Terrorismidirektiivineuvottelut – kun päivänpolitiikka tuli oikeussektorille
Kolumni
Terrorismin torjuntaan tähtäävä direktiiviehdotus piti alunperin julkistaa vuoden 2016 lopussa. Pariisin marraskuun iskut kuitenkin pistivät suunnitelmat uusiksi. Pikavauhtia valmistellun lainsäädäntöhankkeen odotetaan olevan valmis jo tulevan kesän aikana – EU:n mittakaavassa poikkeuksellisen lyhyen valmisteluprosessin jälkeen.
Meillä oikeussektorilla käsitellään usein lainsäädäntöehdotuksia, jotka merkittävyydestään huolimatta eivät aiheuta suuria otsikoita tai laajaa yhteiskunnallista keskustelua.
Tuttavien kysellessä työn sisällöstä joutuukin usein perustelemaan, miksi teknisiltä kuulostavat lainsäädäntöuudistukset nyt kerta kaikkiaan ovat niin merkittäviä ympäröivän yhteiskunnan tai vähintäänkin kansallisten oikeusjärjestelmien näkökulmasta.
Esimerkiksi kansallisten rikoslakien muutostarpeet saattavat toki herättää jäsenvaltioissa laajempaa keskustelua ja vaatimuksia nopeista poliittisista toimista, mutta EU-tason sääntely jää usein vähemmälle huomiolle.
Viimeisin poikkeus tästä pääsäännöstä on niin sanottu terrorismidirektiivi, jota koskevan ehdotuksen komissio antoi vuoden 2015 joulukuun alussa.
Pariisi muutti suunnitelmat
Alkuperäisen aikataulun mukaan ehdotuksen oli tarkoitus valmistua vasta loppuvuodesta 2016, mutta viime marraskuussa Pariisissa tehdyistä terrori-iskuista johtuen komission valmistelukoneisto leikkasi aikataulusta vuoden – ensimmäisenä osoituksena poliittisen paineen vaikutuksesta valmisteluun.
Aikataulusta johtuen uusilta ehdotuksilta normaalisti edellytettävälle vaikutusarvioinnillekaan ei jäänyt tällä kertaa aikaa.
Kunnianhimoinen aikataulu koskee luonnollisesti myös ehdotuksesta käytäviä neuvotteluja. Ehdotusta alettiin käsitellä EU:n jäsenmaiden kesken neuvoston työryhmässä heti joululomien jälkeen tammikuun alussa, muiden vielä toipuessa loppiaisesta. Työryhmäpäiviä on lainattu muilta hankkeilta, ja oikeussektorille epätyypillisesti lähes kaikki näistä on pidetty ilman tulkkausta.
Tarkoituksena on, että tänään 11.3.2016 oikeusministereiden kokouksessa hyväksytään ehdotusta koskeva neuvoston yhteinen kanta ja että direktiivi olisi lopullisesti hyväksytty jo tulevana kesänä.
Direktiivin kansalliseksi täytäntöönpanoajaksi ehdotuksessa on kaavailtu yhtä vuotta, mikä on sekin selvästi lyhyempi määräaika kuin mihin oikeussektorilla on totuttu.
Terrorismimatkailu rangaistavaksi
Sisällöltään komission ehdotus on ehkä yllättävänkin pitkälti jäsenvaltioita jo tällä hetkellä velvoittavaan sääntelyyn perustuva: direktiivillä korvattaisiin aiempi neuvoston asiaa koskeva puitepäätös. Sen lisäksi direktiivi velvoittaisi jäsenvaltiot muun muassa kriminalisoimaan terrorismiin liittyvän koulutuksen vastaanottamisen ja terroristisessa tarkoituksessa tapahtuvan matkustamisen ulkomaille, sekä tällaisten matkojen rahoituksen, järjestämisen ja edistämisen.
Uusien kriminalisointien taustalla ovat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 2178(2014) ja toukokuussa 2015 hyväksytyssä Euroopan neuvoston terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjassa jo tehdyt linjaukset.
Nykysääntelyä selvimmin muuttavat ideat ovatkin tulleet komission sijaan jäsenvaltioilta.
Omakohtaiset kokemukset vaikuttavat
Neuvotteluissa kuultujen puheenvuorojen perusteella on ensinnäkin voinut tunnistaa ne jäsenvaltiot, joissa on viime vuosina tehty terrori-iskuja. Onkin ymmärrettävää, että juuri näissä maissa paine uusien terrorismia ehkäisevien toimien keksimiseksi on kaikkein suurinta.
Lisäksi on ollut havaittavissa eroja siinä, minkälaisia tilanteita eri jäsenvaltioissa oikeastaan mietitään, kun puhutaan terrorismirikoksista. Omakohtaiset kokemukset helposti vaikuttavat siihen, minkälaisia torjuntakeinoja juuri kyseisissä jäsenvaltioissa pidetään merkittävimpinä, ja minkälaiset riskit ja rikoksentekotavat mielletään todennäköisimmiksi.
Yhdet miettivät terroritekoja pohtiessaan Breivikia, toiset separatistisia liikkeitä ja kaikki varmasti tällä hetkellä Pariisin marraskuun iskuja. Osoitus poliittisen ohjauksen normaalia suoremmasta vaikutuksesta lienee myös, että neuvotteluissa on nähty poikkeuksellisen jyrkkiä kannanmuutoksia, joille on ollut vaikea löytää perusteluita pelkästään kokouksissa kuultua keskustelua seuraamalla.
Jäsenmaiden hyväksyttyä yhteisen kantansa ehdotukseen, asian käsittely jatkuu ensin Euroopan parlamentissa ja tämän jälkeen neuvoston, parlamentin ja komission epävirallisissa kolmikantaneuvotteluissa. Päivänpolitiikka ja ympäröivän yhteiskunnan tapahtumat vaikuttanevat myös loppukevään aikana suoraan siihen, minkälaiseen lopputulokseen neuvotteluissa lopulta päädytään.
Harmaalle oikeussektorin virkamiehelle neuvottelut tarjoavat joka tapauksessa mielenkiintoisen katsauksen siihen, minkä esimerkiksi maahanmuuttopuolen tai finanssikriisin kanssa painivat kollegat ovat varmasti tienneet jo hyvän aikaa: tarvittaessa EU:n lainvalmistelukoneisto pystyy toimimaan nopeasti, ja poliittinen paine voi tuottaa yllättäviäkin ratkaisuja, jotka tuntuvat kaukana varsinaisesta neuvottelupöydästä pohdituilta.
Lauri Rautio
Kirjoittaja on rikos- ja prosessioikeuden erityisasiantuntija EU-edustustossa
