EU-neuvottelijan työssä ei asiaosaaminen riitä
Kahdeksan vuoden työrupeamani EU-edustustossa on tulossa päätökseen. Antici-virkamiehenä paneuduin kolmen vuoden ajan Coreper II:n ja Eurooppa-neuvostojen maailmaan. Puolentoista vuoden rahoituskehysneuvottelurutistus tutustutti uuteen satojen miljardien eurojen mittaluokkaan ja EU-ohjelmiin laidasta laitaan. Viimeiset runsaat kolme vuotta Coreper I:ssä – siinä arkisemmassa Coreperissa – puolestaan opettivat paljon EU-säädöksistä ja unionin teknisemmästä työstä.
Tiivistahtisia vuosia taaksepäin kelatessa silmissä vilistää loputon jono neuvotteluita tupakkadirektiivistä vieraslajiasetukseen. Joukossa on myös Kreikan eurokriisin ratkomisen kaltaisia Euroopan ja Suomen kannalta isoja hetkiä. Ja vastapainona loputtomia, puuduttavia kokouksia, joissa ei päästy senttiäkään eteenpäin.
Lähdön hetkellä mielessä päällimmäisenä eivät kuitenkaan ole nuo neuvottelukysymykset, vaan ihmiset. Kun päätyönä on ollut Suomen puolesta neuvotteleminen ja lobbaaminen, ei voi rajoittua pelkkään sisältöosaamiseen. On tunnustettava, että EU:ssakin kaikki olennainen on ihmisten välistä toimintaa ja panostaminen yhteispeliin heidän kanssaan tuottaa parhaat tulokset. Tämä on ollut iso opetus asiakeskeiselle ihmiselle.
Havainto ei ole vähentänyt tarvetta paneutua käsillä oleviin asioihin, vaivaa säästelemättä. Suomelle tärkeissä asioissa – kuten biomassan kestävyyskriteerien kohdalla – on asioihin joutunut paneutumaan asiantuntijamaisesti. Mutta tämän lisäksi on satsattava ihmisiin: tutustumiseen, keskusteluihin, yhteydenpitoon ja ymmärtämiseen. Tämä koskee niin EU-kollegoita Kyprokselta Puolaan, komission virkamiehiä, kabinettien väkeä, meppejä, Helsingin ministereitä ja virkamieskuntaa kuin alaisiakin.
Yhteys pitää luoda siinä vaiheessa, kun käsillä ei ole mitään akuuttia ongelmaa ja jättää näin tilaa luottamuksen rakentamiselle. Kun luottamuspääomaa on kertynyt pankkiin, voi sitä sitten käyttää hankalia asioita selvitettäessä. Parhaassa tapauksessa ajatustenvaihto on niin hedelmällistä, että pääsee myös ihmistä lähelle. Sen jälkeen asioiden hoitamisesta tulee paljon kiinnostavampaa ja sisältötavoitteetkin on helpompi saavuttaa.
Selkeät sanomat
Toinen Brysselin opetus on se, että sanomien selkeyteen tulee panostaa. Kokouksissa esitettävät näkemykset tulee työstää napakoiksi ja selkeiksi puheenvuoroiksi, jotta viestit eivät häviä monikulttuurisilta ja -kielisiltä kuulijoilta. Kun taas lobbaa näkemyksiään komissiossa tai parlamentissa, pitää tavattaville tahoille olla antaa lyhyt kirjallinen tiivistys pääviesteistä.
Selkeys ei tarkoita tiukkuutta tai joustamattomuutta, vaan pelkästään omien viestien kirkkautta. Useimmiten suomalaista suorapuheisuutta pidetään Brysselissä virkistävänä, joten sen varaan voi rakentaa. Sitä on kuitenkin hyvä jalostaa käyttämällä tilaisuudet small-talkiin ja näkemysten selittämiseen.
Kolmas tärkeä opetus on ollut se, että EU:ssa on aina kyse antamisesta ja ottamisesta. Neuvotteluissa on asioita katsottava omaa näkökulmaa laajemmin. Yritettävä ymmärtää, mistä lähtökohdista komissio, Euroopan parlamentti tai muut jäsenmaat tulevat. Vain näitä eri näkökulmia ymmärtämällä ja sovittamalla yhteen saadaan tuloksia.
Neuvotteluissa saadaan hyvin harvoin juuri sitä, mitä halutaan. Neuvottelijan onkin opittava sietämään puolittaisia, riittävän hyviä ratkaisuja. Tämän vuoksi neuvotteluita käydään aina sekä EU:n että kotimaan suuntaan. Kuudenkymmenen prosentin ratkaisun myyminen pääkaupungille on kova neuvottelutehtävä sekin.
Euroopan unionin lainsäädäntötyö on jäsenmaiden ja monien toimijoiden – erityisesti komission, neuvoston ja parlamentin – välistä pitkäjänteistä yhteistyötä. Toivottavaa olisi, että toimijoiden välillä syntyisi myös luottamusta siihen, että jokaisen tarpeet tulevat huomioitua tasapuolisesti pidemmällä aikavälillä. Näin sitä tasapainoa ei tarvitsisi rakentaa joka ikiseen artiklaan. Tällaisesta luottamuksesta on viime vuosina ollut pulaa.
Neuvottelut ovat heinäkuussa jo vähentyneet, joten viime päivät on ollut mahdollista keskittyä diplomaattielämään kuuluvaan itsensä kaupungista ulossyömiseen ja -juomiseen. Läksiäistunnelmissa mielestä ovat pyyhkiytyneet pitkittyneiden kokousten, teknisesti vaikeiden asioiden opiskelun ja solmuun menneiden neuvotteluiden aiheuttamat tuskat. Jopa ne kalastusneuvottelut, jotka ovat jatkuneet aamun sarastukseen saakka.
Mielen täyttävät niiden sijaan muistot avartavista keskusteluista. Mahdollisuudesta imeä uutta tietoa ihan jokaisena työpäivänä. Ja neuvottelupöydän ympärillä olleista EU-kollegoista, joista on tullut vähän kuin perheenjäseniä. Näitä ei ole helppo jättää taakseen.
Marianne Huusko
Kirjoittaja aloitti 1.9. Suomen koulutusviennin suurlähettiläänä.
