Milloin Balkan saa palkkansa?
Länsi-Balkan on ollut pitkään haasteellinen aihe EU:ssa. 1990-luvulta 2000-luvun alkuun kestäneet Jugoslavian hajoamissodat jättivät syvät arvet alueelle, jotka näkyvät yhä tänäkin päivänä.
EU on määritellyt Albanian, Bosnian ja Hertsegovinan, Kroatian, Pohjois-Makedonian, Serbian, Montenegron ja Kosovon aluekokonaisuuden Länsi-Balkaniksi. Aleksanteri instituutin tutkijan Brendan Humphreysin mukaan ongelmana on, että Länsi-Balkan nähdään yhtenä ”itäblokkina”, vaikka maat ovat kuitenkin melko erilaisia. ”Varsinkaan kroatialaiset eivät olisi innoissaan kuulumisesta tähän blokkiin”, toteaa Kalevi Sorsa säätiön hankevastaava Samuli Sinisalo. Länsi-Balkanin valtiosta Kroatia on ainoa unioniin jo liittynyt. Sinisalon mukaan nykyään Länsi-Balkanilla viitataankin alueen maihin, jotka eivät ole vielä EU:n jäseniä.
Yksi, yhteinen ja erilainen
Länsi-Balkanilla on paljon yhteistä, mutta myös eroja. Yhteisiä ovat ”heikot demokraattiset instituutiot, korruptio, heikot oikeuslaitokset, median riippumattomuus ja puoluerakenne, jossa puolueiden sisäinen demokratia on varsin heikkoa ja jossa usein menestyy ja nousee esiin kansallis- tai etnismielisiä vahvoja johtajia”, Sinisalo sanoo.
”Lisäksi talouspuolen heikkous ja näköalattomuus, kuten työttömyys ja heikot sosiaaliset turvaverkot heijastuvat erityisen negatiivisesti nuoriin. Tämän seurauksena koko alue kärsii myös aivo- ja työvoiman vuodosta muille alueille” Sinisalo jatkaa. Myös Humphreys painottaa aivovuodon ongelmallisuutta maiden kehitykselle. EU-integraatio ei ole kuitenkaan maille mahdottomuus, sillä Kroatiallakin on ollut myös paljon ongelmia. ”Se on ollut konfliktialue, mutta nyt jo täysin integroitunut jäsenmaa”, Humphreys jatkaa.
Suomi tukee Länsi-Balkanin maiden EU-integraatiota. Ulkoministeri Pekka Haavisto onkin korostanut, että brexitin hallitessa uutisotsikoita, meidän ei silti tule unohtaa maita, jotka haluavat integroitua enemmän Euroopan unioniin.
Eritahtista integraatiota
Edistymistä on tapahtunut Kreikan ja Pohjois-Makedonian nimikiistassa. Kreikka ei hyväksynyt nykyisen Pohjois-Makedonian ennen käyttämää nimeä ”Makedonia”, joten laajentumisprosessi oli jäissä. Sopu saatiin kuitenkin lopulta aikaan. EU:n päätoimielimien johtajilla on yhteinen näkemys, että jäsenyyskeskusteluiden pitäisi alkaa, mutta kaikki jäsenmaat eivät näe asiaa samalla tavalla. Esimerkiksi Ranska haluaisi ennemminkin tiivistää nykyistä unionia ja muuttaa sen päätöksentekomenettelyjä ennen kuin uusia jäseniä hyväksytään mukaan. Asiasta saatetaan kuitenkin keskustella jo tällä viikolla Euroopan unionin neuvostossa, vaikka se ei olekaan virallisella agendalla. Tämän jälkeen seuraava mahdollisuus on joulukuussa.
Nopeita ja helppoja neuvotteluista ei joka tapauksessa tule. Pohjois-Makedoniassa on ollut muun muassa korruptioskandaaleita ja kansalaisjärjestöjen mahdollisuutta saada kansainvälistä rahoitusta on yritetty heikentää. ”EU:n tulisikin olla aktiivinen yhteiskunnallisen keskustelun eli vapaan median ja kansalaisjärjestökentän puolestapuhuja”, Sinisalo toteaa. ”Toisena keinona tai toiveena EU:lle olisi tietenkin kansalaisjärjestöjen rahoituksen lisääminen, sillä mailla itsellään on vähän resursseja ja kapasiteettia varsinkaan neutraalin rahoituksen tarjoamiseen.” Sinisalo jatkaa.
Työtä on siis tehtävänä. EU sai myös uuden haasteen Kosovon julistautuessa itsenäiseksi valtioksi Serbiasta vuonna 2008. EU on tunnustanut Kosovon mahdolliseksi ehdokasmaaksi. Kaikki Euroopan maat kuten Espanja, Kreikka, Slovakia ja Romania eivät ole kuitenkaan vielä tunnustaneet Kosovon asemaa, joten sen varsinainen integraatio ei ole voinut vielä alkaa. ”Ennen kuin Serbia ja Kosovo saavat sovittua välirikkonsa EU-integraatio voi viivästyä hyvin pitkään varsinkin Kosovon osalta.”, toteaa Humphreys.
Serbiasta erosi myös Montenegro vuonna 2006. Sen tilanne oli kuitenkin erilainen, sillä Serbia ja Montenegro olivat valtioliitossa. Vuonna 2008 maa haki EU-jäsenyyttä ja vuonna 2012 neuvottelut aloitettiin samana vuonna Serbian kanssa. Montenegrossa ongelmana on, että sitä on johtanut koko sen itsenäisyyden ajan sama puolue. Montenegro ja Serbia ovat kuitenkin EU:n Länsi-Balkan strategiassa todennäköisimmät lähitulevaisuudessa jäsenyyden saavuttavat. EU:n Länsi-Balkan -strategian mukaan maiden liittyminen unioniin voisi tapahtua jo vuonna 2025, mikäli kaikki sujuu parhaimman ennusteen mukaan.
Bosnia ja Herzegovina on tunnustettu EU:ssa mahdolliseksi ehdokasmaaksi, muttei vielä varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi. Bosnia ja Herzegovinassa yhtenä ongelmana on Bosnian perustuslaki. Laki on EU:n Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vastainen, koska se määrittää maan poliittisen järjestelmän etnisyyksien mukaan.
”Maata johtaa kolmen presidentin kolmikko, jossa paikoista yksi on varattu bosniakeille, yksi kroaateille ja yksi serbeille. Muilla etnisyyksillä ei siis ole mahdollisuutta olla edustettuna maan poliittisen järjestelmän korkeimmalla tasolla” Sinisalo kommentoi. ”Tämä perustuslaki pohjautuu vuoden 1995 Daytonin rauhansopimukseen, joka onnistui lopettamaan sodan, mutta joka on muodostanut maahan todella monimutkaisen ja huonosti toimivan hallintojärjestelmän” hän jatkaa.
Albania on jäsenehdokas, muttei ole vielä aloittanut neuvotteluita. Albanian kehitys on monilla politiikan aloilla kohtuullista. Haasteita ovat muun muassa järjestäytynyt rikollisuus, korruptio ja oikeuslaitoksen heikkous.
Samat ehdot, eri vaatimukset
Jäsenyysneuvottelut ovat myös muutoksessa. Ehdot ovat pysyneet paperilla samoina, mutta niitä tulkitaan nykyään tiukemmin. EU:n haluaa varmistaa, jotta nykyisen kaltaisilta, EU:n joitakin jäsenmaita ravistelevilta, sisäpoliittisilta kriiseiltä vältyttäisiin.
Tutkijan mukaan myös EU:n neuvotteluprosessia voisi kehittää. ”EU-dialogi keskittyy paljolti jäsenmaiden, komission ja jäsenkandidaattimaiden ylimmän johdon väliseksi. Tällöin on ongelmana, että valtioissa, joissa demokraattisen valtion periaatteet eivät ole juurtuneet vahvasti, jätetään parlamentti ja kansalaisjärjestöt konsultoimatta. Heikoissa demokratioissa oikeuslaitos ei ole myöskään tarpeeksi vahva vastustaakseen tällaista toimintaa.”, toteaa tutkimusohjelmajohtaja Milena Lazarević European Policy Centeristä (CEP).
Humphreysin mukaan unioni voisi auttaa myös paremmin tiettyjen maakohtaisten ongelmien tunnistamisessa ja niiden ratkomisessa neuvomalla ja mentoroimalla. Investointeja sekä koulutuksen ja yliopistojen rahoitusta pitäisi lisätä tai muuten moni korkeasti koulutettu lähtee ulkomaille.
