Eurooppa-neuvosto kiirehti parempaa rokotekattavuutta
Valtioneuvoston viestintäosasto 17.12.2021
Brysselissä torstaina 16.12. järjestetyn Eurooppa-neuvoston keskeisiä aiheita olivat koronapandemia, kriisinhallinta ja resilienssi, energian hinnat, turvallisuus ja puolustus, muuttoliike sekä ulkosuhteet. Eurohuippukokouksessa oli esillä Euroopan taloudellinen tilanne. Suomea kokouksessa edusti pääministeri Sanna Marin.
Eurooppa-neuvosto kiirehti rokotekattavuuden kasvattamista sekä EU:ssa että maailman laajuisesti. Se on avainkeino voittaa paheneva pandemia. Rokotevastaisuutta pyritään selättämään esimerkiksi puuttumalla disinformaatioon. Tärkeää on myös rokotesolidaarisuus, jotta köyhimpiinkin maihin saadaan hyvä rokotekattavuus. EU jatkaa koordinoituja yhteisiä toimia, kuten EU:n rokotepassikäytäntöjen yhdenmukaistamista. Eurooppa-neuvosto totesi myös, että ihmisten liikkumista ja sisämarkkinoiden toimintaa tulee rajoittaa vain todellisiin terveysriskien arviointeihin perustuen.
EU-johtajat totesivat, että unionissa on tehty hyvää työtä kriisinkestävyyden kehittämiseksi ja varautumiseksi erilaisiin tulevaisuuden kriiseihin. Kokonaisvaltaista työtä on edelleen jatkettava.
Eurooppa-neuvosto totesi, että kasvavan epävakauden maailmassa EU ottaa lisää vastuuta omasta turvallisuudestaan ja puolustuksesta. EU aikoo edistää etujaan ja arvojaan, vahvistaa selviytymiskykyään ja valmiuksiaan puuttua tehokkaasti turvallisuusuhkiin ja -haasteisiin. Strategisella kompassilla määritetään yhteinen strateginen visio vuosikymmenen ajaksi hyödyntäen tehokkaasti EU:n koko välineistöä. Eurooppa-neuvosto totesi, että EU:n ja Naton yhteistyö on turvallisuutemme keskeinen tekijä.
Ukrainan osalta Eurooppa-neuvosto korostaa, että Venäjän on kiireellisesti liennytettävä jännitteitä, jotka johtuvat joukkojen keskittämisestä sen Ukrainan vastaiselle rajalle ja aggressiivisesta retoriikasta. Eurooppa-neuvosto toistaa täyden tukensa Ukrainan suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle. Kaikilla uusilla Ukrainaan kohdistuvilla sotilaallisilla toimilla on massiiviset seuraukset ja kova hinta. Eurooppa-neuvosto kannustaa diplomaattisiin toimiin, erityisesti Normandia-ryhmässä, jotta Minskin sopimukset voitaisiin panna täysimääräisesti täytäntöön.
EU-johtajat tuomitsivat jyrkästi Valko-Venäjän hallinnon harjoittaman turvapaikanhakijoiden käyttämisen poliittisiin tarkoituksiin. EU jatkaa Valko-Venäjän hallinnon hybridihyökkäyksen torjumista määrätietoisesti. EU suojelee huolellisesti ulkorajojaan, torjuu ihmissalakuljetusta ja on valmis hyväksymään lisää rajoittavia toimenpiteitä viidennen pakotepaketin hyväksymisen jälkeen.
Eurooppa-neuvosto totesi, että on tärkeää puuttua kaikkiin muuttoliikereitteihin kokonaisvaltaisesti. Komissiota ja jäsenmaita kehotettiin varmistamaan, että lähtö- ja kauttakulkumaita koskevat toimintasuunnitelmat toteutetaan viiveettä kumppanimaiden kanssa. Tärkeää on myös varmistaa tehokkaat palautukset niiden henkilöiden kohdalla, joilla ei ole oikeutta turvapaikkaan.
Eurooppa-neuvoston yhteydessä oli myös lyhyt Eurohuippukokous. Kokous keskusteli Euroopan taloudellisesta tilanteesta Euroopan keskuspankin johtajan Christine Lagarden tilannekatsauksen jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin etenemistä pankkiunionin ja päämarkkinaunionin osalta.
Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319, ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia
Eurooppa-neuvosto 16.12. | EU:n neuvostoLinkki toiselle sivustolle
EU:n kuva- ja videomateriaalia median käyttöön veloituksettaLinkki toiselle sivustolle
Valtioneuvoston Flickr-tiliLinkki toiselle sivustolle