Mihin suuntaan EU?
Suomelle ei sovi EU:n mallioppilaan viitta, muttei myöskään rähisevän änkyrän. Osaamme pistää kampoihin – kuten Kreikan tukipäätökset osoittivat – mutta todellisia murheita unionissa aiheuttavat aivan muut: Ison-Britannian EU-ero, Unkarin ja Puolan oikeusvaltioperiaatteiden loukkaamiset ja Italian talous.
Suomi on EU:n asiaosaaja, joka on hyvin saavuttanut neuvottelutavoitteitaan. Tässä on auttanut maan pienuus. Mutta myös 60 – 70-prosenttisesti saavutetuista tavoitteista on opittava iloitsemaan. EU-politiikassaan Suomen tulisi olla aloitteellisempi.
Joustavaa integraatiota?
EU-keskustelu on 2010 vuodesta alkaen politisoitunut. Kansalaismielipide EU:sta on 22 jäsenyysvuoden aikana muuttunut myönteisemmäksi, mutta keskustelua politiikan suunnasta ja tavoitteista tulisi käydä perinpohjaisemmin.
Brexit-neuvottelut pakottavat pohtimaan, miten kukin jäsenmaa suhtautuu joustavaan integraatioon. Euro- ja Schengen-yhteistyössä sitä toteutetaan, Macronin voitto Ranskassa merkinnee pyrkimystä vahvistaa euroaluetta. EU:n lähialueiden epävakautumiseen on vaikeampi varautua.
Jottei Suomesta tulisi vain alaviite tulevaisuuskeskustelussa, meillä tulee jäsenmaana olla kanta siihen, mihin suuntaan unionia halutaan viedä. Sen määrittävät pääministeri, puoluejohtajat ja eturivin kansanedustajat.
Tyydyttääkö kansallinen EU-valmistelu?
Suomen näkemystä EU-asioissa valmistellaan jo 90-luvulta toimineella mallilla, jossa kuunnellaan puolueiden kantoja eduskunnan suuressa valiokunnassa.
”Suomi haluaa pitää EU-politiikassaan eri sektorit tiukasti erillään. EU-asioiden valmistelussa onkin suuria eroja sen mukaan, onko eri ministeriöiden korkeimmilla virkamiehillä kiinnostusta EU-asioihin”, sanoo professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta. Hänen mielestään Suomen EU-päätöksenteon malli, jossa eduskuntaa kuullaan aina päätöksenteossa, kankeuttaa EU-politiikan hoitamista.
”Eduskunnassa kiinnostaa eniten se, miten mikäkin EU-päätös vaikuttaa sen omaan toimivaltaan. Vahvat persoonat hallitsevat”, Raunio kritisoi.
Pitkän linjan EU-virkamies, aiempi EU-suurlähettilään sijainen Marianne Huusko sen sijaan pitää Suomen kansallista EU-päätöksenteon mallia Suomen vahvuutena.
”Sisäpoliittiset paineet tietysti näkyvät Brysselissä työskenteleville. Puolet työajasta meni siihen, että Suomen kannat asioihin tulevat myöhään. Siihen saakka on turvauduttava näytösluonteiseen käyttäytymiseen, niin sanottuun iilimato-malliin: roikutaan kiinni asioiden ennakkovalmistelussa, ja Suomen kantojen selvittyä yritetään ohjata EU-aloitteita palvelemaan Suomen etuja.”
Reunalla vai ytimessä?
Suomen painoarvo ääniosuuden mukaan on niin pieni, että on opittava rakastamaan myös 60 – 70-prosenttisesti hyviä EU-päätöksiä. Siksi olisi hyvä myös pysytellä mahdollisimman lähellä päätöksiä tekeviä ytimiä.
Miten kotimaista EU-keskustelua ja päätöksentekoa tulisi jatkossa kehittää?
”Suomi ei ole ollut kovinkaan aloitteellinen jäsenvaltio. Omien aloitteiden sijaan on menty enemmän vastaamalla vain eteen tulleisiin haasteisiin ja pyrkimällä turvaamaan kansallisia erityisratkaisuja”, sanoo Raunio.
Yksi tapa olisi hyödyntää Suomen tulossa oleva EU-puheenjohtajakausi 2019. Sen puitteissa olisi luotava kansallinen visio. Suomalaisten virkamiesten asiaosaamista arvostetaan laajasti, siksi tärkeätä olisi arvostaa EU-virkamiesten ruisleipätyötä ja turvata riittävästi ihmisiä töiden hoitamiseen.
”EU:ssa on perustahtotila kuunnella kaikkia jäsenmaita”, sanoo nykyisin Suomen koulutusvientisuurlähettiläänä toimiva Huusko.
EU:n politisoituminen on ulottumassa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueelle, joka ei tietenkään ole yksittäinen saareke.
”Unioni etenee hyvinkin reippaasti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jos Ranska ja Saksa lähtevät viemään sitä eteenpäin”, Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Hanna Ojanen uskoo.
Valtaosa unionin jäsenistä on päätynyt siihen, että unionin päätöksenteon ytimessä on enemmän liikkumatilaa ja tehokkaampaa vaikuttaa kuin sen reunalla. Suomalaisten virkamiesten osaaminen ja aktiivisuus eivät kuitenkaan yksin riitä.
”Komission tulevassa EU:n tulevaisuuden viidessä skenaariossa turvallisuus on esillä kaikissa. Mutta poliittisesti Suomen kanta on yhä hahmottamatta”, vanhempi tutkija Kristi Raik Ulkopoliittisesta instituutista sanoo.
Miten suomalaista systeemiä tulisi kehittää, jotta keskustelua ja visioita syntyisi? Tapion Raunion mielestä olisi huolehdittava siitä, että EU-opetusta on kaikilla jo yläkoulussa ja EU-tutkimusta vihdoin rahoitettaisiin.
”Hyvä keino olisi pohtia Suomen EU-visioita laajassa työryhmässä. Sen pohjalta syntyisi kansalaiskeskustelua ja ihmisten mielenkiinto lisääntyisi.”
