynnistymässä.
Tärkeä avaus hybridiuhkien aikakaudella
Avunantolausekkeen toimeenpanosta voi vähitellen vetää laajempia johtopäätöksiä. Sen voidaan arvioida vahvistaneen EU:ta turvallisuusyhteisönä. Yksiselitteinen tuenilmaus oli poliittisesti merkittävä. Ranska ei ole tehnyt sille annetusta avusta yhteenvetoa, mutta sotilaallisesti se vaikuttaa saaneen suunnilleen mitä odotti.
Avunantolausekkeen soveltumisalan laajentuminen perinteisen sotilaallisen aggression ulkopuolelle on kiinnostava kehitys hybridiuhkien aikakaudella. EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on ottanut uuden askeleen, ja joitain tabuja on rikottu: nyt puhutaan esimerkiksi EU:n pelotevaikutuksesta tai unionin lisäarvosta jäsenmaiden puolustuskyvyn kehittämiseen.
Jatkon kannalta on tärkeää, miten solidaarisuutta ja avunantoa käsitellään kesäkuussa valmistuvassa EU:n globaalissa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa strategiassa.
Tuomas Koskenniemi
Kirjoittaja on yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisasiantuntija EU-edustustossa
