Anna Korpijaakko: ”Kilpailu kovempaa kuin Suomessa”
Vankka asiantuntemus, herkkyys monien kulttuurien kohtaamiselle ja puolensa pitäminen. Näitä eväitä Brysselin-reppuun suosittaa EU-edustuston erikoisasiantuntija Anna Korpijaakko. Brysselin instituutioissa suomalainen virkamies kohtaa kilpailua toisella tavalla kuin tutuissa ympyröissä kotimaassa. – Sitä ei pidä kavahtaa, oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutuminen on kehittävää, sanoo Anna.
Euroopan ulkosuhdehallinnon, EUH:in toiminta käynnistyi tammikuussa 2011 Charlemagne-rakennuksessa EU-kortteleissa. Yhtä matkaa muuttolaatikoiden myötä taloon astui myös Korpijaakko. Ensimmäisen päivän tunnelmat olivat kaoottiset. ”Mihin liemeen olen itseni taas saattanut, miten tästä selviän?” Samoja ajatuksia oli varmasti muillakin uuden hallinnon työntekijöillä, sillä jäsenmaista, komissiosta ja neuvoston sihteeristöstä tulleiden virkamiesten organisoituminen vei tietysti aikansa.
Reilut viisi vuotta EUH:ssa kannattivat monella tapaa, vaikka alku aina vaikeaa. ”Siellä sai käsityksen siitä, miten hallinto toimii. Kun suomalaiset haluavat vaikuttaa EU:ssa, on hyvä tietää miten koneisto toimii ja minne ja milloin kannattaa ottaa yhteyttä. Esimerkiksi pelkästään Ukraina-deskillä on kahdeksan työntekijää, joten siellä on todella paljon asiantuntemusta. Vastaavaa työtä tekeville Suomen ulkoministeriön virkamiehille he ovat tärkeä kontakti.” Uusien työtehtävien ja monesta eri kulttuurista tulevien työkavereiden kohtaaminen vaatii joustoa ja nopeatahtinen työ kasvattaa stressinsietokykyä. Mutta ennen kaikkea työ on palkitsevaa. ”EUH:ssa ollaan lähellä asioiden ydintä. Vaikka oma työ on vain pieni pala isossa hierarkiassa, on hienoa jos omaa tekstiä päätyy vaikkapa päätelmätekstiin. Siellä se näkyy, kaikkien EU-maiden hyväksymänä.”
Eloonjäämisopit ovat myös tarpeen. Brysselin-tielle ei kuitenkaan kannata lähteä suinpäin suunnistamaan, kotiläksyt on tehtävä ensin. Ennen hakua kannattaa hieman selvittää tulevan työympäristön tilannetta, miten tiimi ja tiimin pomo toimivat. Työpaikkahaastatteluun kannattaa harjoitella, sillä luonteva esiintyminen tiukassa tentissä on kova paikka kokeneellekin virkamiehelle. Uuden työn alussa kannattaa myös varoa. ”Monikulttuurisessa työpaikassa pitää olla varovaisempi. Siinä missä suomalainen tarjoaa apua ja yhteistyötä, voi muunmaalainen työtoveri kokea oman työasemansa uhatuksi. Samalla tavalla kannattaa myös itse pitää huoli siitä, että saa mielenkiintoisia faileja työstettäväksi.”
Ulkoministeriö tarjoaa hyvän ponnahduslaudan Brysselin-uralle. Kavaku-kurssin jälkeen Korpijaakon ensimmäinen ulkomaankomennus vei Damaskoksen suurlähetystöön, jossa keskeisenä vastuualueena oli Libanon. ”Ulkoministeriössä pääsee tutustumaan maihin, joihin ei muuten olisi asiaa kuin turistina. Libanon-kokemus taas auttoi, kun hain EUH:in, jossa tein aluksi töitä Libanon-Syyria-tiimissä. Olin mukana mm. Bekaan laaksossa kidnapattujen virolaisten pyöräilijöiden asioiden hoidossa ja hyvin nopeasti tiimiä alkoi enenevässä määrin työllistää Syyrian kriisi. Pian kuitenkin eteen tuli tilaisuus vaihtaa maisemaa Palestiina-kysymysten pariin saman yksikön sisällä.” EUH-vuosien aikana Anna ehti olla myös tiimissä, joille kuului EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio Afganistanissa ja lopulta hän päätyi Ukrainan pariin. EU-edustuston ulkosuhteiden erityisasiantuntijana, ns. Relex- neuvoksena, Anna aloitti syksyllä 2016.
Olipa kerran varkautelainen nuori, joka oli aina valmis pakkaamaan laukkunsa. Anna myöntää, että ”maailmalle” oli päällimmäinen ajatus. Opiskeluvuosina ensimmäinen harjoittelupaikka oli Bonnin suurlähetystö 20 vuotta sitten. Työkokemusta ehti kertyä myös Suomen NATO-edustustosta Brysselistä.
Entä seuraava reissu? Belgialainen mies ja kouluikäiset lapset ankkuroivat nyt uuteen kotimaahan. Perheen myötä on tullut tutuksi myös Belgiassa hyvin suosittu partiotoiminta. Lapset lähtevät jo hyvin pieninä viikonloppuleireille, joissa olot voivat olla karut, eikä yhteyksiä vanhempiin saa pitää. ”Ensimmäisen viikon kestävän kesäleirin alkaessa tunnelmat olivat ristiriitaiset, mutta lasten palatessa kotiin intoa ja itseluottamusta puhkuvina, irti päästäminen oli palkitseva kokemus.”
Leena Brandt
